Sivulauseita

He puhuvat sateista mutta minä muistan auringon, se hehkui saaristossa ja puutarhoissa, kimmelsi meren pinnalla ja havisevien oksien lomasta, me uimme, keinuimme, juoksimme ja nauroimme, tyttö ja minä, annoimme päivien kulua, ei ollut kiire,

enkä minä kirjoittanut sanaakaan,

mutta matkalla mietin miten tämän lopulta aloittaisin.

Sitä edellistä minä kirjoitin niin kauan, kirjotin kirjoista ja elokuvista, kirjoittamisesta ja äitiydestä, muustakin, mistä lie, se oli tärkeää, minulle ainakin, mutta silti, liian usein jätin jotain sanomatta, olin varovainen, en oikeastaan edes tiedä miksi, nyt minä voisin tehdä tämän toisin,

koska jo monena päivänä olen ajatellut lausetta yhdestä lempikirjastani,

Viimeiseen hengenvetoon, Lukas sanoi. Oli syyskuu ja kaikki tärkeä on tapahtunut minulle aina syyskuussa,

ei minun tarvitse pelätä tai suojella, kyllä se kantaa jos on kantaakseen.

Niin kuin kirjanikin, juuri ilmestynyt, se mitä kirjoitin yli kaksi vuotta, mielessäni rakensin melkein kymmenen. Nyt se on tuolla, jossain, ehkä jo hyllyissä ja yöpöydillä, laukuissa ja penkeillä, luettuna, lukemattomana, odottamassa.

Siitäkin minä kirjoitin paljon, vaiheista ja kausista, toivosta ja kauhusta, hetkistä jolloin tiesin tasan tarkkaan mitä miksi ja milloin, ja niistä toisista, surkeista. Muistatteko? Tai niin, onkohan siellä edes ketään?

Olisipa. Koska olen kaivannut teitä.

Jos olet, niin kerro, saatat saada kirjani itsellesi

eikä minun tarvitse enää miettiä miten tämä alkaa,

vain sitä että miten tällä sivustolla kaikki toimii, vielä vähän niin ja näin, nämä asiat eivät ole kovin helppoja, ainakaan minulle, mutta en vain enää malttanut odottaa, koska vihdoin on syyskuu, kuukausista rakkain, opettelen matkalla,

jos tulet mukaan olen onnellinen.