Se on ohi. Hyväksy se, jatka matkaa.
Näin kunnianhimoinen, ihailtava ja kevyt asenne minulla oli vielä torstaina. Olisipa se noin helppoa. Osaisinpa olla järkevä ja rauhallinen. Osaisinpa olla. Tehdä työtä. Hengittää. Sisään, ulos.
Olisinpa jotain muuta kuin tätä kaikkea mitä nyt.
Joku muu.
Keskustelin viikonloppuna ystäväni kanssa kirjastani, sieltä täältä, monelta suunnalta. Olin onnellinen.
Miksi se Hesarin tai Turun Sanomien tai Parnasson kritiikki on sulle niin tärkeä, hän sitten kysyi, tai miksi se on tärkeämpi kuin Liisan tai Mikon mielipide, tai minun kommenttini, että rakastin kirjaa, oli pakko lukea se heti, tunsin ja elin sen läpi, kiitos.
Ajattelin ensin että onpa älytön kysymys, totta helvetissä se on tärkeämpi, kokonaisvaltainen palaute työstä, kuukausia ja vuosiakin odotettu, julkisesti kerrottu. Syvälle sukeltava analyysi rakenteesta, teemasta ja kerronnasta.
Mutta sitten aloin ihan tosissani miettiä asiaa. Että miksi? Koska eihän lehtikritiikki tosiaankaan aina ole sama asia kuin hyvä, syvällinen ja tarkkakatseinen arvio. Pahimmassa tapauksessa se saattaa olla aika mitäänsanomatonkin olankohautus, mitä tästä nyt sanois, ihan kiva, semmonen kasiplus, kokemusta on. Eikö silloin yhdessäkin lauseessa kerrottu, sydämestä tuleva kannustava ja ihana kommentti ole paljon parempi?
On ja ei.
Lopulta keksin (vain) kaksi hyvää syytä miksi ei ole.
Ensinnäkin, hyvä ammattikriitikko tarkastelee teosta nimenomaan teoksena, kokonaisuutena, ja luonnollisesti minä nimenomaan odotan hyvää kritiikkiä. (Hyvää eli kehuvaa (ahahahaaa), mutta myös hyvää siten että se on huolella ja ajatuksella tehty.) On hänen työnsä purkaa esille kaikki ne osat joiden avulla olen kirjani rakentanut, tarkastella teosta myös ulkopuolelta, ei ”vain lukijana”. Koska haluan jatkuvasti kehittyä kirjoittajana, haluan kuulla näkyykö se kehitys jossain vai onko se vain omassa päässäni. Olenko onnistunut kirjoittamaan myös teknisesti toimivan kokonaisuuden? Miten rakenne toimii, miten kertojat, miten teema kohtaa kerronnan? Tällaista kommentointia en voi vaatia ystäviltäni, mutta olen huomannut salaa vaativani koska muut tahot ovat pysytelleet vaiti. (Kyllä, hävettää.)
Tämä voi kuulostaa hullulta koska lukukokemus on niin pitkälle tunteen asia miten se koetaan, nähdään ja tunnetaan, onko sen maailmaan ja henkilöihin mahdollista eläytyä ja samaistua. Mutta kirjoittajalle se on myös tekninen suoritus. Kirjoittaa niin hyvin kuin mahdollista, sana ja lause kerrallaan. Tiedän, se kuulostaa vähän ankealta ja tylsältäkin, mutta niin se on.
Ja toiseksi: kun arvio kirjasta ilmestyy painetussa muodossa, lehdessä, on se minulle jotenkin enemmän tosi. Ja ehkä sitä kautta myös kirjastani tulee enemmän tosi. Minä ja kirjani olemme olemassa. Tätä en osaa järkevästi selittää mutta niin se on.
Haluan olla olemassa. Ja juuri nyt olen eniten olemassa kirjani kautta. Elän ja hengitän sitä yhä vaikka tiedän ettei pitäisi. Eikä varmaan pitäisi myöskään sanoa tätä kaikkea ääneen. Mutta toisaalta, kuka on sanonut ettei pitäisi? Minkä helvetin takia minun pitäisi olla rauhallinen ja tyyni, esittää etten välitä kritiikeistä tai halua lukea niitä, että mukamas ajattelisin jotain muuta kuin tätä?
No, ajattelenhan minä. Toisinaan. Hetken.
Huokaus.
Mutta jottei nyt ihan surkeaksi menisi niin olen myös ilahtunut suuresta määrästä blogiarvioita, viimeisimpänä mm. Levottoman lukijan lyhyestä arviosta, jossa Kirsi Piha kirjoittaa kirjani olevan hyvä, melkein erinomainen.
Ja siitä että olen huomenna tiistaina 13.9 Radio Helsingin Suuren hesalaisen kirjakerhon vieraana klo 20-21. Jos haluatte kuulla lisää ajatuksia kirjasta ja sen kirjoittamista, aseta radio illalla taajuudelle 98.5.
Ohjelma on ihana, veikkaan että onnistuu saamaan ilon ja naurunkin tästä ammatista taas esille.
Helmi Kekkonen 
Taas kerran: kiitos, tunnistan, tiedän, uh. Halaus! Ihanaa että oot radiossa huomen!
TykkääTykkää
Sinne kans! Ja niin, onhan meitä aika joukko näitä samoja juttuja kelaamassa, edestakaisin ja uudestaan ja vielä kerran 🙂
TykkääTykkää
”Mutta sitten aloin ihan tosissani miettiä asiaa. Että miksi?”
Olet sitä mitä teet ja mitä kaipaat. Haluat tulla tunnustetuksi sanataitelijaksi, ammattimaiseksi tarinan maalaajaksi.
Jos tahtoisin härnätä, niin ehkä nimeäisin motiiviksi myös turhamaisuuden. Köyhä ja tulevaisuuden suhteen pelokas tai ainakin epävarma, mutta sentään ihan oikea sanataiteilija…
Pohdit paljon, mitä olet ja mitä saat olla. Aivan kuin odottaisit tekstiesi kertovan sinut ihmisenä esiin. Ehkä arvostelut ovat sinulle osa itsesi kertomista ja siksi niin tärkeitä ja merkityksellisiä.
Syynä voi tietenkin olla myös ihan vain silkka kilpailunhalu.
TykkääTykkää
No, varmaan osut monella tavoin ihan oikeaan.
Tämä työ, kuten toki moni muukin, on hyvin vahvasti sidoksissa siihen kuka ja miten olen, mistä haluan kertoa ja miksi, ja koska suurin osa työstä on aika yksinäistä, on kirjan julkaiseminen myös eräänlainen itsensä olemassa olevaksi tekijä. Kirjan julkaisun jälkeiset kuukaudet tekevät todelliseksi sen mikä siihen asti on ollut vain minun tietoisuudessani. Kaikkihan me tavallaan haluamme tulla nähdyiksi. Monessa muussa ammatissa palautetta, sitä että työ on tehty, nähty ja otettu vastaan, ei tarvitse odottaa vuosia.
Ja tietenkin kyse on myös kilpailunhalusta, mutta ei sanan negatiivisessa merkityksessä, vaan siten että Suomessa markkinat ovat pienet, tilaa on vähän, ja samalla se näkvyys ja kuuluvuus on välttmätöntä jotta lukijat löytäisivät myös sen oman kirjan kaikkien muiden yhtä lailla näkyvyyden ja kuuluvuuden ansaitsevien joukosta.
Juurikin palautteeseen suhtautuminen on osa työtä eikä suinkaan se helpoin osa. Joka päivä täytyy opetella ja tämä blogi on mulle osa sitä. (Myös) sen vuoksi näistä kirjoitan.
TykkääTykkää
”Kaikkihan me tavallaan haluamme tulla nähdyiksi.”
Näin juuri. Jos yksinäisen työn puurtajat eivät muuten saa huomiota, he postaavat työstään videoita nettiin.
Metsäkonekuskien kilpailu puun tekemisen nopeudesta, muiden kuskien nopeuden epäily, työn jäljen arvostelu tai muiden kuskien ihailu ja monet muut omaa ja muiden työtä määrittävät keskustelut ovat minulle tuttuja.
Jos niitä yrittää ymmärtää järjellä, se on vaikeaa, koska keskustelujen motiivina on kokonaisvaltainen irrationaalinen tunne, joka palvelee omaa kokemusta maailmassa olemisesta.
Kulttuurieliitin keskinäinen arvostelu ei eroa mitenkään metsäkonekuskien keskinäisestä arvostelusta. Se on ulkopuolisille tarpeetonta sanainpieksentää, joka saa arvonsa ainoastaan yksilön narsistisen kokemuksen kautta. Narsistisessa kokemuksessa ei sinänsä ole kielteistä. Sen avulla voi ammentaa elämäänsä merkitystä, mutta kokonaisuuteen suhteutettuna se on turhuutta. Turhuuden tajuaa, kun kohdistaa katseensa jonkin toisen ammattiryhmän pätemiseen.
TykkääTykkää
Ymmärrän mitä tarkoitat, tai ainakin luulen niin, mutta en silti käyttäisi tässä yhteydessä sanaa narsistinen. Narsismi on vakava persoonallisuushäiriö, eikä mielestäni sovi oman ammatin luonteen, mielekkyyden ja/tai merkittävyyden pohdintaan. Se, miten turhamaista tai jopa turhaa se on, on jokaisen itsensä päätettävissä.
TykkääTykkää
Hei Helmi! Kuuntelin ohjelman, olipa sulla kaunis ääni! Toimittaja oli musta ärsyttävän teatraalinen, siis ”raaka” on adjektiivi jonka voin liittää moneen asiaan kuten epäkypsään hedelmään tai kouluampumisiin mutta en kyllä tähän blogiin. Rehellinen joo mutta ei nyt raaka. No, kukin tietysti tulkitsee sanoja tavallaan. Myös jos seuraa taidealaa, ei varmasti kellekään tuu yllätyksenä, miten isossa roolissa vaikka hesarin arvostelut on myynnin kannalta. Ainahan jos vaikka siellä ylistetään jotain näytelmäää, se myydään sekunnissa loppuun. Kirjallisuuden osalta en sitten tiedä, onko se ihan niin yksi yhteen.
TykkääTykkää
Hei, ihana nähdä sut täällä! Ja ihana että kuuntelit ohjelman. Äänestä en osaa sanoa mutta toimittajaa en kokenut teatraalisena 🙂 mutta tiedän tunteen, yksikin sana voi särähtää korvaan. Veikkaisin Tarun kuitenkin tarkoittaneen rehellistä.
Hesarin näkyvällä ja hyvällä arviolla (niin kuin kaikella näkyvyydellä) voi olla vaikutusta myyntiin, mutta aina ei toki näin ole. Jos esim kirjan teema tai rakenne koetaan haastavaksi niin ei sitä yksi (ylistäväkään) arvio vielä myy, varsinkin kun markkinat ovat niin pienet kun meillä. Käännöskirjojen kohdalla tämä on enempi nähtävissä, esim David Foster Wallace.
TykkääTykkää
Joo, varmasti ylitulkitsin myös Torikan artikulaatiota, jotenkin se painokas tapa viestiä herätti mussa sellasta fiilistä, että puhuttiin paljon isommista asioista kun puhuttiinkaan. Ja joo, nyt kun mietin niin kirjoissa ja elokuvissa, joissa on omat populäärigenret tosi vahvoja ja niiden yleisöt usein piittaamattomia arvosteluista, ei arvostelut ehkä oo samalla tavalla keskeisiä kuin vaikka teatterin kohdalla. Mutta siis varmasti pienten toimijoiden näkyvyyden tuottamisessa niiden rooli on jonkinlainen, mitä sit taas tää somemaailma voi haastaa. Et ei ehkä kaikelta osin huonoin aika olla kirjailija?
TykkääTykkää