Irti

Sunnuntai.

Ensimmäinen aamu elokuun viidennentoista päivän jälkeen kun en heti herättyäni juokse eteiseen selaamaan lehteä sydän pamppaillen. Sen sijaan vain käännän kylkeä, vaivun takaisin ohueen uneen josta hetkittäin havahdun perheen ääniin, kahvin tuoksuun, ikkunalaudalla rapiseviin keltaisiin lehtiin. Puoli kymmeneltä nousen, haron hiuksia silmiltäni, vedän villasukat jalkaan ja mietin missä välissä se tapahtui, syksyn askel talvea kohden, ja vilkaisen puhelinta.

Tajuan heti.

Kymmenen viestiä. Kiljuntaa, naurua ja hyppyjä ilmaan. Tyttö juoksee ympäri asuntoa innoissaan vaikkei tiedä miksi. Lehti, kulttuurisivut. Ahmin sanoja sieltä täältä, tyylikäs yhden illan romaani, alkaa erinomaisesti, onnistuu erityisen hyvin, lisää kiljuntaa, lopulta istun alas ja luen koko jutun, kerran, sitten toisen ja kolmannen.

Arvio on tarkka, oivaltava, kaunis ja mikä tärkeintä, se käsittelee juuri sitä kirjaa jonka omasta mielestäni kirjoitin.

Se ei ollutkaan vain minun päässäni. Se kaikki mitä olen halunnut kertoa on kirjastani nähtävissä, luettavissa, koettavissa.

Jättiläisilo. Riemu. Helpotus.

Sitä kysytään usein, että miksi se kritiikki, varsinkaan yhden ja ainoan lehden kritiikki, on niin tärkeä. Juuri tämän takia. On todella palkitsevaa kuulla ulkopuolelta että kaikki se työ on ollut vaivan arvoista. Etten esimerkiksi turhan takia kirjoittanut, panikoinut ja itkenyt kirjan ensimmäisen luvun äärellä, valvonut öitä ja pakottanut itseäni kirjoittamaan toisin kuin koskaan ennen, hinkkaamaan ja korjaamaan, päiväkausia pohtimaan yksittäisiä sanoja, pilkkuja, sulkeita ja rytmiä. Minä laitoin siihen kaiken, kaiken mitä osasin, sen luvun jokaisella merkillä on merkitys ja vihdoin se huomattiin, miten hienosti Kekkosen ironioita ja etäännytyksiä käyttävä kerronta ensimmäisessä luvussa toimiikaan. Puhumattakaan isommasta kuvasta, teemojen esille nostamisesta ja tulkinnasta.

En tiedä, ehkä tämä on noloa, olla näin lapsellisen innoissaan ja ylpeä ja vielä kertoa se kaikille, mutta olkoon.

Koska sitten, päivä jatkaa kulkuaan, menemme elokuviin, syömme lounasta, käymme puistossa, tuuli on jäätävän kylmä ja kahvi kuumaa, maailma pyörii, sydän lyö, hetkittäin annan itselleni luvan kohota pilviin, leijua siellä koska niin se on, tänään on se päivä, tänään minä tunnen miten uskallan vihdoinkin päästää kirjasta irti.

Menköön. Kyllä se tarina kantaa, löytää lukijansa, jatkaa matkaansa.

Tänään minä voin vetää syvään henkeä ja kääntää katseeni eteenpäin.

 

7 thoughts on “Irti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s