Aamut

Aamut ovat hitaita, viileitä, vihdoinkin,

hän nukkuu syvemmin, näkee unia joista aamuisin muistaa ainoastaan tunnelman ja värit, vain harvoin jotain enemmän, kuten tänään, mustan meren ja sen pintaa halkovan majakanvalon, vasta luetun romaanin päähenkilön kasvot, kiehtovat ja päämäärätietoiset, tänään minä lähden se sanoi ja hymyili,

lapsi kömpii vuoteeseen ja ujuttaa kylmät varpaat sääriä vasten,

vielä hän haluaa tulla siihen, viereen, iholle, kertoa salaisuuksiaan,

myöhemmin kahvi on valmista ja sanomalehti pöydällä,

ikkunan takana siniharmaa valo ja maisema,

viimeiset lehdet pitävät kiinni,

nämä syksyt,

ei,

tämä lokakuu,

turvallinen hämärä,

ja kaduilla puskeva hullu tuuli,

mieli täyttyy suunnitelmista, sanoista, kuvista,

tätä, tätä minä odotin keskikesän hehkussa, elokuun laskevissa illoissa, syyskuun kirkkaudessa, juuri tätä oloa ja tilaa, valon ja pimeän tasapainoa, rauhaa joka on elosta täysi, vapaapäivän aamuja jolloin lapsi voi katsoa piirrettyjä ja minä kirjoittaa koska sanoja on yhtäkkiä niin paljon etteivät ne katoa ääniin, valoihin ja kasvoihin, juuri nyt eivät mihinkään.

(Päiväkirja, kirjoitusharjoitus, kuva: pinterest)