Istuimme lapsen kanssa saunassa, minä ylimmällä lauteella, hän alimmalla. Syvä hiljaisuus enteili pienessä suuressa mielessä rakentuvaa kysymystä.
”Äiti, kerro mulle kaikki sun tunteet.”
”Siis mun tunteet nyt vai?”
”Eikun ihan kaikki tunteet. Kaikki tunteet mitä sulla on.”
Onni läikähti rinnassa niin suurena, minun tyttöni, minä tiedän miltä tuo tuntuu.
Luettelin niin monta tunnetta ilosta ja onnesta suruun ja pelkoon kuin keksin. Poikkeuksellisesti tyttö ei keskeyttänyt vaan kuunteli silmää räpäyttämättä. Noin kahdenkymmenen tunteen jälkeen vaikenin.
”Kiitos”, tyttö sanoi, hymyili ja pulahti takaisin siniseen ammeeseen, jatkoi leikkiään, kääntyi kuitenkin vielä kerran.
”Mitä sä pelkäät?”
”Lintuja. Ja sitä että mun rakkaille tapahtuu jotain pahaa.”
”Niinku mitä?”
”No jos vaikka isä sairaistuisi.”
”Onko isä kipeä?”
”Ei, ei ole.”
Hän hymyili ja sukelsi taas.
Hämärässä jäin miettimään tätä pidemmälle, jatkoin tähän koleaan sateiseen aamuun asti.
Lapsi hahmottaa tällä hetkellä maailmaa joka hetki. Kirjamista tulee sanoja, tunteista kokemuksia, ohikiitävistä hetkistä muistoja. Hän näkee ja kuulee kaiken, ymmärtää vielä luojan kiitos vähemmän.
Matkalla päiväkotiin hän veti minua kädestä kun jäin lukemaan Ilta-Sanomien lööppiä.
ÄLÄ KÄÄNNÄ KATSETTASI.
Syyrian Aleppossa on meneillään yksi aikamme hirvittävimmistä teurastuksista, jossa viattomia lapsia kuolee lähes joka päivä.
”Ää, äl, ää… koo, ää, ää, än…”
Otin lapsen syliin ja rutistin lujaa, painoin nenän viileää poskea vasten, itketti.
”Äiti mitä tossa luki?”
”Ei mitään.”
En tiedä milloin koittaa se hetki jolloin hän lukee koko tekstin nopeasti, liian nopeasti. Milloin tämä maailma toden teolla paiskautuu hänen mieleensä. Siitä ei sitten ole paluuta. Nyt hän voi vielä istua saunan lämmössä ja pohtia tunteita, rakentaa itseään niitä kohden, heijastaa, kasvaa, peilata, ihmetellä. Nauraa, itkeä, pelätä ja olla kiukkuinen turvassa.
On vaikea pukea tätä sanoiksi.
On aivan käsittämätöntä, että vain 4000 kilometrin päässä on käynnissä sota, helvetti josta minä täällä sateisessa, sumuisessa Helsingissä luen päivittäin ja sitten jatkan arkeani. Juon kahvin, voitelen paahtoleivän, mietin olemmeko huonoja vanhempia kun teemme lapselle päivälliseksi kalapuikkoja. Valitan sateista, ruuhkista, asiakaspalvelusta. Pelkään hammaslääkäriä ja vesirokkoa, jännitän kirjamessuja, tuskailen kun en jaksaisi lähteä ostamaan kunnollista talvitakkia. Juon viiniä, katson elokuvia, käyn tanssitunnilla ja kiedon lapseni rakkauteen ja turvaan jonka pitäisi olla jokaisen lapsen perusoikeus.
Mitä minä vastaan kun hän kysyy mitä tarkoittaa teurastus jossa lapsia kuolee päivittäin?
Miten minä selitän hänelle tämän maailman? MITEN?
—–
SAVE SYRIA – RAUHANMARSSI LÄHTEE RAUTATIENTORILTA TÄNÄÄN 24.10 KLO 17.
Syyrian julma sisällissota on kestänyt jo yli viisi vuotta. Sen aikana on kuollut yli 430 000 ihmistä. Yli puolet Syyrian väestöstä on joutunut pakenemaan kodeistaan Syyrian sisällä tai sen rajojen ulkopuolelle. Tule mukaan marssimaan ja vaatimaan loppua sodalle.
Helmi Kekkonen 
Tämä oli tärkeä. Ja ihan mielettömällä tavalla rakentui alusta loppuun. Yksi parhaista, ma sanon. Olet kultaa.
TykkääTykkää
Noh 🙂 kiitos. Ja kuin myös.
Aiheen äärellä tosin tuntee olonsa niin pieneksi ja avuttomaksi että on vaikea saada ulos yhtään mitään.
TykkääTykkää