Viime viikkoina mediassa on levinnyt laajalti uutinen Oulussa tapahtuneesta, vuosikausia jatkuneesta lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä.
Tapahtumien ketju on todella järkyttävä, ahdistava ja surullinen, enkä ala sitä nyt tässä kertaamaan. Aiheesta kirjoitti tärkeän kommentin mm. Anssi Järvinen.
Kaiken kauhean keskeltä nousi kuitenkin jälleen kerran esille se äärettömän tärkeä pointti joka liittyy kaikkiin seksuaalirikoksiin:
Häpeä on tekijän, ei uhrin.
Häpeä on tekijän, ei uhrin.
Lauseparia ei voi toistaa liian monta kertaa.
Oulun tapauksen uhri sai läpi toiveensa ja vaatimuksensa julkisesta oikeudenkäynnistä.
Koska hänellä ei ole mitään hävettävää.
Hänellä ei ole mitään hävettävää.
Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, muutos joka seksuaalirikoksiin ja niiden käsittelyihin, sekä henkisiin, fyysisiin että juridisiin, on tultava, täysin selkeänä ja ehdottomana:
rikoksen uhri on aina uhri. Hän ei ole voinut tehdä mitään ansaitakseen tekonsa, ei mitään minkä vuoksi hänen tulisi hävetä asiaa. Tämän luulisi olevan itsestäänselvää, mutta ei ole. Usein seksuaalirikokset halutaan selvittää suljetuin ovin uhrin suojelemisen takia. Mutta mitä suojelua se on kun sanotaan että ”et sinä varmaan halua että kukaan tästä kuulee?”
Miksi ei haluaisi? Eihän uhri ole tehnyt yhtään mitään pahaa. Hänelle on tehty pahaa.
Uhrin näkökulmasta katsottuna ei ole mitään syytä sulkea ovia, salata asiakirjoja tai vaieta yksityiskohdista. Ja ei, se ei ole sama asia kuin tapahtuneen vastuuton revittely julkisuudessa tai missään muuallakaan.
Se on vastuun ja häpeän siirtämistä vain ja ainoastaan tekijälle.
Tämä on vaikea, herkkä ja tärkeä aihe, ja varsinkin Oulun tapahtumiin liittyy niin käsittämättömiä ja julmia lastensuojelun, viranomaisten ja aikuisten tekoja, etten koe että minulla olisi tietämystä tai asiantuntemusta kirjoittaa siitä nyt tämän enempää. Mutta yhden asian haluan vielä sanoa:
Häpeä on tekijän.
Helmi Kekkonen 
Ehdottomasti häpeä on tekijän. Mutta tilanteessa, jossa uhri itse toivoo seksuaalirikosasian käsittelyä suljetuin ovin, toivetta pitää mielestäni kunnioittaa. Rikoksen uhriksi joutumiseen usein liittyy häpeäntunteita (vaikka ei pitäisi), ja kaikki eivät ehkä koe olevansa riittävän vahvoja julkiseen käsittelyyn. Velvoite julkiseen käsittelyyn saattaisi pahimmillaan jopa nostaa uhrin kynnystä tehdä rikosilmoitus. Erityisesti siksi, että oikeudenkäyntivaiheessa syytetty ei vielä ole tekijä, vaan rikoksesta epäilty, ja valitettavasti langettava tuomio saattaa kaatua myös näytön puutteeseen, jolloin tuomitsemiskynnys ei täyty, vaikka teko ehkä tapahtuikin.
Tässä tapauksessa syytetyn syyllisyys on käsittääkseni jo DNA-testituloksen vuoksi harvinaisen selvä asia, ja sitä kautta oikeudenkäynnin lopputulos lienee selvä myös. Kuitenkin tilanteessa, jossa asetelmat olisivat epäselvemmät, voisi uhriksi joutuneen oma näkemys julkisesta käsittelystä olla eri. Siksi en asettaisi julkista käsittelyä absoluuttiseksi lähtökohdaksi, mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siihen olisi hyvä kannustaa ja tarjota uhrille myös henkistä tukea prosessin aikana.
Tuomioistuinten ja median on tätä turha kummeksua – uhrilla ei tosiaan kerta kaikkiaan ole mitään hävettävää. Rikoksen tekeminen tai siitä syytettynä oleminen ei ole yksityisasia, joten uhrin ei pitäisi joutua erikseen vaatimaan julkista käsittelyä silloin kun hän sitä toivoo, vaan sen pitäisi olla lähtökohta (myös käytännössä – lain tasollahan näin on). Julkinen käsittely parantaisi myös uhrin (ja miksei tekijänkin) oikeusvarmuutta, kun rikosten teonkuvaukset ja niistä seuranneet rangaistukset olisivat julkisesti tiedossa, jolloin niiden systemaattinen arviointi olisi nykyistä paremmin mahdollista.
Syytetyn tekojen lisäksi sosiaalityöntekijöiden ja sairaalan laiminlyönnit ovat tässä surullisessa tapauksessa aivan käsittämättömiä. Jos seksuaalista suojaikärajaa nuoremmalle lapselle on tehty abortti tai muu raskauteen liittyvä toimenpide, niin miten ihmeessä taustoja ei ole tutkittu. En voi ymmärtää.
TykkääTykkää
Tietenkin tulee kunnioittaa. Ja ymmärrän hyvin sen ettei ole voimia/halua/rohkeutta asian julkiselle käsittelylle. En ehkä kirjoittanut tarpeeksi selkeästi mutta tarkoitin nimenomaan sitä, että kenenkään muun kuin uhrin itsensä ei tulisi asiaan puuttua, ehdottaa suoraan tai rivien välistä että asian salaamiselle tai häpeälle olisi kenties syytä.
Kiitos huolellisesta ja asiantuntevasta kommentistasi.
TykkääTykkää