Jos talviyönä minä…

…saisin valita niin pysyisin mahdollisimman pitkään unen ja valveen rajamailla, siellä raukeassa sumussa missä mennyt päivä, sen hetket, ihmiset, paikat, kirjat, elokuvat ja kohtaamiset rakentuvat kuviksi ja sanoiksi, tunteiksi ja ajatuksiksi, jossa mieleni kehittelee kohtauksia ja tarinoita, vielä vieraita mutta tutuksi tulevia,

koska olen tässä viime aikoina joutunut kasvotusten sen tosiasian kanssa että päiväsaikaan meneillään saattaa olla jonkin sortin kriisi,

kiinnostava, lempeä ja arkinen,

mutta kriisi silti,

koska on ollut keskusteluja asunnoista, tulevaisuudesta, taloudesta, perheestä, töistä, rakkaudesta,

valinnoista joiden tekemistä olen huomannut vältteleväni ihan vain siitä syystä että niiden myötä tuntuu hurjan todelliselta se että nuoruus on ohi,

ja jos se ei hetkittäin vähän itkettäisi se naurattaisi, ja naurattaakin, koska se nuoruus mistä puhun ja mitä joskus kaipaan on mennyt jo kauan sitten ja hyvä niin koska en minä enää haluaisi olla kaksikymmentäkaksi, en edes kaksikymmentäseitsemän, silloin saatoin olla levottomin, surullisin ja vapain mitä olen koskaan ollut eikä sellaista jaksa kovinkaan kauan, mutta en ole myöskään ihan valmis olemaan kolmekymmentäneljä, mutta siihen on enää muutama päivä,

ja sitten tulee taas uusi viikko, kuukausi, vuosi, kymmenen vuotta, kaksikymmentä, toivottavasti, tuleehan,

koska minä en ole vielä kertonut miten täydellisen ihmeellinen kirja Joan Didionin Maagisen ajattelun aika on, olkoonkin että olen ehkä viimeinen ihminen maailmassa joka ei ole sitä vielä lukenut, miten ihmeellinen hän minusta on, naisena ja ihmisenä ja kirjailijana,

koska haluan nähdä Didioniakin ihmeellisemmän tyttäreni kasvavan, kuulla hänen haaveensa ja nähdä niiden toteutuvan,

haluan nähdä New Orleansin, Amalfin rannikon ja Kapkaupungin,

lukea kaikki ne kirjat mitkä ovat kesken ja nekin mitä ei ole vielä edes kirjoitettu,

kirjoittaa ainakin yhden kirjan vielä, niin se on, taas minä haluan,

tämä on tärkeää,

on,

näinkö se menee joka kerta elämäni loppuun asti että aina minä kuitenkin haluan kirjoittaa, enemmän kuin mitään muuta,

että nyt kun en ole kirjoittanut käsikirjoitustani, en oikeasti vaan silloin tällöin muiden töiden ohella, sokkona, haparoivana ja vähän ujona, minusta tuntuu että räjähdän,

että niin moni asia tuntuu täydellisen turhalta vain koska olen niiden äärellä sen sijaan että kirjoittaisin, koska minulla ei ole aikaa eikä tilaa kirjoittaa siitä mistä ja miten haluan,

paitsi mielessäni niinä talviöinä kun kaupunki peittyy valkeaan vaippaan ja hiljaisuuden kohinan rikkoo kaksi vaimeaa kuorsausta ja satunnainen hissin kolina,

niinkö se on

ettei minulla olekaan mikään kriisi vaan ainoastaan aivan hirvittävä tarve kirjoittaa kirja.

 

2 thoughts on “Jos talviyönä minä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s