Tunnit

Tunnit kuluvat, päivät.

Me sovimme tänne.

Kirjoitan huoneessani, hän maalaa omassaan. Törmäämme keittiössä, keitämme kahvia ja jatkamme töitä. Syömme lounasta ja ajaudumme puhumaan ihmissuhteista, ystävyydestä, musiikista ja maista jonne haluaisimme matkustaa. Istumme huoneessa jossa on punainen samettisohva ja siniset ikkunanpielet, kietoudumme peittojen alle ja luemme kirjoja. Jatkamme töitä ja illalla avaamme viinin.

Lauantaina sade lakkaa puoleksi tunniksi ja me kävelemme viidentoista minuutin matkan kauppaan koska vesi on lopussa.

Kauppa on autkorjaamon perällä oleva huone jossa myydään hedelmiä, vihanneksia, riisiä, karkkia ja viiniä.

Muuten olemme sisällä, kuljemme neljän huoneen väliä, teemme töitä.

Ylläni on sukkahousut, toppi, puuvillahaalari, pitkähihainen paita, villatakki, villasukat ja silmälasit. Suihkussa kävin eilen aamulla. Olen juonut monta kuppia kahvia ja syönyt keittoa ja pannulla paahdettua leipää. Olen saanut tietää että Bryan Adams on nykyään valokuvaaja. Olen katsellut hänen kuviaan ja lukenut The Hours-elokuvan käsikirjoitusta.

She lights a cigarette. Then, charged with quiet excitement, she opens a clean notebook. The blank page. Then a feeling of pleasure appears on her face in the hushed room. Before writing she tries her sentence out loud.

Illalla taivas kirkastuu, on aamulla yhä pilvetön, aurinko nousee kylän ylle, lähdemme junalla kaupunkiin. Iltapäivällä istun tyhjän uima-altaan reunalla appelsiinipuun alla, annan auringon lämmitää kasvoja ja tuntien kulua.

Olen kirjoittanut enemmän kuin uskalsin edes varovasti toivoa saati suunnitella enkä muuttaisi näistä tunneista, päivistä mitään.

Tämän syksyn jälkeen tunne on ihmeellinen, kirkas ja kupliva.

Tarvittiin monta asiaa, sattumanvaraista ja suunniteltua, että päädyin tänne ja juuri hänen kanssaan. Joskus asiat, kuten yhtä aikaa podettu vatsatauti Italiassa, saattavat tapahtua syystä.