neljä seinää

En ole kovin hyvä palaamaan kotiin. Enkä oikein lähtemäänkään. Miehen mielestä olen ylipäätään huono kaikissa muutoksissa. Varmaankin totta. Siirtymät ovat yhtä aikaa keveitä ja painavia ja minut valtaa surumielinen ja iloinen levottomuus.

Tästä paluusta tavallista raskaamman teki muuten täydellisen matkan viimeisinä päivinä alkanut epämääräinen arkuus. Kahdentoista tunnin matkustamisen jälkeen kotiin saapui haamu. Lapsikin oli vaisu, helpottunut mutta itkuinen. Kotona kireä ja väsyneen poukkoileva tunnelma.

Syy löytyi seuraavana päivänä lääkäristä. Poskiontelontulehdus, meillä molemmilla. Ja seuraavana päivänä miehellä influenssa.

Laahaavia päiviä neljän seinän sisällä.

Minä ja tyttö luimme satuja ja kuuntelimme kuunnelmia, leivoimme banaanikakun ja piparkakkuja, askartelimme joulukortteja ja joulutauluja, teimme bataattikeittoa ja opettelimme kirjaimia, katsoimme piirrettyjä ja joulukalenteria, riitelimme ja itkimme, halasimme, huokailimme. Öisin sentään nukuimme. Oli sekin, aika paljon oikeastaan.

Oli joskus aika kun ihan tavallinenkin flunssa oli yhtä kuin uni ja meg ryan-elokuvien maraton.

Oli joskus aika kun sain nukkua ja kirjoittaa aina kun halusin.

Oli oli oli. En vaihtaisi mitään, mutta. Joskus se mutta livahtaa mieleen ja pysyy siellä ja siitäkös hyvä äiti-olo vasta tuleekin. Niin kuin ei riittäisi että kiukuttelee itse yhtä paljon kuin lapsi.

 
Menin kylpyhuoneeseen, suljin oven perässäni ja istuin pimeässä jotta sain hetken olla yli metrin päässä toisesta ihmisestä.

Toivoin että olisimme tytön kanssa edes kahden. Että lähellä olisi edes yksi (kipeä) ihminen vähemmän.

Halusin vain ja ainoastaan olla yksin ja hiljaa.

Koska vaikka juuri olin reissussa ja poissa, en ollut sielläkään yksin.

Miten tähän pitäisi suhtautua? Tunne voimistuu vuosi vuodelta. Millaista on sitten kun olen viisikymmentä? Ehkä vietän puolet jokaisesta kuukaudesta jossain saaristomökissä. Toivottavasti.
Mutta sitten tyttö kaivautui kainaloon, kerälle kuin kotilo, huokasi vielä syvempään.

”Tämä taitaa olla semmoinen ristiriita.”
”Mikä?”
”Että tykätään toisistamme niin paljon ja silti riidellään.”

Illalla rakensimme perhoshuivista majan ja valaisimme sen jouluvaloilla. Vedimme syvään henkeä, ilman muttia.