Ulkona avautuu talvinen taivas, huone täyttyy kirkkaasta valkoisesta valosta.
Olemme täällä hieman levottomia, unettomia.
Lapsen mielikuvitus on lähtenyt liikkeelle, muuttanut muotoaan. Pimeä pelottaa, yön hiljaisuus hämmentää. Rauhoittelemme häntä vuorotellen mutta tunne on tiukassa.
Lopulta hän kömpii viereen, tekee pesän, sen voi melkein kuulla miten sydän rauhoittuu, mieli tasaantuu, kello on jo neljä, huokauksia, lopulta unta.
Aamuisin luen hetken, nykyään, muutaman minuutin, sivun tai rivin, eilen ja tänään Juuli Niemen runoja, parhaita.
Lapsista kasvaa aikuisia, jotka synnyttävät lapsia, joista kasvaa aikuisia, jotka synnyttävät lapsia, joista kasvaa aikuisia jotka.
Ketjujen renkaiden läpi voi pudota. Aina tulisi olla myös riittävästi tilaa sinne tänne pudota.
Päivisin istun sen huoneen valkoisessa valossa ja kasaan ajatuksia, sanoista lauseita ja kuvista tarinaa, alku säteilee kaikkialle, varovasti mutta arvonsa tuntien.
Kasaan myös tätä vuotta. Mitä olen nähnyt, kuullut, tuntenut, kokenut. Haluaisin kirjoittaa listoja, summata kaiken, miksi, ehkä kaipaan pistettä, päätöstä.
Mietin teitäkin siellä, ajatuksia, kysymyksiä, toiveita, minulle tai maailmalle tai miten vaan, olisi hauska kuulla teidän äänenne, sinun ja sinun.
Ensi vuodelle on luvassa hyviä asioita, monen suunnan jo tiedän tai ainakin uskon että tarvittaessa osaan suunnistaa, osa hakee vielä paikkaansa, hakekoon, niin kauan kun tarvis on.
Kello on kolme ja hämärtää, hitaasti taittuvat nämä vuoden viimeiset päivät ja viikot, sisällä ja ulkona.
Helmi Kekkonen 
Hei,(Yritän taas jättää kommentin, mutta usein wordpress ei sitä hyväksy, koska olen joskus mennyt kirjautumaan palveluun ja unohtanut salasanan ja nyt se ei hyväksy enää minua, koska tunnistaa sähköpostini. ) Sain Kotiin-teoksesi Mombasan kotiini vuonna 2012 vastasyntynyt esikoinen kainalossani sitä luin. Huumannuin heti tavastasi kirjoittaa. Blogiasi olen seurannut kai niin kauan kun se löysin. Mombasa vaihtui takaisin kotoisiin maisemiin Suomeen ja sieltä taas Väli-Amerikkaan, jossa parhaillaan asustamme. Olen tälläinen ihan perusjamppa kirjallisuuden saralla, luen mitä milloinkin, kahden lapsen äitinä todella vähän kirjoja, blogeja sitten sitäkin enemmän. Kommentoin harvoin, koska ujostuttaa omien sanojen kömpelyys sen jälkeen, kun on juuri lukenut kaunista, soljuvaa ja hyvin kirjoittajansa näköistä tekstiä. Rakastan suomen kieltä ja siihen on aina kova kaipuu oman sosiaalisen ympäristön kielten sekamelskassa. Ilahduin kovin, kun jatkoit sivulauseita. Kiitos. Onnittelut Runeberg-ehdokkuudesta!
TykkääTykkää
Jennijuu, miten ihana viesti, kiitos.
Ja miten ihana että lauseeni ovat kulkeneet matkassasi noin kauan. Tuntuu kivalta ajatella niiden matkaa ympäri maailmaa. Ja kommentoi toki jatkossakin, on ilo!
TykkääTykkää
Hyvä idea tuo summaaminen. Usein tuntuu kuin vuosi olisi kooltaan liian iso, en jotenkin osaa pilkkoa sitä sopiviin, ainakaan tasaisiin, paloihin. Sivuutan kaiken kohtikatsomisen ja elän jo seuraavaa lukua. Tätä olen miettinyt lähipäivät, tullen samaan tulokseen kuin sinä: listoja. Niistä on ainakin hyvä aloittaa.
TykkääTykkää
Mulla on ristiriitainen suhde listoihin mutta joskus ne ovat kaikessa selkeydessään juuri sitä mitä tarvitsee. Kokonaisuus valottuu paremmin pienemmistä yksityiskohdista käsin.
TykkääTykkää