Aamu Amelian talossa.
Kello raksuttaa seinällä, eteenpäin, aina eteenpäin, tik tak tik tak, ei hän muuta haluaisikaan.
Peilit heijastavat naisen kasvot, uurteet ja vuodet, muistot, maalin tuoksun ja tahrat.
Ja nuo ovet auki toisiin huoneisiin.
Taloon on toisina päivinä helppo kadota, sen kulmiin ja komeroihin ja käytäville, sulkea ovet puutarhaan ja kadulle.
Ja maalauksiin, aina niihin, väreihin ja muotoihin.
Mutta ei tänään.
Jokin tuossa kuvassa. Väreissä. Valossa. En tiedä.
En saa katsettani irti.
Ja mietin tulevaa.
Helmi Kekkonen 