Kahvia, akvarelleja

 

Joskus kaikki mitä tarvitsee on hyvin nukuttu yö, kuumaa kahvia ja muutama lause.

 

Kirjoitan koko valveillaoloajan, mutta puolen tunnin pätkissä. Odottelen, ja kun jotain tulee mieleen, jatkan.

Kirjoituspäivä alkaa rauhallisesti. Kun tytär on päiväkodissa ja Maija töissä, Jukka kirjoittaa, nukkuu päiväunet perheen 14-vuotiaan kissan kanssa ja kirjoittaa taas. Päivää rytmittävät musiikin kuuntelu ja kahvin keittely. Iltapäivällä tunnelma muuttuu.

 

Vaikka yhdessä ollaan tiivisti, he arvostavat myös omaa tilaa.

”Pitää huolehtia siitä, että kummallakin on riittävästi mahdollisuuksia toteuttaa sellaisia asioita, joita haluaa tässä elämässä tehdä, Jukka sanoo. Pitkässä suhteessa on tietynlainen vastuu. Toinen elää kanssani, ja se on hänen ainutkertainen elämänsä.”

”Olemme alusta asti puhuneet ihan koko ajan ihan kaikesta.”

 

Joskus, ehkä useammin kuin tiettyinä päivinä jaksaa uskoa, käy niin että oikeat sanat löytävät juuri oikean hetken ja paikan ja katseen.

Olen vihdoin ja viimein lukenut Jukka Viikilän romaania Akvarelleja Engelin kaupungista, nauttinut sen rauhasta ja kauneudesta, hiotuista lauseista. Se ei ole vielä saanut sydäntä tai mielikuvitusta uuteen asentoon mutta sen jokaisella sivulla on tunne että maailmassa on järjestys, hiljaisuus jota ei tee mieli rikkoa koska sen takana piilee jokin tärkeä, salaisuus, ääni.

 

Ennen unta satuin myös lukemaan Me Naiset-lehteä jossa oli Jukka Viikilän ja hänen puolisonsa Maijan haastattelu, siitä nuo alun sitaatit. Tunnistin heidän ajatuksistaan ja kokemuksistaan niin paljon, kaiken oikeastaan. Tai no, ilman 14-vuotiasta kissaa.

Jonkin aikaa sitten kuulin kirjailijaystävältäni lauseen jonka hän oli (kai) kuullut Pirkko Saisiolta: onnistuneen luovan työskentelyn ja varsinkin kirjoittamisen edellytyksenä ovat rauhalliset kotiolot.

Olen täysin samaa mieltä. Ja tokihan se pätee mihin tahansa työhön, mutta varsinkin silloin kun kukaan ei odota töihin, ei patista, ei kysy, ei vaadi, ei kurki olan yli; kun on vain ja ainoastaan oma halu, päätös ja itsekuri, on onnellisuuden ja rauhan kolme huonetta ja keittiö aika vahva perusta.

 

Kun kaikesta voi puhua, kun hiljaisuuden voi jakaa.

Yksin ja yhdessä.

 

Päivien myrskyjen jälkeen mieli alkaa vihdoin asettua. Hyvä niin.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Kahvia, akvarelleja

  1. Nuo kirjoittamasi sitaatit ovat niin ihania että olen miettinyt niitä päiväkausia. Varsinkin tätä: ”Pitkässä suhteessa on tietynlainen vastuu. Toinen elää kanssani, ja se on hänen ainutkertainen elämänsä.” Uuuuuuurrgh. Tunnistaisin mielelläni mainitut ajatukset ja kokemukset. Myös 14-vuotiaan kissan!

    Ps. Olen ollut viime aikoin hiljainen lukija, mutta lukija kuitenkin, täällä ollaan!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s