Kirjoitin nuortenlehteen novellin.
Kirjoitin ensirakkaudesta.
Kirjoitin keväästä, helmipakkasesta.
Tytöstä joka haluaa lähteä ja pojasta joka haluaa jäädä.
Kirjottaessani minä ajattelin itseäni seitsemäntoistavuotiaana. Seitsemäntoista vuotta sitten. Olin utelias, epävarma ja toisinaan rohkea, vähän surumielinen mutta nauravainen, vähän ylimielinen ja usein provosoiva. Pukeuduin villapaitoihin ja alaspäin leveneviin samettihousuihin, usein puin myös housujen päälle hameen. Talvisin minulla ei ollut koskaan tarpeeksi päällä. Otin kielikorun ja söin lounaaksi irtokarkkeja. Istuin Sodassa ja haaveilin Ville Valosta. Olin usein ihastunut ja kirjoitin ontuvia runoja.
Sanoisin sille Helmille että ole ihan rauhassa, yritä vähän vähemmän, katso ympärillesi vähän pidempään, kyllä elämä kantaa ja sydän korjaantuu. Kasva sellaiseksi joka puolustaa heikompiaan, ojentaa käden ja kuuntelee. Joka uskaltaa katsoa silmiin ja seistä omien mielipiteidensä takana. Joka yrittää ymmärtää silloinkin kun on eri mieltä. Joka haluaa oppia uutta ja keskustella, joka uskaltaa haaveilla.
Sanon sen kaiken itselleni nyt.
Nyt, työhuoneella, olen kirjoittanut jo monta tuntia, on olemassa aavistuksia siitä mitä kohden olen menossa ja vielä se riittää. Se on kuvitelmaa mutta siitä tulee totta kun sen kirjoittaa.
Lunta, vettä ja sumua on ilmassa niin paljon ettei ikkunasta oikein näe ulos. Pidän tauon, haen kahvia ja mietin tätä blogia.
Mietin sitä miten on mahdollista että kirjoitukseeni Jani Toivolasta tuli vain neljä (ihanaa ja tärkeää) kommenttia. En ymmärrä sitä. Silläkin uhalla että kuulostan kärttyiseltä valittajalta niin sanon suoraan että olen pettynyt. Miten on mahdollista että niistä vajaasta tuhannesta ihmisestä jotka blogissani viime viikolla kävivät, vain neljällä oli aiheeseen jotain sanottavaa? Vain neljällä tunne että näistä asioista, kuten tasa-arvosta, rasismista, hyväksymisestä, yhteiskunnasta, lapsuudesta, vanhemmuudesta, elämästä tässä ajassamme, olisi syytä keskustella? Että niistä kertovan kirjan haluaisi lukea, ehkä jopa saada?
En ymmärrä.
Kysyin asiasta ystävältäni joka usein ymmärtää paremmin. Hän sanoi että joskus ihmiset vaan ovat laiskoja tai heillä on laiska päivä. He haluavat vain lukea ja ajatella, ei pukea ajatuksiaan sanoiksi, ei keskustella. Ehkä se on sitten niin. Ja onhan siihen toki oikeus.
Minua sellainen aina vähän masentaa. Kun omaan huutoon ei vastata.
Mutta aina voi haaveilla. Oli sitten seitsemäntoista tai kolmekymmentäneljä.
Helmi Kekkonen 
No voin Helmi sanoa, että sinun ansiostasi minulla nyt on tuo kirja luettavana, ja olen siitä hyvin hyvin onnellinen. Joten, vaikka kommentteja ei aina tule, se ei tarkoittaisi etteivät ihmiset miettisi ja reagoisi tahoillaan… 🙂 Mutta toki ymmärrän keskustelun kaipuusi ja turhautumisesi.
Kiitos ihanasta blogista ❤
TykkääTykkää
Voi Anna, ihana, kiitos kommentista! Ihan mahtavaa että sain sut lukemaan kirjan, olen iloinen.
Ja niin, toki tuon tiedän, kuin myös sen että on vähän lapsellista harmistua kun kommentteja ei tule ja vielä sanoa se ääneen; tämä kirja ja siitä kirjoittaminen oli vain itselleni niin iso juttu että kovasti toivoin keskustelua.
TykkääTykkää
Luen blogisi kaikki kirjoitukset, mutta en ole ikinä kommentoinut eikä kyse ole siitä että minua ei koskaan mikään koskettaisi tai kiinnostaisi tai että minulla ei olisi mitään sanottavaa, päinvastoin. Luen kirjoja ja katson elokuvia, joita olet suositellut ja jään miettimään asioita ja ilmiöitä, joita olet blogissasi nostanut esiin ja usein sitten keskustelen niistä toisaalla, omassa arjessani.
Luulen, että monet ovat kaltaisiani passiivisia lukijoita, joihin kirjoituksesi jättävät jäljen mutta jotka eivät silti jätä tänne mitään. En oikein osaa edes sanoa, miksen ole aiemmin kommentoinut vaikka olen saanut blogistasi paljon. Kiitos!
TykkääTykkää
Ida, ihana kuulla että luet ja että tekstit jättävät jäljen, ja vielä parempaa jos keskustelu toisaallakin jatkuu. Mua nyt jo vähän nolottaa kun asiasta niin masennuin ja kirjoitin, kun kuitenkin tiedän että teitä lukijoita on. Ehkä se onkin tuon kyseisen aiheen lisäki sekin että kiinnostaisi enemmän tietää kuka ja miksi. Kiitos siis tästä kommentista!
TykkääTykkää
Hei Helmi. Minäkin luen kaikki postauksesi. Nyökyttelen usein samanmielisyyttä, saan hyviä kirja- ja elokuvavinkkejä, nautin tekstistäsi. Hyvin harvoin minulla on aikaa kommentoida, sillä lukaisen tekstejä kahvitunnilla, kotimatkalla, taukona työn lomassa. Toinen syy on se, etten tykkää näpytellä kommentteja pienellä kännykän näytöllä. Ja sekin, etten ole vielä(kään) oppinut käymään keskusteluja blogien kommenttikentissä.
Olen pahoillani siitä, sillä tiedän, että olisi ihanaa, tärkeää ja kallisarvoista saada myös vastakaikua ajatuksilleen. Sen sijaan minusta tuntuu ikävältä, että kommentoimattomuus tulkitaan laiskuudeksi. Ennemminkin se on ajan puutetta. Olisikin ihanaa, että tässäkin blogissa olisi jokin keino jättää tykkäysmerkintä. Se olisi kiireiselle lukijalle keino osoittaa, että tekstisi upposi. (Onko täällä sellainen? Nyt huomaan, että kommenteista voi tykätä, mutta blogitekstin yhteydestä en löydä mitään vastaavaa tähtöstä.)
TykkääTykkää
Hei MM, tiedän että luet ja olet lukenut jo niin kauan.
Kuten tuossa yllä sanoin niin nyt jo vähän nolottaa, vaikka toki yhä olenkin sitä mieltä että varsinkin tiettyjen aiheiden tiimoilta kaipaan keskustelua ja koen että se olisi tärkeää, vaikka näinkin pienellä foorumilla. Laiska oli kuitenkin vähän huonosti valittu sana, pienessä tunnekuohussa valittu. Ehkä se on juuri tuo ajanpuute, puhelin tai jokin muu ihan arkinen syy. Oma tunne vain korostuu silloin kun jonkin aiheen ja tekstin kanssa tekee paljon töitä, että sanokaa nyt helvetti jotain kun kuitenkin luette. Mutta tämmöistä tämä toki on, oma valinta, niin kuin oikeakin ammatti.
Mutta kiitos tästä kommentista, tuli ilo!
TykkääTykkää
Tuohtumuksesi on ihan oikeutettu. Pus!
TykkääTykkää
Huh. Paljon lukijoita, vähän sanottavaa. Itse aina luen, ja oikein odotan että sähköpostiin tulee ilmoitus uudesta tekstistä, mutta jos en heti kommentoi, se usein jää. Joskus tulee sellainen olo, että onko minulla riittävästi sanottavaa, tai että jotenkin tekisin kommenteillani itsestäni tärkeää. (Hassua, eikö?) Toivolan kirjan haluan lukea, mutta koska en kaipaa enempää omaisuutta, lainaan sen. Ajattelin, että joku muu ansaitsee sen omakseen enemmän kuin minä.
Samoin minä olen katsonut ja lukenut paljon suosituksestasi, ja olen blogistasi onnellinen, jopa niin että viitsin vaivautua tänne oman osoitteesi alle. Eli kiukustu vain, ja jatka haaveilemista ja blogin kirjoittamista myös, toivon!
TykkääTykkää
Elina, olen niin iloinen että luet! Blogiani, ja mahdollisesti myös Toivolan kirjan, sen toivoisin koko maailman lukevan.
Ehdottomasti jatkan kirjoittamista ja haaveilua, ja sen toivomista että keskustelu jatkuu, täällä ja missä vain.
TykkääTykkää
Toivolan kirja meni heti lukulistalle kirjoituksesi jälkeen. Aiemminkin huomioin sen olemassaolon mutta hyvä että kirjoituksesi muistutti siitä. Olen myös huono kommentoimaan lukemaani vaikka heräisikin paljon ajatuksia, jotenkin mieluummin kommentoisi ja keskustelisi kasvokkain kuin koneella mutta eihän se blogimaailmassa ole mahdollista 🙂 sitä myös arkailee omaa sanojen käyttämistaitoa kun tuntuu usein ettei osaa muotoilla ajatuksiaan, siksi usein jää kommentoimatta. Kiitos tästä blogista, pistän usein lukuvinkkejä korvan taakse ja olen ilahtunut kirjoituksistasi 🙂
TykkääTykkää
NiinaK, olen iloinen että kirja kiinnosti ja täällä käyt!
Ja joo, ymmärrän täysin, olen itsekin enemmän semmoinen kasvotusten-tyyppi, en ole facebookissa jne, ja toki myös sen että saattaa olla arka olo sanomisen suhteen. Ihana että nyt sen kuitenkin teit!
TykkääTykkää
Novelli nuortenlehteen!! Julkaistaanko sellaisia niissä? Haluaisin lukea sen. Seitsemäntoistavuotias minäni olisi myös varmasti halunnut.
Myönnän olevani edellisten tapaan sellainen lukija, joka kyllä luki postauksesi Jani Toivolan kirjasta, tunsi tunteita ja päätti lukea kirjan mutta ei kommentoinut. Se on kyllä tyhmää. Voi olla, että itseni kohdalla kävi niin, että voimakkaan, ihanan tekstisi jälkeen oli hetkeen vaikea tehdä muuta kuin sulatella lukemaansa. Myöhemmin kommentoimaan palaaminen jäi. Itse jäin vähän jumiin myös tuohon ”sinun tarinasi” -kohtaan. Onko mulla tarina, mietin, tai tietysti on, kaikilla on, mutta missä ja milloin haluan kertoa sen, haen ehkä vieläkin sanoja. Ehkä mietin myös, onko oma tarinani juuri sellainen, jonka voisi jakaa tällaisessa yhteydessä. Tietysti on, kenen tahansa, ja ymmärrän että ei tässä varmasti mitään ”suurta tarinaa” välttämättä edes haettu, ja vaikka jotain ”omaa tarinaa” ei osaisikaan kertoa kokonaisuudessaan, alkukin riittää, tai muutama sana. Tiedän myös, että kommentoida olisi voinut vaikka vain muutamalla sanalla, kertomalla ajatuksia. Tai näin tässä nyt ainakin kirjoittelen, jostain syystä kommentointi kuitenkin jäi. 🙂
No mutta, Toivolan kirja ja kaikki mistä siinä puhutaan vaikuttaa upealta. Alkaen tästä: ”Kun joku rohkaistuu avaamaan suunsa omista tarpeistaan, tulisi sen aina olla pysähtymisen paikka. Kaikki huomio sinne, missä joku on vihdoin löytänyt rohkeuden käyttää omaa ääntään.” Ehkä eniten jäin juttusi jälkeen miettimään, miten monenlaista nähdyksi tulemattomuutta ja oman äänen katoamista voi olla, ja miten epäoikeudenmukaista on, kun joillekin sellainen paikka muodostuu rakenteellisestikin enemmän kuin toisille. Ihana Jani Toivola ja ihana Helmi, kun johdatit lähemmäs ihmistä ja kirjaa ja sen ajatuksia!
TykkääTykkää
No nyt todellakin kommentoit, kiitos kiitos!
Kuulin toisaaltakin että tuo ”mikä on sinun tarinasi” oli aika iso kysymys, en sitä tajunnut, kun ajattelin sen juurikin niin että se innostaisi kertomaan ihan mitä tahansa. Vaikka vain muutaman sanan. Joskus niissä saattaa olla kaikki.
Mutta parasta että ajatuksia ja tunteita heräsi. Tämä kirja oli mulle niin monin tavoin tärkeä ja iso kokemus, olen ajatellut sitä lukemisen jälkeen joka päivä ja olen onnellinen että se on olemassa. Ja tuo, että johdatin lähemmäs ihmistä, miten kauniisti sanottu ❤
TykkääTykkää
Kyllä täälläkin luetaan. Käyn täällä välillä useammin ja välillä harvemmin, mutta sitten yleensä luen useamman kirjoituksen kerralla, eikä välttämättä osaa oikein aina kuroa ajatuksia yhteen niin että osaisi kohdistaa ne juuri johonkin tiettyyn kirjoitukseen. Mulla on ajanpuutteesta kyse ja siitä, että suoraan sanottuna välillä unohdan. Anteeksi, heh 🙂 En olemassaoloasi tai tämän blogin olemassaoloa vaan kaiken muun keskellä ei vain aina muista mitä pitikään tehdä tai missä käydä.
Mulla olisi tarkoitus lukea tuo Toivolan kirja, mutta vielä en ole kaikkien muiden kirjaprojektien takia ehtinyt sitä haalia käsiini.
Mut täällä ollaan, vaikka aina ei kuulu tai näy. ❤
TykkääTykkää
Olen iloinen että olet! Ja käyt ja luet! Ja unohdus ja ajanpuute, semmoista se on, kaikilla joskus ja kovin ymmärrettävää. Joskus vain tulee päiviä kun itse toivoo että kaikki ehtisi eikä kukaan unohtaisi 🙂
Lempeää viikonloppua!
TykkääTykkää
Iik, en ole koko vuonna ehtinyt vielä käydä lukemassa blogiasi, ja se on sääli, harmi ja iso paha! Tännehän on tullut taas vaikka mitä ihanaa. ❤ Ehdin lukea muutenkin blogeja harmillisen vähän (ajanpuute, se ajanpuute…), varsinkin WordPress-pohjaisia, kun ne ovat eri paikassa kuin Bloggerit, joita sattumoisin seuraan eniten. Nyt otan sinut jälleen muistiini, ja tutustun Janiinkin.
Jatka sinä vain kirjoittamista, kyllä me täällä olemme. Hiljaa mutta onnellisina.
TykkääTykkää
Kiitos Tani, mikä ilo että olet ja luet! Ja Janiin kannattaa aivan ehdottomasti tutustua.
TykkääTykkää
Oletko kirjoittanut tästä kirjan luin tämän Demin lehdestä tän novellin ja on pakko saada kokonainen kirja lukee että mitä Moonalle ja Aleksille tapahtuu😱😇♥️♥️
TykkääTykkää
Hei, en valitettavasti ole, tämä oli vain yksittäinen novelli. Mutta ihana kuulla että tarina kiinnosti ja kosketti, kiitos siis kommentista!
TykkääTykkää