Kirja vieköön

 

Olen jo pidemmän aikaa kaivannut kotimaisen kirjallisuuden kentälle enemmän tapahtumia. Sellaisia matalan kynnyksen juttuja joihin voisi piipahtaa hetken mielijohteesta. Edullisia ja joskus ihan ilmaisiakin, kevyitä ja mutkattomia. Keskusteluja kirjakaupoissa ja kahviloissa. Julkisia lukupiirejä ravintoloissa.

Haaveeni on, että jonain perjantaina voin mennä kivaan baariin ja yhden lasillisen ajan kuunnella kun joku lukee ääneen ja sitten jatkaa iltaa.

Tapahtumia toki on, kirjastoissa, messuilla ja vaikkapa Helsinki Litissä (jonne muuten tänä vuonna tulee Tom Malmquist, en voisi parempaa kuvitella) ja viime vuosina myös pienemmässä muodossa, kiitos sellaisten kirjakauppojen kuin Nide ja Arkadia Bookshop. Mutta haluaisin vieläkin enemmän. Erilaista. Ja sanoinko jo että mutkatonta? Ei aina sellaista että ”nyt mennään kirjallisuustapahtumaan ja ollaan niin kirjallisia että!” Niitäkin tapahtumia toki tarvitaan ja parhaimmillaan ne ovat hienoja, mutta olisi hauska että kirjatapahtumaan voisi joskus mennä samalla fiiliksellä kuin keikalle tai elokuviin, ilman sen suurempaa numeroa tai edes suunnittelua. (Tätä on vähän vaikea selittää mutta ehkäpä saatte ajatuksesta kiinni.)

Koska ihan vilpittömästi olen sitä mieltä että tarjonta lisäisi kysyntää. Mitä arkisemmaksi kirjallisuuden (toisinaan) tekisi, mitä lähemmäksi sen toisi, sen helpompi sitä olisi ihan kaikkien lähestyä.

 

Yksi uusista tapahtumista on Savoy-teatterissa järjestettävä Kirja vieköön-ilta. Se koostuu neljän kirjailijan haastattelusta ja heidän tekstiensä lyhyistä dramatisoinneista, ammattinäyttelijöiden esittäminä.

Eilen paikalle oli kutsuttu Venla Hiidensalo, Mikko Rimminen, Koko Hubara ja Merete Mazzarella. Kiinnostavia tekijöitä kaikki, mutta itselleni illan ehdoton vetonaula oli kuitenkin Koko Hubara, niin kauan olen häntä fanittanut, kirjoittajana ja ihmisenä. Hänen oma osuutensa oli voimakas, koskettava, älykäs ja hauska, samoin häntä seuranneen Mazzarellan. Heidän teoksillaan oli yllättävänkin läheinen suhde toisiinsa, keskiössä kysymys ihmisyydestä ja oikeudesta tulla nähdyksi. Oli kiehtovaa seurata urallaan täysin eri vaiheissa olevien kirjailijoiden teosten resinointia.

Siinä missä Hubaran ja Mazzarellan osuus oli voimakkaan yhteiskunnallinen, oli Hiidensalon ja Rimmisen enemmänkin kirjallinen. Hiidensalo on itselleni vieras vaikka olenkin pitänyt hänen teostensa aiheita kiehtovina, seurannut hänen jokaisen kirjansa vastaanottoa kiinnostuneena. Rimmisen taitoa kirjailijana olen aina ihaillut, mutta hänen kerrontansa ei vain ole ollut minun juttuni, yrityksistä huolimatta (minkä myöntäminen vähän nolottaa mutta minkäs teet). Livenä hänen lakoninen ja riisuttu puheensa ja huumorinsa iski, ja pidin valtavasti hänen ajatuksestaan siitä miten kirjallisuudessa tärkeintä on se mitä ei sanota, varsinaisen tarinan taustalla elävä varjotarina. En voisi enempää samaa mieltä olla.

 

Kaiken kaikkiaan nautin illasta, sen hämyisestä mutta rytmikkäästä tunnelmasta, täysin keskittyneestä salista ja ylipäätään siitä miten sanat ja lauseet selkeästi tavoittivat yleisön, miten kirjallisuus otti ja sai tilaa. Olisin jättänyt puolen tunnin väliajan kokonaan pois, en kaivannut taukoa juuri kun tunnelma alkoi vähän kankea alun jälkeen tiivistyä sanojen, tarinoiden ja kirjailijoiden ympärille. Dramatisoinnit olivat hienoja ja näyttelijät (Laura Eklund Nhaga, Kati Outinen ja Taisto Oksanen) upeita mutta silti, jos olisin saanut valita, olisin senkin ajan mieluummin kuunnellut kirjailjijoita, joko keskustelua tai tekstejä heidän itsensä lukemina. Mutta tämä on ihan makuasia, sivukorvalla kuulin monta onnellista huokausta nimenomaan näyttelijöiden ja heidän esitystensä suuntaan kohdistettuina.

Iltoja on tänä keväänä vielä yksi jäljellä, suosittelen.

Kunpa tällaisia tulisi paljon lisää, toivon.

 

Kiitos tapahtuman järjestämisestä ja kutsusta Kirja vieköön, oli ilo!

 

 

 

6 thoughts on “Kirja vieköön

  1. Olen illasta samaa mieltä, Helmi. Koko & Merete olivat jotenkin viehättävä kombo! Ja olet ihan asiassa: mäkin olen kaivannut lisää pienimuotoisempia kirjajuttuja kaupunkiin. Tämäniltainen Kuukauden kirjaklubi Dubrovnikissa on myös juuri sellainen, helposti lähestyttävä ja rento, mutta lisää lisää lisää ei olisi pahasta! Olen jo pitkään leikkinyt ajatuksella kirjakahvilasta, missä olisi sananmukaisesti kirjoja, kahvia ja tapahtumia kirjallisuuden ympärillä. Sopivasti hämyä, klassista Wien-fiilistä, kynttilöitä ja sanoja. Kerran löysin visuaalisesti ihanteellisen tilankin paikalle, mutta onneksi ei ole ikinä mahdollisuuksia eikä rahaa toteuttaa kaikkia mielen kyhäelmiä! Pääsee elämässä ehdottomasti helpommalla murehtimiselle. 😀

    Tykkää

    1. Tuo Kuukauden kirjaklubi on ajatuksena kiva, siellä vaan on mun mielestä vähän liian paljon esiintyjiä ja liian vähän aikaa. Prosak on samanhenkinen ja aivan ihana mutta sekin loppuu tässä vai ensi kuussa.

      Savoyssa oli parasta se että jokaisella oli aikaa ja tilaa puhua, ei ollut messuhälyä eikä toisaalta sitä että 10 minuuttia aikaa ja seuraava ja seuraava, hopihopi.

      Mutta siis joo, Kirjaklubi on ehdottomasti helppo ja rentto, siitä plussaa!

      (Ja oli kiva nähdä eilen <3)

      Tykkää

    1. Hei Kia, kiitos kommentista!

      Koko on ihan huippu, niin rohkea ja fiksu, arvostan hurjan paljon! Ja niin, ymmärrän hyvin miksi näyttelijät aiheuttivat onnentunteita. Itsekin niistä pidin, mutta kirjailijat olivat tällä kertaa minulle se tärkein juttu.

      Tykkää

  2. Aika lailla samansuuntaiset mietteet eilisestä. Kirjoitin itsekin juuri bloggauksen, jossa intoilin Koko Hubarasta. Hänen tulonsa estradille sähköisti tunnelman.

    Olen välillä melkein kauhulla seurannut sitä, sanotaanko nyt vaikka väärinymmärrystä, jota Koko on osakseen saanut (erityisesti ns. Oneiron-keskustelun yhteydessä). Hän on rohkea ja hyvällä tavalla tinkimätön ihminen. Kunnioitan suuresti.

    Ja sitten oli yksi ihan erityinen huippuhetki eilen tavata sinut.

    Tykkää

    1. Kyllä, nimenomaan sähköisti! Olen tuntenut Kokon töiden kautta jo pidemmän aikaa ja nyt suurella ilolla seurannut hänen kulkuaan kirjailijaksi, hänen ääntään joka kantaa vielä kauas, niin uskon.

      Ja niin, kyllä, oli aivan mahtavaa tavata! Blogisi on niin monta kertaa mykistänyt minut, niin tarkkakatseinen, runsas ja yksinkertaisesti todella hyvä se on. Kirjatapahtumien hyvä puoli on sekin että saattaa sattumalta tavata juuri heitä joita on toivonutkin joskus tapaavansa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s