kutsumaton vieras

 

Kaupunki pysähtyy, solahtaa täydelliseen hiljaisuuteen.

 

Lauantai särkee sydämen, viikonloppu taittuu hitaasti, on kirkasta ja kylmää, lapsella suklaata sormissa ja suupielissä.

Tulen varhain työhuoneelle, Töölönlahti välkehtii, en ole huomannut jäiden sulavan, en ole ollut täällä hetkeen, viimeksi kun olin ei ollut näin kylmä ja moni muukin asia toisin.

Tunnustelen sanoja. Oloa.

Suru on siitä kumma että se on aina vähän eri, putoaa raskaana tai sipaisee ohi mennessään, leijuu yllä hentona ja kutsumattomana, jatkaa matkaa.

Tällä kertaa jättää jäljen.

 

Uusi aamu, arjen helppous, kaikesta huolimatta. Tutut tavat ja reitit, turva. Voi hengähtää, pitää hengähtää. Hiljainen kaaos hakee muotoaan.

Taustalla heikko kuiskaus, rikkinäinen tarina.

Olipa kerran aika jolloin.

Oli.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s