Olin juhlissa.
Ostin mekon, kaivoin korkokengät kaapin perältä, hermoilin.
Ilta oli ihana. Paljon vieraita, tuttuja myös. Jotkut tanssivat, toiset puhuivat, muutamat suutelivat nurkassa.
Oli hetkiä kuin Kaurismäen elokuvasta.
Kuulutko facebookiin?
En. Kuulutko sä?
En.
Hyvä.
Niinpä.
Mua ahdistaa kännykätkin. Hirveä ikävä lankapuhelimia. Vaikka kyllä se ihan pelkkä puhuminenkin ahdistaa.
Kirjailijat ovat välillä ihan oma alalajinsa, juhlissakin. Tai ehkä juuri eniten siellä.
Mutta vaikka puhuminen ja toiset ihmiset välillä ahdistaa niin tanssia voi aina, varsinkin aamuyöllä. Voi olla hiljaa ja silmät kiinni. Ketään ei kiinnosta.
Hymy tulee itsestään.
Seuraavana päivänä oli pää ja varpaat kipeät. Avasin kampauksen mutta jätin hiukset harjaamatta. Laitoin aurinkolasit silmille ja lähdin tytön kanssa dinosaurus-syntymäpäiville. En kehdannut pitää laseja sisällä päässä. Miki Liukkonen olisi varmasti kehdannut.
Helmi Kekkonen 