Jos hyvin käy

 

Olen kulkenut näillä kulmilla jo kauan, yli viisitoista vuotta.

 

Muutan Linnankoskenkadulle lakkiaisviikonlopun jälkeisenä maanantaina. Isä kasaa Lundian hyllyt ja minä laitan seinälle Marilyn Monroen kuvan.

Käyn vuorotellen ruokakaupassa ja jäätelökioskissa töissä. Herään usein aikaisemmin kuin on pakko, juon itse ostamaani kahvia hyvin pienen yksiöni pienen pöydän ääressä, hiljaisuudessa ajattelen että tässä on vapaus.

Keveys värisee ilmassa koko ajan. Minäkin väreilen.

On niin lämmin kesä. On kiharatukkainen poikaystävä, polkupyörä, Sibelius-puisto ja kirjasto.

Kukaan ei tiedä missä olen juuri nyt, ajattelen kävellessäni iltaisin kotiin, kukaan ei odota minua missään, minnekään.

Laitan seinille lisää kuvia, luen kymmeniä pokkareita patjalla joka toimii sänkynä ja sohvana, kutsun ystävän keskellä yötä juomaan viiniä tuuletusparvekkeelle tai sisäpihan puutarhakeinuun. Lähden festareille ilman lippuja tai yöpaikkaa, poltan olkapääni auringossa ja kadotan reppuni. Nukun kuusitoista tuntia putkeen ja kuljen loppupäivän yöpaidassa.

Rahaa on vähän mutta kuitenkin juuri sen verran että pärjään ja se riittää.

Syksyn tullen lähden yksin Eurooppaan, matkustan junalla Kööpenhaminaan, Berliiniin ja Prahaan, tulen jouluksi takaisin, asun hetken sen saman kiharatukkaisen poikaystävän luona Vaasankadulla, luen pääsykokeisiin, muutamme yhdessä siihen samaan pieneen yksiöön, on taas kesä ja postiluukusta putoaa paksu kirje, sinut on hyväksytty.

Muutamme Turkuun mutta tulemme jo seuraavana kesänä takaisin.

Taas Töölöön mutta toiselle laidalle, jyrkkänä nousevalle kapealle kadulle, hissittömän talon ylimpään kerrokseen, asuntoon jossa on vesiklosetti ja kauniit ikkunat.

Poltamme tupakkaa keittiössä ikkunat auki ja soitamme musiikkia ihan liian lujaa. Riitelemme ja pussailemme. Parannamme krapulan juomalla jaffaa rannalla, sukeltamalla viileänlämpimään veteen. Iltaisin kävelemme elokuvateattereihin ja katsomme kaikki elokuvat.

Syksyn tullen minä herään joka viikko kahtena aamuna viideltä ja lähden ensimmäisellä junalla Turkuun. Junassa minä luen ja kirjoitan. Kirjoitan, kirjoitan.

Sitten olenkin jo vähän vanhempi mutta kesät ne vain seuraavat toisiaan, yhtä pehmeinä ja huolettomina. Kun en ole töissä Akateemisen kirjakaupan kahvilassa olen Hietaniemen rannalla tai Temppeliaukiolla, meitä on monta, olemme olleet ystäviä jo vuosia ja me vanhenemme, tiedämme sen, mutta vielä yksi kesä ja toinenkin, kenellekään ei ole lapsia, ei liian kiireistä työtä, ei asuntolainaa, ei oikeastaan mitään mikä estäisi meitä vain istumasta auringon lämmittämillä kallioilla ilta toisensa jälkeen kylläisessä valossa, hyvässä yössä.

Muutaman vuoden kuluttua minä ja kiharatukkainen poika menemme naimisiin. Minä valmistun yliopistosta, menen töihin, kirjoitan koko ajan ja saan kustannussopimuksen, ja sitten alkaakin ihan toisenlainen hulluus. Mutta se on toinen tarina, aikuisten ihmisten sotkuinen ja kaunis tarina joka onneksi jatkuu yhä.

Tämä tässä, tämä joka kertoo nuoruudesta ja rakkaasta kaupunginosasta valtaa minut joka vuosi tähän aikaan.

Se liittyy ylioppilasjuhliin, alati laulaviin lintuihin ja syreenien tuoksuun. Se valtaa minut niin kuin parhaimmat tarinat tekevät, kokonaan ja täysin, niin että yhtä aikaa itkettää ja naurattaa. Sen äärellä minä muistan miksi nämä kadut ja kulmat ovat minulle niin rakkaat. Ne tulvivat muistoja, ne rakentavat minun nuoruuteni ja aikuisuuteni pohjan ja ääriviivat. Ne muistuttavat minua siitä mistä olen tullut.

Jollain toisella, tänä viikonloppuna, se tarina vasta alkaa.

Siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Siitä alusta, ja sitä seuraavista vuosista. Jos hyvin käy, ne ovat niin keveitä, että ne nostavat sinut ilmaan, muistuttavat että se kaikki on ollut, ja on yhä sinussa, vielä vuosienkin päästä.

Ilot, sydänsurut, odotukset, kohtaamiset, toiveet ja hypyt. Ihan kaikki.

Ja olet niin vapaa kuin mahdollista.

 

Kirjoitin tämän tekstin melkein päivälleen kaksi vuotta sitten vanhaan blogiini. Joskus, harvoin, käy niin että oma teksti säilyy rakkaana vuodesta toiseen eikä tee oloa yhtään kiusalliseksi. Tämä on sellainen. Ja vain ihan vähän hiottuna.