nokturni

 

Residenssissä, tällä kertaa, ensimmäistä kertaa, Suomessa, Oulun Hailuodossa. Talo on vanha kuten näissä aina, mistähän sekin johtuu, ollut ennen Lotta-kahvila ja synnytyssairaala, kunnostettu nyt niin kauniiksi.

Matka oli pitkä. Kirjoitin, luin ja kuuntelin Eva Cassidya ja Nationalia, tunsin selkeästi olevani liikkeessä, menossa jotain kohti, mikä ihana tunne.

Sitten vapautta, haikeutta, iloa, jännitystä, onnea ja väsymystä, sikinsokin ja yhtä aikaa niin kuin usein sunnuntaisin. Tai minä tahansa päivänä.

Kymmenen tunnin matkustamisen, junan, bussin ja lauttamatkan jälkeen, koputin oveen ja näin ystäväni kasvot, niin tutut ja rakkaat, jo junaan hän oli lähettänyt viestin laittavansa ruoan valmiiksi, onni.

Tämä on kolmas residenssimme yhdessä, ensimmäinen oli sattumaa, toinen ja tämä ehdottomasti ja ilolla suunniteltuja. Meillä on yhteinen projekti ja molemmilla myös omansa. Meillä on rauha.

Puhumattakaan tästä talosta.

 

Joka kerta missä tahansa sama oivallus, miten aika muuttaa muotoaan, kotona niin tasainen rytmi määrittää työn ja vapaa-ajan kulun ja rajat, puoli kahdeksalta ylös, puoli kymmeneltä työhuoneella, puoli neljältä taas päiväkodilla, ruokaa, leikkiä, unta, näillä matkoilla se hajoaa, minä herään, keitän kahvia ja kirjoitan, syön aamiaista ja kirjoitan, syön, käyn kävelyllä ja kirjoitan, luen ja kirjoitan, nukahdan, tämäkin toistuu mutta jokainen päivä on silti pitkä ja erilainen, ja nyt en ole yksin, ystävän kanssa rinnalla kulkee myös toinen todellisuus, jaetut ja ääneenlausutut ajatukset.

Eilen töiden lomassa puhuimme Skamista, kuolemasta, blogeista ja hampurilaisista, illalla katsoimme Batman Beginsin, nukahdin hetkessä vaikka pää ja sydän kävivät kierroksilla.

 

Aamulla hiljaisuus on rikkumaton, kello on täälläkin puoli kahdeksan, mietin hetken tilannetta kotona, unisia kasvoja ja sanoja peiton alla, kiireisiä askelia ja pitkiä halauksia, haikeus ja riemu kulkevat rinta rinnan, koti-ikävä ja olemisen keveys.

Ja myöhemmin, kun olen lukenut, jäsentänyt ja sitten kirjoittanut surun ja tuhkauksen eri vaiheista, on helpottavaa kuulla ääniä keittiöstä, liittyä seuraan, syödä keksejä pöydän ääressä ja analysoida Master of Nonen viimeistä jaksoa.

 

Olkoon vaikka tuhannes kerta mutta sanon silti: tämä ammatti, niin outo ja ihana ja rakas.

 

 

5 thoughts on “nokturni

      1. Kiitos, kiva olla täällä! Aika moni taisi nyt samassa aallossa pakata Lilystä tavaransa ja muuttaa tänne WordPressiin. Olen kyllä käynyt sinua lukemassa ja nyökyttelemässä mutta ollut luvattoman laiska kommentoija, aion parantaa tapani. ❤

        Tykkää

    1. Haha, ymmärrän hyvin! Meillä oli täällä vähän eri fiilikset, ystäväni tykkäsi enemmän, mä olisin jättänyt viimeisen ruudun pois, vaikka sekin kyllä jäi kivasti auki. Ja se lasin läpi suutelu oli mulle liikaa 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s