Arvioin kaksikymmentäviisi.
Laskin kolmekymmentäkolme.
Olen lukenut tänä vuonna kolmekymmentäkolme kirjaa. En tiedä onko se paljon vai vähän. Tuntuu vähältä mutta toisaalta, yksi kirja noin kahdessa viikossa, voisi olla huonomminkin.
Mutta kuukauteen en ole lukenut mitään loppuun. Kesken ovat Arundathi Roy, Sanna Karlström, John Williams ja Lucia Berlin. Kaikki todella hienoja, se on vain tämä oma mieli, viime viikkoina hidastunut, kaipaava. Olisiko joku kirja mikä muuttaisi tämän, murtaisi jotain? Oletko lukenut jotain ihanaa, kiehtovaa, ihmeellistä, huimaavaa, järisyttävää? Kerrothan jos. Nämä viimeiset viikot kaipaavat jotain, en vaan tiedä mitä.
Aamulla kävelin työhuoneelle ja tajusin että tämä on viimeinen maanantai täällä, tässä huoneessa. Ja muitakin muutoksia on, edessä erilaisia työkuvioita, uusi kirja vienyt enemmän aikaa ja tilaa kuin osasin ajatella tai uskalsin toivoa, lapsi vaihtaa neljän vuoden jälkeen päiväkotia enkä tiedä kumpaa meistä jännittää enemmän; arkisia juttuja, minulle isoja, niin että en osaa edes pukea sanoiksi, sormet kompuroivat näppäimistöllä ja katse harhailee.
Ja koska olen nyt tämmöinen päädyn iltaisin katsomaan sellaisia elokuvia kuten Kaikenkattava kauneus, joissa ei ole päätä eikä häntää, aamuisin lukemaan sanomalehdistä jokaisen uutisen. Toisaalta, olen tarkoituksella säästänyt The Crownin toisen kauden joulupäiviin ja tanskalainen Huuto syvyydestä on ollut hieno (ensimmäistä ja toista jaksoa ei enää ole katsottavissa mutta kolmannestakin pääsee vielä mukaan), joskin myös aavistuksen epätasainen.
Niin paljon johtuu haikeudesta, vuodenvaihde ottaa aina koville, jo siellä jossain odottava kevät, kunpa tämä aika kestäisi vähän kauemmin, varsinkin tämä viikko, joulua edeltävä, aina rakkain kaikista.
Helmi Kekkonen 
Tunnistan niin tuon hyvien kirjojen keskellä jumissa olemisen, itselläni itseasiassa puolet aivan samoja kesken, Berlin sekä Roy. Ne ovat upeita kirjoja, mutta jotenkin tässä hetkessä vaativat sellaista keskittymistä, johon oma pää ei taivu. Nappasin nyt vielä oheen Ferranten Loistavan ystäväni ajatellen, että sen lyhyet luvut auttaisivat vähän, mutta ei nyt senkään kanssa sellaista kaipaamaani lukemiseen hurahtamista ole tullut. Mutta kuten aina, se kai tulee juuri silloin kun sitä vähiten osaa odottaa, harva sellainen kirja saa hurahtamaan, jolta sitä eniten odottaa.
TykkääTykkää
Juurikin tuo, oma pää ei ihan taivu, varsinkin Roy on niin täysi ja hengäsyttävä ja upeudessaankin raskas, että pakko lukea todella hitaasti, tai olla hetki lukematta, kuten nyt, Berlinin novelleja olen lukenut yhden illassa, se on ollut ihan hyvä vaikkakin hidas lähestymistapa. Mullahan tuo Ferrante jäi kesällä kesken enkä ole sitten sen äärelle palannut, en tiedä miten sen kanssa käy.
Mulla nyt odottaa joululomaksi yksi mahdollinen joka veisi mukanaan, josta en tiedä oikeastaan mitään, vain yhden kauniin arvion olen lukenut. Kerron sitten jos onnistuu!
TykkääTykkää
Mun mieltäni herätteli ja piristi vähän yllättäen Miika Nousiaisen ”Juurihoito” 🙂 Huumorin keinoin aika rankkoja kysymyksiä käsittelevä kirja, joka ilahdutti kuitenkin lämmöllään ja sai hymyilemään. Sopi tähän väliin itselle hieman raskaampien, vaikkakin hienojen lukukokemusten jälkeen.
TykkääTykkää
Syytä en tiedä mutta en ole lukenut yhtään Nousiaisen kirjaa, joten kiitos paitsi vinkistä myös muistutuksesta! Joskus tosiaan kaipaa hengähdystilaa, myös (ja ehkä varsinkin) lukiessa, ja parasta jos sen löytää vähän yllättäen 🙂
TykkääTykkää