siivoojan käsikirja

On kylmä, kirkas tammikuinen päivä. Twenty-ninthin kulmasta tupsahtaa kuin leijat siimassa neljä pyöräilijää, joilla on kaikilla pulisongit. Bussipysäkillä seisoskelee Harley, ja lapset vilkuttavat sen ronskin näköiselle kuljettajalle vuoden 1950 Dodge-pakun lavalta. Viimeinkin minä itken.

Amerikkalainen Lucia Berlin (1936-2004) työskenteli opettajana, sairaanhoitajana, siivoojana ja sihteerinä, ryyppäsi, kasvatti neljä poikaa, meni kolmesti naimisiin ja kirjoitti, ja julkaisi yhteensä seitsemänkymmentäkuusi novellia, joista kaksikymmentäviisi löytyy tästä todella hienosta kokoelmasta Siivoojan käsikirja.

Berlinin kerronta on tarkkanäköistä, koskettavaa, sähköistä ja kirkasta. Hän solahtaa niin pesuloihin kuin yksityisasuntoihin, keskelle eliniän mittaista avioliittoa ja yhden yön suhdetta, kirjoittaa auki alkoholistin aamun ja siivoojan työpäivän, ilon, surun ja kaipauksen. Jokaisen tarinan pohjavire on yhtä aikaa arkinen ja ihmeellinen, ja juuri siinä piilee näiden novellien taika. Ne kutkuttavat sekä mieltä että sydäntä.

En muista koska olisin viimeksi lukenut vastaavanlaista tekstiä. Ehken koskaan. Berlinin novelleista huokuva oma ääni ja eletyn elämän tuntu tekevät niistä kiehtovia mutta ne  eivät toimisi näin hyvin ilman viiltävän tarkkaa rytmin ja kielen tajua. Eikä tässä tapauksessa ilman nerokasta suomentajaa Kristiina Drewsia.

Berlin tuntee läpikotaisin maailmat joista kirjoittaa, kentän johon kirjoittaa sekä kielen jolla kirjoittaa. Harvinainen yhdistelmä. Loistava. Näennäisen sulavan ja keveän tarinan kääntäminen yhdellä lauseella ylösalaisin vaatii ammattitaitoa, jota vain parhailla kertojilla on. Tilanteet ja kohtaamiset valottuvat yllättävästä kulmasta, jota lukija ei ole aiemmin huomannut tai edes osannut etsiä.

Hyvät ystävät, Kaikki karkaa käsistä ja Suru jäivät mieleeni parhaiten mutta yksikään ei jättänyt kylmäksi tai etäälle. Jos jotain niin ehkä muutaman novellin olisin jättänyt pois, kaksikymmentäkin olisi rittänyt hyvin, mahdollistanut aavistuksen verran enemmän ilmaa paikoitellen kovin samatunnelmaisten tekstien välille.

Elinaikanaan lähinnä pienten piirien suosiossa ollut Berlin nousi tällä postuumilla kokoelmalla suuremman yleisön tietoisuuteen ja myös Suomessa on kirjan ympärille kehkeytynyt pieni ilmiö, ja se on hurjan ilahduttavaa, etenkin kun kyseessä on novellikokoelma. Kiinnostavia arvioitakin on ollut paljon, mm. Kiiltomadossa,  Hesarissa ja lempiblogissani. Kirjan kustantaja Aula&Co on kiinnostava taho, jota kannattaa seurata, jo ihan sen vuoksi että sieltä ilmestyy myös jatkoa tälle kokoelmalle.

Ja Lucia Berlin itse, hänen elämänsä ja tarinansa, haluaisin tietää kaiken! Tämä New Yorkerin artikkeli kertoo lisää.

Ja vielä, kaikille itsekin kirjoittaville tiedoksi: Berlinin kerronta herättää vahvan halun kirjoittaa, pystyä samaan, yltää näin korkealle, eikä tämän halun herättäjiä todellakaan ole maailmassa liikaa.