tarinoiden talo

 

Aloimme lukemaan tyttärellemme iltasatuja kun hän oli noin vuoden ikäinen. Sitäkin ennen olimme käyttäneet suuren osan yhteisestä valveillaoloajasta kirjojen selaamiseen (ja hän myös niiden syömiseen) mutta tuolloin iltasadusta muodostui rituaali joka ei ole sittemmin muuttunut. Kuten ei ole iltojen rytmi muutenkaan. Syömme iltapalan puoli kahdeksan maissa, juttelemme päivästä ja käymme läpi huomista, menemme iltapesulle ja sängyssä tyttö on viimeistään puoli yhdeksän, unessa ennen yhdeksää. Ja tämä siis riippumatta siitä olemmeko kotona, mökillä, yökylässä tai reissussa. Tiedän, että on paljon vanhempia joille tämä olisi mahdotonta mutta meille tämä on ollut vaivatonta ja selkeää, eikä tyttö ole tähän mennessä vielä kertaakaan, koskaan, sanonut ettei halua/aio/tahdo mennä nukkumaan.

Sadun lukeminen on joka kerta yhtä ihana hetki. Hänen väsymyksestä raukea lämpö kylkeäni vasten, aavistuksen käheä ääni, tuhiseva hengitys. Hän kuuntelee keskittyneesti, esittää välihuomioita ja kysymyksiä, jää pohtimaan. Joskus kaikista parhaat keskustelut syntyvät juuri näissä hetkissä, kun mieli on vielä valmis ihmettelemään mutta vain yhtä asiaa kerrallaan. Onnelin ja Annelin kertomukset saivat aikaan monta keskustelua vanhemmuudesta ja perheistä, Matilda lapsen rohkeudesta ja aikuisten oikeuksista ja Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat toistuvasti historiasta, asioiden muuttumisesta ja kehityksestä. On aivan pökerryttävän ihanaa miten hyviä parhaimmat lastenkirjat ovat, miten paljon ne tarjoavat ja mahdollistavat, sekä lapselle että aikuiselle.

Tässä muutama joita tällä hetkellä rakastamme, joukossa sekä hieman pidempiä kuvakirjoja että lastenromaaneja, viisivuotiaan virkeystasosta riippuen.

 

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu, Pablo ja heiluvat hampaat (2017, Otava)

Päiväkoti Heippakamu-kirjasarjan toinen osa, joka on vielä ihanampi kuin ensimmäinen, joka sekin luettiin noin tuhat kertaa. Heippakamuissa kiertyy auki hauskalla ja sopivan vauhdikkaalla tavalla päiväkodin tunnelma, joka on yhdistelmä arkea ja ihmeellisyyttä. Lasten maailma kun on täynnä pieniä suuria asioita, jotka naurattavat, itkettävät, jännittävät ja innostavat. Salmen huumori yhdistettynä Warstan nerokkaaseen kuvitukseen on aivan mahtava yhdistelmä.

 

Pipsa Pentti: Lyyli ja hurja Paperi-Hukka (2016, Otava)

Ah Lyyli! Hurmaava, ilahduttava, ajankohtainen ja juuri sopivan jännittävä kuvakirja kehottaa lempeästi luottamaan omaan kekseliäisyyteensä ja rohkeuteensa. Lyylin mielestä maailma on pelottava paikka joten hän pysyttelee lähinnä sisätiloissa kunnes hän kuulee kauhean ja epäreilun tarinan Hukasta joka ennen asui jäteastiassa mutta ryömi sieltä ulos luontoon muiden ihmisten heittämien roskien sekaan, ja hänestä tuli ahne ja röyhkeä. Yhdessä Paperiinan ja rouva Suodatinpussin kanssa Lyyli aloittaa seikkailun jonka myötä hänelle paljastuu kuinka rohkea hän oikeasti onkaan. Hieno tarina, tärkeä ajatus ja vahva kuvitus, ehdottomasti yksi omista suosikeistani!

 

Eppu Nuotio & Aino Louhi: Tämä vai tuo? Toripäivä (2017, Bazar)

Kirjasarjan kolmas osa solahtaa keskelle kesäistä kirpputoria, jonne Fiinu pääsee äitinsä kanssa myymään ja tekemään ostoksia. Nuotion arkinen, selkeä ja hauska kerronta ja Louhen kauniit ja yksityiskohdissa rikkaat kuvat rakentavat kokonaisuuden, jonka äärelle on ihanaa ja turvallista palata varsinkin sellaisina iltoina kun väsymys painaa enemmän. Tämä vai tuo-kirjoissa piilee myös juju sen suhteen mitä kerrotaan ja mitä on mahdollista löytää vain kuvista. Lapsi seuraa tarinaa mutta pystyy luomaan sitä myös itse. Todella ilahduttavaa, ja yllättävänkin harvinaista.

 

Meri Savonen & Johanna Lumme: Iidan ja Matin seikkailupäivä (2017, Lukutoukka)

Iida-oravan ja Matti-siilen matka tapaamaan ihka aitoa keisariperhettä on kaunis ja lämminhenkinen, viehättävällä tavalla perinteinen tarina. Metsän kätköista paljastuu vaikka mitä ja sen pienet asukkaat ovat kokoaan suurempia. Savosen kuvaileva ja lempeä kerronta yhdistyy vaivattomasti vähäeleiseen ja rauhoittavaan mustavalkokuvitukseen. Yhteen päivään voi mahtua uskomattoman paljon, ihan niin kuin lapsen elämässä muutenkin.

 

Mila Teräs: Tarinoiden talo (2010, Otava)

Telma Kaneli Ruusunnuppu Kumpula täytää pian seitsemän vuotta ja hänellä on salaisuuskorva, joka johdattaa hänet maagisiin seikkailuihin. Hän katselee miten valot syttyvät kerrostalon ikkunoihin; jokaisen takana saattaa piileä salaisuus. Telma kohtaa mm. rouva Taimi-Tulppaani Koukkusen ja taikuri Vili Pokkuksen, ja pääsee keskelle ihmeellisiä tarinoita, tosia ja sadunomaisia. Mila Teräs on minulle aivan uusi tuttavuus, ja miten ihana sellainen. Hänen kielensä on todella kaunista ja soljuvaa, rikasta ja kevyttä yhtä aikaa, ja kiehtovan tarinan yllä väreilee lämpö josta pidän, vähän voi joskus jännittää mutta pelätä ei tarvitse. Telma-kirjoja on ilmeisesti ilmestynyt useampi, hyvä niin.

 

Näiden lisäksi olemme lukeneet Maikki Harjanteen Minttu-kirjoja (varsinkin Mintun Lukukirjaa, jonka avulla itsekin opettelin aikoinaan, noin kolmekymmentä vuotta sitten, lukemaan), Rose Lagercrantzin vilpitöntä ja todentuntuista kirjasarjaa Dunnesta, reippaasta ja pohdiskelevasta tytöstä, joka viimeisimmässä osassa viettää kesää parhaan ystävänsä Ella Fridan kanssa saarella keskellä merta, Astrid Lindgrenin Lotta-kirjoja ja loputtoman määrän kaikkia mahdollisia prinsessasatuja, joista en itse ole aivan yhtä innoissani kuin tyttö mutta joita en ala kieltämäänkään.

Tänä aamuna luimme Anna Härmälän kauniin ja koskettavan kirjan Suruposki (2016, S&S), kertomuksen murheellisesta Heimo-hamsterista, joka tunkee poskensa täyteen kuolleen isomummon tavaroita. Haikeasta lähtötilanteesa huolimatta lyhyt tarina on tulvillaan tunnettä ja lämpöä, ja todella upeita ja ilahduttavia kuvia.

 

IMG_0045

 

 

Lapset ovat vaativa yleisö, keskinkertainen ei yksinkertaisesti mene läpi ja palaute on välitöntä ja suoraa. Oma tyttöni on tällä hetkellä selkeästi eniten viehättynyt tarinoista joissa käsitellään arkisia asioita ja kohtaamisia, jotka ovat jännittäviä mutta turvallisia, joiden äärellä hänen on mahdollista käsitellä omia kokemuksiaan arjesta ja maailmasta. Hauskoja kirjoja voisi olla vähän enemmän mutta toisaalta vaikeita asioita käsitellään nykyään jotenkin ihanan avoimesti ja rohkeasti, ja lastenkirjallisuuden taso on Suomessa korkea.

Tästä syystä vähän jännittää kertoa, että olen itsekin kirjoittanut erästä lastenkirjaa jo parin vuoden ajan. Se alkoi vähän sellaisena sivuprojektina, paikkana jonne paeta romaania ja muita kirjoitustöitä, mutta vähitellen se muodostui kovin tärkeäksi ja nyt siitä on tehty kustannussopimus S&S:n kanssa ja se ilmestyy keväällä 2019! Kuvituksen siihen tekee Aino Louhi ja se tulee olemaan ihanista ihanin. Tämä on minulle ammatillisessa mielessä ihan tuntematon juttu ja iso ilo, ja on saanut minut myös tarkastelemaan lastenkirjallisuutta ihan uudella tavalla.

Luetteko te lastenkirjoja, ihan varmasti luette, onko jotain suosikkeja, olisi ihana kuulla!

 

 

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”tarinoiden talo

  1. Oi miten jännää, onnea tulevasta kirjasta!! 🙂

    Ja kiitos lukuvinkeistä. Meillä ekaluokkalainen tykkää Supermarsuista (mäkin olen alkanut tykkäämään sarjan absurdeista jutuista ), Prinsessa Pikkiriikistä (joka kylläkin oli tarkoitettu pikkusiskolle, mutta upposikin isosiskoon), Tuula Kallioniemen Karoliina -sarjasta jne. Näitä on paljon ja se on ihanaa 🙂

    Pienempi kolmivuotias tykkää edelleen eniten Kristiina Louhen Aino -kirjoista. Onneksi. En kestä sitten kun meillä ei enää lueta niitä!!

    Tykkää

    1. Kiitos, minustakin on!

      Tuttuja kirjoja teillä, paitsi nuo Supermarsut, en ole kuullutkaan, täytyy ottaa selvää! Aino-kirjat on meillä semmoinen käsite myös, itse luin lapsena tuhanteen kertaan ja tyttökin rakastaa, toimivat yhä semmoisina lohtukirjoina. Myös Kristiina Louhen Alvar Avaruusjänis ja Tomppa-kirjat ovat olleet suosikkeja, ja ihania just siinäkin että itsekään en ikinä tunnu kyllästyvän niihin.

      Tykkää

  2. Hienoa kuulla teidän suosikeista. Esikoiseni täyttää aivan näinä hetkinä viisi, eikä ole päivää, jolloin emme lukisi. Suurin osa lempikirjoista on meidän molempien mielestä tykättyjä. Melukylä ja Lotat ovat ikisuosikkeja, blogissa aiemmin kehumani Tiltu ja Lettu oli ehkä viime syksyn suurin yllättäjä.

    Puhelias Elias, joka on ehkä vähän vanhemmille suunnattu, puhutteli lasta ja minua myös kovasti viime syksynä. Riitta Jalosen lastenkirjat ovat vakavamielisiä ja aiheet painavia, mutta älyttömän kaunis kieli kannattelee vaikeiden aiheiden läpi. Päiväkoti Heippakamut myös, Tämä vai tuo? -sarja, Avain hukassa, Mikko Mallikkaat ja Mintut ovat takuuvarmoja. Ava ja oikukas trumpetti oli myös loistava.

    Raija Siekkisen Utelias fauni on oma suuri suosikkini lapsuudesta.

    Ja kirjauutinen, emme malta odottaa!

    Tykkää

    1. Apua, oli pakko tulla korjaamaan – Siekkisen teoksista tarkoitin Herra Kuningasta!

      Omituista muuten, että tuo Iida ja Matti puuttui vallan meidän kirjastomme valikoimista. Onneksi maakuntakirjastosta voi tilailla kirjoja yli kuntarajojen.

      Tykkää

    2. Oi kiitos vinkeistä, tosi monta mulle ihan uutta, tuo Tiltu ja Lettu sekä Ava ja oikukas trumpetti, vaikuttavat ihanilta, ja Avain hukassa ja Elias odottavatkin jo vuoroaan. Mikko Mallikkaat on täällä ihan lempikirjoja myös, samoin kaikki mitä Camilla Mickwitz on kirjoittanut, Mimosat etenkin.

      Ida ja Matti on tosi pienen kustantamon kirja, ja ne harmillisen usein jäävät lähes kokonaan huomiotta, kuten lastenkirjallisuus ylipäätään. Toivottavasti se nyt löytää teille ja kaikkialle!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s