Juhannuksesta on ikuisuus.
Laskettuun aikaan on kaksi viikkoa.
Olen pyöreä, hidas ja raskas.
Olen maapallo.
Pitkään, vuosia, ajattelin että yksi lapsi, se riittää, se on jo niin paljon, hän on niin paljon, hän on kaikki, tyttäreni, ihmeellinen, kaunis ja eloisa, ja omat rajani, no, ne ovat juuri sitä, rajalliset, ja ajattelin etten halua, en jaksa, minulla on jo kaikki.
Mutta sitten jostain, vähitellen ja vaivihkaa, kun en odottanut, jokin aavistus, tunne, kaipaus, tarve, ehkä vielä kerran, sittenkin, olisihan se ihanaa ja ihmeellistä jos, kokea se kaikki uudestaan, vastasyntyneen keveys ja paino, tuhiseva olemus,
pehmeä maailmankaikkeus,
enkä minä ole ihan nuori enää, en vanhakaan mutta aika, se menee niin vauhdilla,
ja tyttö saisi sisaruksen, minullakin on niitä kaksi enkä tiedä kuka olisin ilman heitä, ja mitä jos tytölle tapahtuisi jotain eikä meillä olisi ketään eikä mitään ja vaikkei kukaan häntä voisikaan korvata niin silti, niin minä ajattelin, että sitten olisi ainakin mahdollista selvitä, ehkä.
Tällaisia minä ajattelin, me ajattelimme ja päätimme uskaltaa, ja nyt hän on tulossa, ihan pian, emme tiedä kuka hän on mutta ainakin toivottu ja odotettu, todella odotettu, viime kesä tuhat vuotta sitten oli elämäni hitain, tahmea ja uneton, kuvotuksen jojoon nojaava, syksy sujui, joulukuussa kaikki hetkeksi helpotti, ja nyt vielä nämä viimeiset oudot viikot, raskauden täydellinen kokonaisvaltaisuus, voin sanoa ihan suoraan etten jaksa enää, mitään en ole koskaan pelännyt niin paljon kuin synnytystä mutta nyt alan olla siihenkin valmis, ihan mihin tahansa kunhan tämä loppuu,
en halua enää olla raskaana,
haluan oman kehoni takaisin, juoksuaskeleet, vaivattoman seksin, tasaisen ruoansulatuksen ja keskittymiskyvyn,
farkut ja mekot ja sushin ja viinin,
haluan vaikka tiedän, tiedän tiedän tiedän, että tämä on viimeinen kerta ja ihme, toinen sydän joka sisälläni lyö, että hän on siellä, tulossa, elossa, pian sylissäni,
ihan pian.
En kirjoita nyt enempää koska tämänkin kertominen jännittää ja kirjoitan tästä kaikesta muutakin ja siitä kerron kun sen aika on eikä siihenkään ole enää kovin pitkä aika mutta halusin sanoa tämän koska samalla kun fyysisesti hidastun myös mieleni hidastuu, minä tunnen sen, on vaikea kirjoittaa hyvin, hetkittäin ollenkaan, löytää oikeita sanoja ja lauseita, on vaikea ajatella ajatuksia loppuun asti, keskittyä ja löytää rytmi, tavoittaa se hahmottamisen tapa joka on minulle yhtä luonnollinen kuin sydän ja keuhkot ja niiden toiminta, on vaikea myöntää että nyt ei ehkä enää ole sen aika vaan toisen, sen joka ihoni alla pyörii ja potkii,
hänellä on hikka seitsemäntoista kertaa päivässä ja uskomattomat voimat, liikkeet ovat rajuja ja teräviä, minun vatsani venyy ja kylkiluuni tärisevät, nukun usein mutta levottomasti, hän vie niin paljon tilaa, välillä olen niin väsynyt että itkettää ja itkenkin, kiukuttelen pienistä asioista ja unohtelen isoja asioita, mutta me olemme tässä yhdessä, mies on kärsivällinen ja lempeä ja tyttö painaa kätensä ja nenänsä navan päälle ja kuiskaa rauhoitu, ei mene enää kauan, hänen pehmeä äänensä rauhoittaa meitä kaikkia, minä rakastan häntä niin, kohta heitä on kaksi ja meitä neljä, miten se on mahdollista?
Juuri näin.
Se on mahdollista juuri näin koska näin se tapahtuu, elämä.
Tämän minä kirjoitin nyt, aikaa kului kaksikymmentäyksi minuuttia ja siinä on kaikki mitä haluan nyt sanoa, kaikki mitä ajattelen, aamusta iltaan, enkä voi nyt jäädä miettimään että onko siinä jotain liikaa tai liian vähän, se on mitä on,
kaikki mitä minulla on.
Helmi Kekkonen 
Oi onnea! Onpa ihanaa!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, ja on, joskin nyt myös kovin hidasta ja painavaa 🙂
TykkääTykkää
Oi ihanaa! Paljon onnea! Toinen lapsi on täälläkin ajatuksissa, pelkästään mielessä vasta, hiljaa sitä ajatusta pyörittelen. Ikä alkaa kohta tulla vastaan ja päätös pitäisi tehdä, ei nyt, eikä ehkä tänä vuonna mutta pian sen jälkeen. Mieluusti kuulen ajatuksiasi kaikesta tästä!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! Siitä pyörittelystä on hyvä aloittaa, ihana että ei ole kiire eikä pakko eikä mitään. Ja lisää ajatuksia tulossa, lupaan!
TykkääTykkää
Oi miten ihana kirjoitus Helmiseni. Muistin selvästi sen tunteen kun sisälläni oli se vieras joka kuitenkin tuntui niin tutulta. Joskus jopa ajattelin että aina haluaisin olla raskaana, koska se oli hyvä ja luonteva olotila. Ja sitten se ihana jännitys : kuka sieltä tulee? Kaikki menee varmasti loistavasti ja turhat pelot pois. Nyt vain odottelette yhdessä ja valmistaudutte vastaanottamaan yhden maailman ihmeistä. Lämpimin ajatuksin Outi
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos ihana Outisein! Minä en kyllä haluaisi olla aina raskaana mutta onhan tämä ihmeellistä, ja hyvää aikaa sopeutua tulevaan, nyt siihen tosiaan on jo valmis. Koska todella haluan tietää kuka sieltä tulee!
TykkääTykkää
♥ Miten ihana teksti, ja uutinen!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Katja ❤
TykkääTykkää
oi ihanaa, onnea teidän koko perheelle! ♥
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Laura, on kyllä iloa ja ihanaa, mutta saisi hän jo tulla ❤
TykkääTykkää
Iltapäiväbussissa tuli kyyneleet silmiin. Odotan esikoista syntyväksi maaliskuussa, liikutun ja inspiroidun vähän kaikesta mutta kirjoittaminen on vaikeaa. Onneksi osaat sanoittaa ajatukset kuten aina. Onnea ja voimia viimeisiin hetkiin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, ihana että sanat tavoittivat. Ja hurjasti onnea sulle myös ja voimia loppurutistukseen!
TykkääTykkää
Olipa ihana kirjoitus! Paljon onnea ❤
TykkääTykkää
Kiitos Saila ❤
TykkääTykkää
Oi onnea!
Tästäkin kirjoitit niin kauniisti.
Olen myös raskaana, mutta kovin kaukana kahden viikon odotuksesta. Viikkoja 17, tuntuu että aika pysähtelee ja välillä kuitenkin ottaa aimo harppauksen, olinhan juuri viikolla 7 ja yhtäkkiä kymmenen viikkoa mennyt, mihin?
Elämä on nyt huolta, tänään sattuu mahaan, onko normaalia vai onko tämä jotain tosi vakavaa, pitääkö soittaa päivystykseen? Sain mieheltäni ystävänpäivälahjaksi kukkia ja peräruiskeen, silti nauratti, vaikka oikeastaan itkettää tämäkin vaiva. Mutta pahaolo meni, pääkipu meni, jalkasärky meni, ehkä tämäkin sitten niin. Ja miten ihanan asian takia kärsinkään, ensimmäisen oman.
Mutta kaiken jälkeen, mietin minä myös, että on tämä vaan pimeintä mitä olen kokenut. Ja hienointa.
TykkääTykkää
Kiitos, ja onnea sullekin! Ajan kuluminen muuttuu tässä kyllä kokonaan, muuttaa muotoaan. Ehkä just siks että tää on niin pimeää ja hienoa. Voimia, ja mahdollisimman paljon iloa myös ❤
TykkääTykkää
Kiitos❤️
TykkääTykkää
Olipa ihana teksti, paljon onnea! Mulla ei ole kokemusta tällaisesta, mutta jotenkin tää teksti onnistui tempaamaan mukaansa niin että aivan kuin olisin itse kokenut kaiken, huh ja vau!
TykkääTykkää
Eikä, miten ihanasti sanottu, kiitos!!! Oikeasti tuntuu että aivot ihan jumissa jo, hurjan helpottavaa että sanat vielä tavoittavat.
TykkääLiked by 1 henkilö
Suurenmoiset onnittelut ihanasta uutisesta! ❤ Koita jaksaa ja hauska päästä lukemaan ajatuksiasi tästäkin vaiheesta. Itsellä siitä on vasta hetki, mutta pieni kutina kasvaa jo sisällä, toki vuodetkin tulevat vastaan, että josko jo toinen.
TykkääTykkää
Kiitos Elina! Kirjoitan kaikesta lisää, lupaan, kunhan vaapun tämän ajan ensin loppuun.
TykkääTykkää
Ihana uutinen, ihana teksti! Onnea tuhannesti!
TykkääTykkää
Kiitos! Ja onhan tämä ihanaa, ja niin hidasta ja outoa myös.
TykkääTykkää
Onnea! ❤
TykkääTykkää
Kiitos! Ja miten kiva nähdä sut täällä ❤
TykkääTykkää