Huhtikuu on jo yli puolenvälin, sade pyyhkii harmaita katuja, on helpompi kulkea ja hengittää,
Carlin kirja ei jätä minua rauhaan, palautuu mieleen monta kertaa päivässä, sen suru ja huutava hiljaisuus, mitä kirjan kirjoittaminen on vaatinut, miten hämmentävää siitä puhuminen ja kirjoittaminen oikeastaan on, taustalla jotain niin syvää ja hirveää, ja silti, sen paino ja tärkeys ja häkellyttävän kauniit lauseet, se sai minut myös kaipaamaan kirjoittamista, hetkiä jolloin kerronta löytää uomansa, sävynsä,
juuri tällaisina hiljaisina aamuina kun muu talo nukkuu,
otan koneen esille ja toivon että hiljaisuus säilyy,
alan kirjoittaa vaikken ihan tiedä että mistä ja kenelle,
ja miten onkin että melkein joka kerta juuri tässä kohdin alkaa kuulua yninää ja pientä itkua,
nousen ja haen hänet alas,
olen oppinut kirjoittamaan hän sylissäni,
suuret silmät tuijottavat tummina ylöspäin, hän hymyilee, en tiedä kuinka hyvin hän sitä vielä itse ymmärtää, mutta hänellä on ihana hymy, valoisa,
eloisa.
Hän on niin ihana ihana ihana, he molemmat ovat, haluan pitää heidät lähelläni ja hukuttaa rakkauteen mutta tiedättekö minä haluaisin myös nähdä Maria Magdaleenan ja Lady Birdin, lukea Anne Swärdin, Saara Turusen ja Edward St Aubyn romaanit loppuun, pysyä hereillä yli puolenyön, käydä tanssimassa ja olla hiprakassa,
herätä yksin tuosta vaaleanpunaisen valon täyttämästä huoneesta jossain missä lie ja kirjoittaa yhden kokonaisen luvun kirjaani,
onhan se vähän itsekästä,
saada näin paljon ja toivoa vielä lisää,
mutta inhimillistä myös,
joka sekunti olen äiti ja kaikkea muutakin minussa myös,
silloinkin kun hän tuossa pyjamassaan huokailee uniaan kauemmas ja katsoo minua niin etten tiedä miten sen täydellisyyden kuvaisin.
( kuva pinterest )
Helmi Kekkonen 
Mä olen sopinut itseni kanssa, että ei ole itsekästä haluta olla kaikkea muutakin kuin äiti. (Vaikka olisi vauva perheessä.) Olen sopinut, että se on ihan normaali ja hyvä asia, ei millään tavalla huono.
Ja sitten olen sopinut, että tällaisena haluavanakin olen hyvä ja oikeanlainen äiti. Saa haluta kaikkea. Se sitä paitsi pitää kiinni elämässä ja maailmassa, ja uskon, että elämässä ja maailmassa kiinni oleva äiti on parasta, mitä lapsi voi saada.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Sanni! Mä olen tehnyt saman sopimuksen myös, enkä tässä tarkoittanutkaan että se olisi sinänsä huono juttu, muutenkin on välillä tärkeää olla itsekäs, enemmänkin semmoinen arkinen toteamus. Ja siis tämä: Elämässä ja maailmassa kiinni oleva äiti on parasta, mitä lapsi voi saada. Kiteytit täydellisesti sen mitä olen noin miljoonalla eri tavalla yrittänyt eri teksteissäni muotoilla. Ah!
TykkääTykkää
En ole oikeastaan tajunnut odottavani tekstejäsi. Paitsi että olen. Katsonut sähköpostin välilehteä, jonne ilmoitukset tulevat ja odottanut. Ja sitten tulee jotain tällaista ja olen ihan että oi ja perkele, kun ei ole enää sylivauvaa vaan vaativa taapero ja toisaalta haluaisin sen pienenkin vielä ja toisaalta jo kaikkea muuta, työtä ja pientä hiprakkaa, kyllä kiitos! Sitten ajattelen, että a. miksi ei voisi olla muuta b. vuodet menevät nopeasti c. itsepä tätä(kin) halusin, joten sen jotenkin klaaraan – ja olen niin onnellinen että sanoitat näitä tällaisia tunteita, kun kerrankin jokin iskee ja kolahtaa ja tuntuu välillä jopa niin kornilta, että joku osaa. Niin paljon kauniimmin, tiiviimmin, runollisemmin. Ja niin että se jää minuun niin pitkäksi aikaa, että vaikka en ensimmäisellä lukukerralla kommentoi, luen illalla uudelleen enkä voi olla sanomatta mitään, en voi olla sanomatta kiitos.
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi Elina, kiitos tästä, toit ilon! Olen miettinyt paljon että kannattaako näitä hormonihuuruisia tekstejä julkaista ollenkaan, ja tuntuu hyvältä jos ja kun ne tavoittaa. Ja tuollaista elämä nyt kyllä on, että oi ja perkele yhtä aikaa.
TykkääTykkää