äidin kirja

 

Olin kaksikymmentäyhdeksänvuotias kun tulin suunnittelematta raskaaksi, ja äidiksi.

Rakastuin tyttäreeni vauhdilla ja vimmalla, solahdin siihen eläimelliseen hellyyteen ja haluun suojella, olin kaikki aistit auki ja kohti, hyvässä ja pahassa, niin herkkää ja hullua se kaikki oli.

Maailma oli järissyt sijoiltaan ja paikoilleen.

Olin kolmekymmentäneljä kun tulin suunnitellusti raskaaksi mutta sain keskenmenon ja olin surullinen tavalla jollaista en tiennyt olevan olemassakaan, ja mietin viikkoja että miksi se sanotaan että saa keskenmenon, aivan kuin siinä saisi jotain vaikka ainoastaan niin paljon viedään pois.

Olin kolmekymmentäviisi kun sain toisen lapsen, pyöreäpäisen ja rauhallisen tytön ihanan ja viisaan esikoisen rinnalle.

Toimme hänet kotiin, uuden perheenjäsenen, tutun ja rakkaan. Onni oli niin syvää ettei koskaan ennen.

 

Ihmettelen joka päivä että heitä on kaksi, niin kaunista ja eloisaa pientä ihmistä, minun tekemiäni, meidän. Että meillä on tämä perhe jossa vallitsee rakkaus (ja aika usein rauhakin), että me olemme täällä ja turvassa.

 

Viimeiset kuusi vuotta olen miettinyt äitiyttä joka päivä. Omaani ja vähän toistenkin. Punninnut, pohtinut, opetellut, haastanut ja kysynyt. Olen rakastanut, itkenyt, nauranut, hermostunut, väsynyt, jaksanut, valvonut, hoivannut ja nauttinut. Aihe ei ole jättänyt minua rauhaan, olen kirjoittanut siitä tarinoita ja kohtauksia, kolumneja ja asiatekstejä. Olen ujuttanut sen sivu- ja päälauseisiin, otsikoihin ja rivien väleihin.

Viime kesänä minä sitten vain päätin että hitto, sanottavaa on niin paljon että kirjoitan siitä kokonaisen kirjan. Kirjoitan omalla äänelläni kaiken sen mitä haluan aiheesta sanoa, mitä olisin itse halunnut minulle sanottavan varsinkin silloin kun odotin esikoistani. Kirjoitan niin rehellisesti ja paljaasti kuin mahdollista, sillä äänellä jossa yhdistyy tunne ja järki, sieltä äitiyden ytimestä jossa sekä olen ja jota alati etsin.

Millainen äiti minä olen ja miksi, mistä minä tulen ja miten, mitä pelkään ja mitä uskallan, missä menee minun rajani ja minne olen menossa.

Miksi äitiys on niin haastavaa ja monisyistä vaikka kaikki olisi hyvin, ja niin ihmeellistä ja ihanaa silloin kun kaikki on puuduttavan arkista ja tavallista?

Ja ennen kaikkea, miltä äitiys tuntuu. Miltä raskaus, keskenmeno ja synnytys. Miltä tämä rakkaus.

 

Kirja tulee olemaan hyvin henkilökohtainen ja olen sen tiimoilta ajautunut kriisiin jos toiseenkin, miettinyt tuhansia kertoja onko tässä mitään järkeä ja ketä kiinnostaa ja miksi juuri minun äitiyteni olisi kertomisen arvoinen.

Nyt olen kuitenkin päättänyt astua kaiken epäilyn yläpuolelle. Ja sopimuskin on tehty. Viimeinen tarvitsemani piste oli Sivumennen-podcastissa mainittu huomio siitä, miten naiset ovat vasta nyt alkaneet kertoa omasta elämästään, että naiset ovat kirjallisuuden uusi ääni. Se on niin totta. Naisten kirjoittamia kertomuksia kaikesta naiseuteen liittyvästä tarvitaan. Oli aihe sitten kuinka arkinen tai tavallinen tahansa, tai oikeastaan juuri silloin.

 

Haluaisin kertoa jo nyt vaikka mitä, mutta säästän sanottavani kuitenkin siihen kirjaan. Se ei ole tietokirja eikä romaani vaan jotain siltä väliltä, ja se ilmestyy ensi vuoden alussa.