yksin, ulkona, kotona

 

Tilanne ei ole vielä asettunut mutta rauhoittunut, yöt tuntuvat taas öiltä, hiljaisuutta on huomattavasti enemmän kuin mitään muuta,

ja olen jaksanut taas kirjoittaa aamuisin mikä on helpotus koska käsikirjoituksen seuraava deadline on ensi viikolla,

ja lähdin kirjamessuille, yhtenä päivänä vauvan kanssa ja eilen ihan yksin, molemmat päivät olivat hyviä päiviä, oli ihana nähdä ystäviä ja tuttuja, olla osa kuhinaa joka ei tänä vuonna ahdistanut kertaakaan, mutta jäin jokaiseen kohtaamiseen niin pitkäksi aikaa etten nähnyt alusta loppuun yhtään ohjelmaa, en edes sitä eilistä Saara Turusen ja Antti Majanderin keskustelua josta kaikki sitten illalla puhuivat, mutta torstaina sentään melkein kokonaan ihanan Sivumennen-podcastin Simone de Beauvoir – keskustelun, mietin että se on juuri sellaista mitä kirjamessuilla (ja maailmassa) saisi olla paljon enemmän, naisia, älyä, huumoria, historiaa ja yhteiskuntaa, sen tiedostamista mistä me tulemme ja miksi,

tai ehkä nyt olikin vaikka kuinka paljon, en voi tietää koska seisoin vauvan kanssa keskellä käytäviä puhumassa kaikesta muusta tai olin yläkerran baarissa juomassa viiniä tai etsimässä metrilakukojua jossa ei olisi jonoa,

ja ostin yhden kirjankin, Chris Krausin I Love Dickin, signeeratun kappaleen jonka parhaista parhain Nide oli laittanut minulle sivuun,

ja ilta taittui yöksi ja oli hurjan hauskaa, mies oli vienyt lapset yökylään ja olin jotenkin uskomattoman vapaa, monta kertaa havahduin siihen ajatukseen että näin tämä menee, vauvuuden tihein side alkaa hellittää, me pärjäämme myös jo toisistamme erossa, se tekee hyvää, ja lähdin sen vapauden siivittämänä vielä kustantamon illalliselta baariin, olin liikkeellä sillä tavalla kun en ole ollut aikoihin, vihreässä mekossa, iloisessa porukassa, keskellä pimeää tuulista Kalliota, kunnes väsymys iski, tuli arka ja ujo olo, en jaksanut enää puhua kenellekään enkä tutustua kehenkään, niin paljon hälyä ja ihmisiä ja musiikkia ja kaikkea,

puin takin ja melkein juoksin taksiin, takapenkillä tuntui hetken aikaa yksinäiseltä, kotona pesin meikit ja kaaduin sänkyyn, nukuin viisi tuntia tauotta, herätessä tuntui hetken aikaa oudolta, tajusin, tämä hiljaisuus, ei kenenkään tuhinaa tai huokailua tai haukotuksia,

tuli hurja, täydellinen ikävä,

mutta aurinko paistaa keittiöön, on kahvia ja hiljaista ja pienestä päänsärystä huolimatta aivan mahtavaa, olla yksin omassa kodissa,

pianhan he jo tulevatkin,

ehdin vielä hetken leikkiä että asun yksin ja tällainen hieman krapulainen laiska aamu on ihan tavallinen aamu, voin kirjoittaa ja miettiä mitä lukisin seuraavaksi, käydä läpi Helsingin Sanomien esikoislistaa joka on hieno mutta josta ehdottomasti upein, Elin Willowsin kirkas ja pakahduttava Sisämaa puuttuu, vain maata sohvalla ja ajatella,

oikeasti vain maata sohvalla ja ajatella ilman että kukaan kysyy, haluaa, odottaa, pyytää minulta yhtään mitään,

ehkä vielä nukahtaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s