Matkustan yksin Tampereelle.
Minulla on paikka leikkivaunussa koska tytön piti tulla mukaan mutta suunnitelmat muuttuivat kuten nykyään melkein aina.
Juna ei ole lähtenyt liikkeelle mutta meno ja ilo on jo ylimmillään, lapset juoksevat käytävää edestakaisin, kiljuvat ja nauravat, ystävystyvät puolessa minuutissa, heittelevät maissinaksuja ja omenalohkoja ilmaan,
laitan kuulokkeet korviin, otan repusta tietokoneen, avaan tiedoston jota en ole avannut puoleen vuoteen.
Sydän hakkaa mutta rauhoittuu pian, tunnen tekstin yhä, muistan mistä on kysymys, kuka tuo nainen on, mistä tulossa, miksi. Kuuntelen Elbowta, Ane Brunia, Cardigansia ja Cat Poweria, soittolistaa jota en ole sitäkään avannut aikoihin.
Hämeenlinnan kohdalla olen lukenut melkein neljäkymmentä sivua, kirjoittanut muutaman lauseen, enempään en ole vielä valmis, vielä ei ole sen aika mutta miten hyvältä tuntuu että se on vielä olemassa, sekä tarina että kirjoittaja minussa.
Tampereella tapaan ystäväni ja menemme yhdessä toisen ystävän juhliin. Vanha tehdas on ihana, samoin tunnelma, tuntuu kuin olisin ulkomailla, aika on vapautunutta ja kevyttä, keskustelen tuntemattomien ihmisten kanssa ja annan illan jatkua suunniteltua pidempään,
nukun yön hotellissa, nukun enemmän kuin aikoihin mutta herätessä viini tuntuu silti silmien takana, syön aamiaista mummojen ja pappojen seassa mutta yksin, sekin on ihanaa.
Kotiinpaluu on haastava, tietenkin, olen krapulassa ja herkillä ja väsynyt, tuntuu että kukaan ei ymmärrä vaikken edes tiedä mitä pitäisi ymmärtää, mutta maanantaina tunnen sen taas, ilon ja odotuksen jolla ei oikeastaan ole tarkkaa syytä tai edes ääriviivoja,
on tilaa ympärillä, voin mennä ja tehdä yksin asioita,
ja vielä joka päivä muistan sen ainakin kerran, kirjat ovat valmiit, miten ihanaa se on, vielä siinä ei ole mitään arkipäiväistä.
Mutta vieläkään en oikein jaksa lukea.
Olen viimeisen kuukauden aikana aloittanut Pirkko Saision, Helena Sinervon, Aila Meriluodon, Naomi Aldermanin, Celeste Ng’n, Minna Rytisalon ja Minna Canthin teoksia, mutta kaikki ovat kesken, Rytisalo ja Ng varmasti jäävätkin,
lopulta luen Laura Lindstedtin Ystäväni Natalian, se on älykäs, hauska ja tarkka mutta jättää minut etäälle, ehkä aika on vain väärä,
löydän hyllystä Ultra Bran tarinan, Sokeana hetkenä, olen saanut sen syntymäpäivälahjaksi marraskuussa ja vihdoin luen sen, se on hyvä,
ja heti perään Katja Kallion Valkokangastuksia, se on ihana,
ehkä nyt ei vain ole fiktion aika.
Maaliskuu taittuu kohti loppuaan, kirkkain, kovin ja vaikein kuukausi, mutta tänä vuonna niin täynnä kaikesta hyvästä ja lempeästä että mennyt kivuttomammin kuin koskaan,
ja eräänä iltana vauva oppii kävelemään,
päivien rytmi muuttuu,
edessä enää huhtikuu ja sitten tämäkin kevät on ohi,
ja minä aloitan kuuntelemaan Elena Ferranten Loistavaa ystävää, olen aloittanut sen kaksi kertaa ja päässyt sivulle 150, mutta nyt, vihdoin minä alan ymmärtää mistä kaikki ovat puhuneet, hitaasti häikäistyn enkä malta odottaa seuraavaa mahdollista hetkeä näiden kahden kiehtovan tytön seurassa Napolin rähjäisillä kaduilla.
Helmi Kekkonen 
Hei Helmi!
Luin Olipa kerran äiti kahdessa päivässä ja se oli ihana. Erityisesti kohdat tytön kanssa, kaikki ne, olisin voinut lukea niitä sarjan, kirjan toisensa jälkeen. Muistin yhtäkkiä kirkkaasti ja paljon yksityiskohtia yli kymmenen vuoden takaa. Tunsin voimakkaita hellyyden aaltoja jotka saivat samantien kävelemään lastenhuoneeseen halaamaan niitä ihania, nyt jo melkein mittaisiani. Oli kohtia joissa itketti ja laskin kirjan syliin. Luen kirjan vielä uudestaan hitaammin, päätin sen jo lukiessani, kun mietin että pitäisi säästellä 🙂
Mahtavaa on myös se, miten avaat äitimyyttiä ihanasti. Myös minun äitini on ollut sellainen ihmeellinen kaiken vastaanottava, ylikärsivällinen, minulle läsnäoleva, kiltti ja rauhallinen. Jotenkin väsymätön. Esikuva, johon en millään ilveellä osannut taipua vaikka olisin niin toivonut. Ajattelin, etten osaa tätä. Osaan vaikka mitä mutten tätä äitijuttua vaikka annan tälle kaikkeni. Miten en vaan pysty tähän ja kaipaan tilaa niin että sattuu, vaikka kaikki muut hoitavat homman tuosta vaan? Miksei kukaan kertonut miten totaalista kaikki on? Yli kolmekymmentävuotiaaksi asti olin suurin piirtein onnistunut säilyttämään sellaisen käsityksen, että äitiys on auvoa ja täydellisyyttä tai sitten jokin toinen äärilaita, jossa et pysty huolehtimaan lapsistasi. Samanaikaisesti onnen ja rakkauden kanssa kulkevat epäonnistumisen kokemus, itsensä syyllistäminen ja riittämättömyyden tunteet, sydän niin täynnä kaikkea koko ajan.
Äitiyden alkuaika nosti itselläni pintaan voimakkaan feministisen heräämisen, joka varmasti liittyy myös tähän kaikkeen näin jälkikäteen ajateltuna. Minkälaisia odotuksia lataamme äitiin, mistä miksi miten? Kirjasi aihe on tärkeä, jokaiselle yksittäiselle meistä sekä keskustelun aikaansaamiseksi, esiintuomiseksi ja ylläpitämiseksi. Kiitos, että kirjoitit sen ja vielä taitavasti, kauniisti ja kirkkaasti!
TykkääTykkää
Kiitos, kiitos tästä. NIin ihana kuulla. Tähän aiheeseen liittyy niin paljon, herkkää, haastavaa, moninaista, vaikeaa ja ihanaa, sydän niin täynnä koko ajan kuten sanot, on todella helpottava kuulla että olen onnistunut sitä avaamaan tunnistettavasti. Kiitos ❤
TykkääTykkää
Miten ihania lauseita täällä taas.
Ja noista kirjoista! Eilen juuri kirjoittelin Lindstedtin uusimmasta, ja aivan samaan fiilikseen jäin: se on toki tunnistettavan hieno ja laadukas, mutta sitä kautta todella kaukainen, välillä jopa vähän liiankin hiottu ja hyvä. En saanut siitä suurempaa otetta, siksi siitä on ollut vaikea kirjoittaakin. Ja Ferrante-innostuksestasi olen jotenkin innoissani, olen haaveillut että lukisin itse koko sarjan jo pian uudelleen putkeen. Todennäköisesti en sitä tee, en koskaan jaksa keskittyä kuitenkaan, mutta tavallaan jo mahdollisuus näiden pariin palaamisesta riittää.
TykkääTykkää
Kiitos ❤ ja siis tuo, liian hyvä, tavallaan epäreilua sanoa niin mutta siltä tosiaan tuntui. Lindstedt on hurjan taitava ja älykäs, voi olla että kirja iskisi jonain toisena hetkenä paremmin. Tosin en ole varma onko se tarkoitus nimenomaan ajatella eikä niinkään tuntea, ja silloin se toki jakaa lukijoita.
Mutta Ferrante! Olen asiasta onnellinen myös, ja palaan aiheeseen varmasti.
TykkääTykkää
Ihanaa!!! Siis Ferrante. Ja sitten voit katsoa sen sarjankin.
TykkääTykkää
Totta! Tuntuu ihan ihmeelliseltä olla innoissaan jostain kirjasarjasta, ettei yhtään ahdista että kirjoja on jonossa enemmänkin, yleensä en kestä sitä ollenkaan. Nyt oon vaan että ah, tämä ei hetkeen lopu.
TykkääTykkää