salakino: romeo & juliet

 

Korjaamon vaunusalin baari täyttyy ihmisistä. Kaikki odottavat jotain, ensimmäistä kohtausta, alkua, merkkiä. Nuori nainen neonpunaisessa peruukissa juoksee keskelle huonetta, nauraa, häntä seuraa poika, verhot aukeaa, astun saliin jonka keskellä on karuselli, jostain alkaa kuulua musiikkia, pitsiseen aamutakkiin pukeutunut nainen hoipertelee ohitseni, mies tarttuu häneen kiinni.

Mietin hetken, lähden seuraamaan naista, valkoinen helma hulmahtaa nurkan taa, ovi sulkeutuu, avaan sen.

 

Baz Luhrmanin säkenöivä ja vimmainen, vuonna 1996 ilmestynyt elokuva Romeo & Juliet toi Shakespearen klassikkonäytelmän nykypäivään ja nyt 00100 Ensemble ja Salakino herättävät henkiin elokuvan. Taitavien näyttelijöiden ja kiehtovan, laajalle Korjaamon käytäville ja saleihin levittäytyvän lavastuksen ansiosta tarinalle on helppo antautua. 90-luvun tyyli ja musiikki on yhtä aikaa ihanan nostalgista ja tätä päivää, tuttu tarina nuoresta ja mahdottomasta rakkaudesta vie mennessään.

Keskellä Veronaa on mahdollista seurata rakkauden syttymistä, vanhenevan naisen katkeraa kujanjuoksua, elämän ja kuoleman kamppailua tai jotain muuta, valinnan saa tehdä itse, jokainen esitys ja kokemus on erilainen, uniikki. Myös baari on avoinna koko illan, ja tällainen vapaus on yhä edelleen ilahduttavaa.

 

Salakino on sekoitus teatteria, elokuvaa ja peliä, se on kaikille aisteille tarkoitettu kokemus, jota voi vain katsoa sivusta tai heittäytyä täysin sen vietäväksi. Se on hyvin samankaltainen kuin Teatteri Vapaa Vyöhykkeen immersiivinen teatteriesitys 13. tunti mutta sillä erotuksella, että tarina pohjautuu elokuvaan, ja mikä parasta, esityksen jälkeen näytetään myös itse elokuva.

Luhrmanin filmin rävähtäessä kaikissa väreissään ja hulluudessaan valkokankaalle tajusin, että olen nähnyt elokuvan viimeksi yli kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin se oli minusta mahtava, ja sitä se oli yhä edelleen, eloisa, rujo ja kaunis, hauskakin. Nuoren rakkauden herkkyys yhdistettynä ympärillä riehuvaan raivoon ja väkivaltaan tuntui nykyajassa vielä koskettavammalta ja ajankohtaisemmalta.

 

Suosittelen. Ja korostan vielä, että immersiviinen teatteri ei ole osallistavaa teatteria vaan katsojalla on ainutlaatuinen mahdollisuus astua esityksen sisään, toiseen maailmaan, jossa hänellä on tila ja vapaus olla, liikkua ja katsoa juuri siten miten itse haluaa, seurata tarinaa lähes esiintyjien iholta tai ison salin kaummiaisesta nurkasta, paikallaan istuen tai kaikkialle juosten. Kuten sanoin, ainutlaatuista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s