Sanoin eilen odottavani jo syksyä.

Saattoi johtua sarjasta jota katsoimme, sen täydellisen kauniista kirpeästä syyskuun päivästä, alempaa siivilöityvästä valosta, tai sitten siitä että tavallaan kaipaan syksyä aina.

Mutta hyvä on näinkin, kaupunki- ja mökkireissuja jäljellä, hitaita aurinkoisia päiviä, jaloissa pyöriviä pieniä ihmisiä, lastenlaulujen loputon virta, muutaman viikon päästä muutto uuteen kotiin.

Olen lukenut Ayobámi Adébáyon romaania Älä mene pois, se ei minusta ole kovin hyvä, teemoiltaan kiinnostava mutta kielellisesti kömpelö ja ääneltään jotenkin lapsellinen, en kuitenkaan aio enää jättää kesken,

seuraavaksi sitten Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt, Carolina Setterwallin Toivotaan parasta ja Jonas Hassen Khemirin Isän säännöt, kaikki kiinnostavat todella paljon,

kotona myös vuorotellen kaikkien käsissä Katri Tapolan ja Aino Louhen uusi kuvakirja Pumpulibussi ajaa ohi, hauska, kaunis, koskettava ja pakahduttavakin kurkistus taaperon maailmaan,

Näiden arkisten lomapäivien keskellä tein myös haastattelun Helsingin Sanomien kanssa.

Juttu on hyvä, otsikko ei, päätin lopulta että sisältö ratkaisee. On myös aika kuvaavaa että juttu, joka käsittelee sitä miten ihan tavallisen äitiyden kiehtovuutta, tärkeyttä ja monikerroksisuutta ei haluta tarkastella, saa otsikokseen provosoivan ja klikkihakuisen heiton, joka jälleen vie kohti jotain ääripäätä.

Ja toisaalla, kirjallisuuskritiikin verkkolehti Kiiltomadossa oli upea arvio kirjasta, ja juuri niistä asioista, tunteista ja hetkistä joita kohti kirjoittaessani kurotin, erityisen ihanaa oli huomiot kahden lapsen kanssa eletystä ajasta ja sen herättämistä tunteista, tilan, ajan ja kaiken paikoin suorasta, paikoin herkästä muuttumisesta, sydämen pienistä ja suurista murroksista.

Olipa kerran äiti kuvaa sitäkin, miten omaan lapseen voi rakastua ensisilmäyksellä, miten vaativa, pakottava, kaikkeenkietoutuva se rakkaus on. Tulee mieleen, miten Rachel Cusk kirjoittaa siitä kuinka äiti ei lapsen synnyttyä ole enää kokonainen ilman lasta, mutta ei myöskään lapsen kanssa. Niin, hän ei ole enää samalla tapaa ehjä kuin tytöt ja miehet voivat toisinaan olla. Sydän on jakautunut.