kohti joulua

 

Alan jo henkisesti asennoitua siihen että tänä vuonna joulu on vähän sinnepäin. Viimeisen kuukauden aikana on ollut kipeyksiä, unettomuutta, pieniä suuria huolia ja jotain sellaista koko hurjan täyden vuoden jättämää painoa harteilla, että en mitenkään usko että alan pesemään lattioita, askartelemaan koristeita tai kiertelemään joulumarkkinoita.

Haaveilen eniten siitä että aattona olemme kaikki suht terveitä, kuusessa koristeita ja syömme riisipuuroa. Että joulupäivän yönä voin juoda glögiä ja katsoa The Crownia. Että on useampi päivä vain perhejuttuja, ihanaa. (Ei aina mutta jouluna parasta.)

 

 

Rakastan joulua ja ensimmäinen joulu uudessa kodissa tuntuu erityisen tärkeältä, en halua että sitä ei ole ollenkaan mutta en halua myöskään pilata sitä yrittämällä liikaa. On jouluja kun valmistelut ja touhuaminen tuntuvat täydellisiltä, ja sitten toisenlaisia, sellaisia joissa ihan vaan se että on joulu riittää. Tänä vuonna taitaa olla sellainen. Laskeutumiseen auttaa myös se että nauttii toisten lempeistä ja kiireettömistä fiilistelyistä kun ei itse ehdi, esimerkiksi tästä tekstistä tuli jotenkin rauhallinen olo, ilahduin kun muistin että meilläkin on kotona tsaikka-lasit, pellavaliina ja kynttilöitä, ei ole pakko just askarella sitä himmeliä. Tyttö on ollut super innoissaan joulusukasta ja pienempi piparkakuista ja mandariineista. Joka ilta ollaan katsottu yhdessä Joulukalenteria, on vähän pakahduttavaa kun oman lapsuuden perinteet näkyy meidän arjessa, silloin tulee semmoinen rakkaudentäyteinen olo ihan kaikesta.

Päätin jo syksyllä etten osta lahjoiksi mitään muuta kuin aineettomia tai käytettyjä asioita, eilen kuitenkin sorruin ja hommasin lapsille lahjat, ensimmäistä kertaa elämässäni lelukaupasta, ajattelin että ilo heidän kasvoillaan kompensoi tätä kaikkea muuta, ettei maailma kuitenkaan kahteen leluun tuhoudu.

Itselleni ostin kynttilänjalat ja kirpparilta ihanan kipon koruille. En tarvitse mitään, en niitäkään, mutta miten kauniit ne ovat.

 

Vuosi on ollut jotenkin pitkä, alkutalvi vielä pidempi. Kaipaan lunta ja pakkasta, kokonaisia öitä. Pimeä ei haittaa, harmaan sateen alla jotenkin nujerrun. En ole uusivuosi-ihminen mutta nyt tuntuu siltä että vaihde tulee tarpeeseen.

Tänään kaikki nukkuivat pidempään kuin yleensä, pienempi oli jo herännyt mutta kaivautui vielä kylkeen kiinni, kiersi käden ympärille, kröhisi ja haukotteli. Silitin lämmintä pyjamaselkää ja mietin miten hullua se aina vain on, että kaiken väsymyksen, turhautumisen ja päänsäryn keskelle putoaa hetkiä kun onni läpäisee ihan kaiken. Miten merkittävältä ja etuoikeutetulta tuntuu saada nähdä näiden ihmisten ja heidän välisen sisaruuden kasvavan, olla heidän lähellään, olla heille äiti, miten vaikea sitä on yrittää pukea sanoiksi.

Ja sitäkin miten nämä lapsen kaksi ensimmäistä vuotta ovat jokin poikkeustila, onnellinen, raskas, sumuinen ja häikäisevä vaihe, miten se tällä toisellakin kertaa yllätti, toi tullessaan niin valtavaa iloa mutta niin tummaa väsymystä, monta kertaa olen saanut itseni kiinni ajatuksesta että tätäkö tämä elämä oikeasti on, itkua, heräilyjä, kurahousuja ja vatsatauteja, etten jaksa jos on, ja eihän se ole, vaikein vaihe alkaa olla nyt takana,

ja miten haikeaa se on, en saa sitä koskaan takaisin, ensimmäistä hymyä, askelta ja sanaa.

 

Tänään on viimeinen päivä ennen joululomaa. Luulen että aion kuitenkin karata tänne huoneelleni muutamina aamuina. Uusi kirja liikuskelee mielessä hyvällä tavalla, näen mielessäni asuntoja, pihoja ja rantoja, niin paljon on kirjoitettavaa ja täällä niin ihanan hiljaista.

 

Lempeää joulua xx

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s