pudotus

 

Puhelu tuli myöhään torstaina, oli melkein jo yö.

 

Olen kerran aiemmin kuullut sen äänen, joka ihmisestä lähtee silloin kun suruviesti tavoittaa täysin odottamatta. Se kumpuaa jostain syvemmältä kuin mikään muu, vatsasta ja sydämestä, särkee ilman ja hetkeksi myös ihmisen.

Täysin tämän hetkisestä tilanteesta riippumaton kuolema tuntui pysäyttävän ajan, supisti hetkeksi koko maailman. Ei kiinnostanut uutiset, ei vaikka ne olivat niin täysin kaikkialla. Suru osui myös minuun, ennen kaikkea koska läheisen ihmisen murtuminen on niin kauheaa katsottavaa, kun ei voi tehdä mitään, ei oikein edes sanoa, vain olla siinä, pitää kiinni.

Aamu kuitenkin valkeni. Mies lähti hiljaisena töihin, isompi lapsi kouluun, me pienemmän kanssa puistoon. Uutisilta ei voinut välttyä mutta eivät ne tuntuneet missään. Puistossa pieni touhotti ja kiipeili, kiipesi korkealle, putosi. Putosi pää edellä, hiljaisuus. Otin hänet syliin, hän katsoi minua, oli yhä aivan hiljaa. Lähdimme kotiin, hän istui vaunuissa, valahti vitivalkoiseksi, pää nuokahti.

Kauhu on kuin kylmä painava peite, joka laskeutuu ylle hetkessä.

Toistelin hänen nimeään, hän vain katsoi hiljaa eteensä, jonnekin. Sydän tuntui tulevan rinnasta ulos, kädet tärisivät, oli vaikea hengittää. Soitin ambulanssin, se tuli pian mutta sekin tuntui ikuisuudelta. Hän oli kuitenkin ollut tajuissaan koko ajan, se oli kuulema hyvä merkki, tärkein. Ja kun ensihoitajat tekivät tarkastustaan hän alkoi itkeä, miten ihanalta se kuulosti.

Vietimme koko päivän lastensairaalassa tarkkailussa, pienellä kaulatuki ja hämmentynyt ilme, hetkittäin kuitenkin jo myös hymyä ja liikettä. Hän nukahti syliini, hikinen pää ja punaiset posket, pienet kädet kaulaani vasten. Koko maailma siinä huoneessa. Illalla pääsimme kotiin, yöllä herätimme muutaman kerran, aamulla hän oli jo aivan oma itsensä, ja on yhä.

 

Läpi viikonlopun suru pysytteli tiheänä yllämme. Lapset naurattivat, saivat hetkittäin unohtamaan kaiken muun. Iltaisin, hiljaisuudessa, kaikki oli kuitenkin painavaa, reunoilta murtunutta. Mieheni kasvoilla ja äänessä säröili epäusko, me tiedämme että näin voi käydä, milloin tahansa, kenelle vain, ja silti se on täydellisen epätodellista, kaiken kattavaa. Rakas ihminen on ikuisesti poissa, miten se voi olla niin? Miten on mahdollista ettei hän ole enää missään?

Ja myös: miten arvokasta on kaikki se mitä on saanut kokea yhdessä, että on tarinat ja muistot ja hetket ja kuvat. Että on lähellä ihmisiä jotka tuntuvat, jotka jättävät jäljen, jotka eivät sittenkään katoa, eivät kokonaan.

Tämä on ensimmäinen kerta kun menetimme ystävän. Surun voima hämmentää ja uuvuttaa, tekee pieneksi. Pikkuhiljaa, tietenkin, se muuttuu kevyemmäksi, muistot iloksi, elämä normaaliksi. Mutta aikaa se vie.

 

Kaiken tämän keskellä viikonlopun uutiset ja kaikkialla vallitseva poikkeustila ovat tuntuneet epätodellisilta. Olisivat varmasti muutenkin, mutta nyt on ollut tunne, että kaikki on tapahtunut etäisyyden päässä. Perjantaina suljin puhelimen ja koneen, en jaksanut kohinaa, tulvaa ja maailman jatkuvaa päivittymistä. Ei mikään muuttanut mitään kuitenkaan, eikä muuta. Emme me voi tehdä mitään muuta kuin noudattaa yleisiä ohjeita ja käyttää omaa järkeä, jatkaa elämää niissä rajoissa mitä jokainen päivä tuo tullessaan.

Ymmärrän, että tilanne hämmentää ja ahdistaa ja kenties myös pelottaa, varsinkin jos itse tai läheinen kuuluu riskiryhmään. En ymmärrä, että täysin terveet ihmiset varastoivat lääkkeitä, ruokaa ja hygieniatarvikkeita. Jokainen meistä tarvitsee lääkkeitä, ruokaa ja hygieniatarvikkeita. Mikään poikkeustila ei tee itsekkyydestä suotavaa. Onneksi poikkeustila selkeästi myös saa ihmiset toimimaan. Voisimmepa vihdoin myös suhtautua samoin vaikkapa ilmastonmuutokseen. Asioihin, tilanteisiin ja päätöksiin on mahdollista vaikuttaa, teoilla on merkitystä, joukossa voimaa.

Oma olo on vaisu ja turhautunut. On vaikea löytää asioita, jotka varsinaisesti ylentäisivät mieltä. Ja samalla elämä tällaisenakin on elämää tässä ja nyt.

Jokainen hetki olemme yhä elossa.

 

 

 

 

4 kommenttia artikkeliin ”pudotus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s