good night my baby

Kerran viikossa pesemme lasten hiukset pesuaineella. Kun aamulla havahdun pienimmän tulleen viereeni nukkumaan, hänen hiuksensa tuoksuvat toffeelta. Painan kasvoni niitä vasten ja hengitän syvään, nukahdan vielä hetkeksi uudestaan.

Maailma tuntuu tällä hetkellä monimutkaiselta, epävarmalta ja hullulta, huomaan hakeutuvani perusasioiden äärelle. Lapsen tuoksuun, aamukahviin, työhuoneen hiljaisuuteen, kävelyihin lahden ympäri.

Kirja jota kirjoitan tuntuu sekin hetkittäin liian paljolta, tunnen sitä kummaa surua jota olen tuntenut jokaisen kirjan kohdalla, etten voi heitä(kään) kaikelta suojella.

Luen Joan Didionin Iltojen sinessä (kolmannen kerran), katson Yle Areenasta ihanan Rakasta minua-sarjan ja HBO:lta Undoingin kaksi ensimmäistä jaksoa, kuuntelen Paolo Contea ja Faurèn Pavanea.

Vielä viime viikolla työhuoneeni ikkunasta näkyi puiden keltainen meri, nyt kaikki lehdet ovat pudonneet.

Viikon päästä täytän kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Siinä ei ole mitään erityistä, se tuntuu ihan käsittämättömältä. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Äitini oli saman ikäinen kun minä synnyin, marraskuun lapsi hänkin.

Aamulla kun lähden töihin, kuulen pienimmän, sen toffeentuoksuisen, huutavan iloisesti moi moi kakkahousu.

On jätettävä käsikirjoitus luettavaksi.

On muistettava sulkea taakse jäävät ovet. On muistettava hengittää.

On iltaisin sanottava: hyvää yötä, kerran, kaksi, viisi. On jätettävä valo päälle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s