Scenes from a Marriage

Illuusio, taika, rikotaan heti.

Näyttelijä Jessica Chastain saapuu tekemään sarjan ensimmäistä kohtausta lavastettuun kylpyhuoneeseen, mikrofonit ja valot asetetaan paikoilleen, kamera käy, ja Chastain onkin Mira, neljääkymmentä lähestyvä, vaikuttavaa uraa tekevä vaimo ja äiti keskellä amerikkalaista pientaloidylliä.

Mira lähtee kylpyhuoneesta, menee olohuoneeseen, istuu sohvalle miehensä Jonathanin (aina yhtä ihana upea Oscar Isaac) viereen ja osallistuu tämän kollegan tekemään haastatteluun parisuhteen ja avioliiton rakenteista ja sukupuolirooleista. Pariskunnan tytär katselee piirrettyjä toisessa huoneessa.

Kaikki on hyvin, mutta pienet eleet, katseet ja sanat, lähes huomaamattomat piikit ja väistöt kertovat pian kaiken olevan jo sijoiltaan, ja sitten mennään.

Ingmar Bergmanin klassikkoteokseen pohjaava HBO:n minisarja Scenes from a Marriage on tarkka, raastava ja hieno, mutta menettää terävimmän kärkensä loppua kohden. Terapiassa ja The Affair sarjojen luoja, israelilainen Hagai Levi tekee tuttuun tapaansa yksityiskohdille, rehellisyydelle ja paljaudelle rakentuvaa kerrontaa, joka varsinkin alussa menee suoraan ihon alle. Sarjan teksti noudattelee suurimmalta osin Bergmanin alkuperäistä ja on (yhä) loistava, mutta jo kolmannen jakson lopulla ajattelin, tunsin, että jotain puuttuu sittenkin. Ystäväni kuvaili hyvin että ”jokainen karvakin oli niin helvetin suorassa”. Kohtaukset avioliitosta alkoivat tuntua liian harkituilta, näytellyiltä, ja sellainen etäännyttää. Hyvänä vertailukohtana vaikkapa järisyttävän hienot Marriage Story tai Kramer vs Kramer, jotka tuntuivat vatsanpohjassa ja sydämessä joka hetki, alusta loppuun, joiden jälkeen oli itsekin sijoiltaan.

Ei tämän viimeiset jaksot silti huonoja olleet, enkä edes harkinnut sarjan jättämistä kesken tms. Rakastan tällaista tarinankerrontaa, jossa lähes kaikki on kiinni tekstissä, näyttelijöiden kasvoissa ja äänenpainoissa, se on niin intiimiä ettei siinä ole tilaa virheille, mutta yksikin hutera kohta voi kaataa melkein koko jutun, ja niin muutaman kerran käy. Hetkissä, jotka olisivat yksinkertaisesti vaatineet vielä raaempaa heittäytymistä.

Onneksi Chastain ja Isaac kuitenkin kantavat rooliinsa suurimmilta osin vaivatta ja taiten, ja kemia heidän välillään toimii, ja jäin myös miettimään sarjaa moneksi päiväksi.

Näin Bergmanin version kaksikymmentävuotiaana, siksi en voi verrata, ja oikeastaan halusinkin katsoa tämän vertaamatta, sellainen ei ikinä ole kovin hedelmällistä.

En myöskään muista tai pysty palauttamaan mikä tunnetilani tuolloin kaksikymmentä vuotta sitten oli, miten sarjaan reagoin, tiesin monesta asiasta niin paljon vähemmän, olin ehdottomampi ja mustavalkoisempi niin rakkaudessa kuin elämässäkin. Tämän kohdalla tunteet nousivat pintaan, mutta tosiaan jännästi vain alussa, lopussa oli niin paljon sellaista mikä myös ärsytti, ja toki tekstikin on siten rakennettu, kumpaakaan päähenkilöistä kirjoitettu erityisen rakastettaviksi, ja sekin on toki taito, ja myös rohkeaa. Mutta ehkä olisin sittenkin halunnut vähän enemmän ymmärtää heitä, sympata myös pohjakosketuksen hetkellä, saada paremman otteen siitä viimeisestä kuvasta, juuri ennen kuin illuusio vielä kerran rikottiin.

Katsottuani Marriage Storyn kirjoitin, että elämä on välillä niin helvetin monimutkaista ja rakkaus niin vaikeaa. Sen paremmin en osaa (tästäkään) sanoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s