//
Sinä kävit kerälle pienen matkamattosi päälle etkä enää
herännyt, koskaan. Haluaisitko kuulla mitä kaikkea
minulle on tapahtunut pisimmän unesi aikana?
//
En ollut valmistautunut. Aloin lukea enkä sitten voinut olla lukematta vaikka tunsin kaiken vyöryvän, pitkästä aikaa, ihan yllättäen, vuodet, kuukaudet, viikot, kaikki se aika kuolemastasi tähän päivään, ja aika ennen kuolemaasi, ennen kaikkea se, vuodet, kuukaudet, viikot, aivan kuin aika olisi lukiessani muuttanut muotoaan, asettunut ympärilleni kuin seitiksi, ja
Tuntuu vähän oudolta.
Tuntuu vähän
kuin kaikki menisi taas päällekkäin ja liki.
Luin ja keskityin hengittämiseen. Yritin lukea hitaasti mutta se oli vaikeaa, halusin lukea jokaisen sanan ja rivin heti koska ensimmäistä kertaa sinun kuolemasi jälkeen joku osasi nimetä sen, mikä ei ollut pelkkää hirvittävää surua ja ikävää ja sietämätöntä kestämistä, vaan paljon enemmän, paljon enemmän, se oli myös rakkautta, ääniä, kuvia, salaisuuksia, kipua ja hiljaista uikutusta huoneen nurkassa,
se oli sinun nauruasi ja askeltesi rytmiä kaikkialla.
Oli, on.
//
Luin, luin, luin, ja löysin lisää. Synnytyksestä, väsymyksestä, kumppanuudesta ja rakkaudesta, koko ajan rakkaudesta, ja taas kävi samoin, en muista koska jokin kerrottu olisi osunut minuun yhtä voimakkaasti, runot veivät minut vuosien taakse, yhdeksän kuukauden odotukseen, toiseen aivan liian lyhyeen, ja kolmanteen, perheen rakentumiseen, sisaruuden muodostumiseen, unettomiin öihin ja liian kirkkaisiin aamuihin,
Jätämme neuvolan puhelinvastaajaan viestin:
kaikki tuntuu nyt tosi vähän täälläpäin.
Miten he täyttävät kehon, tunnit ja kodin, he herkät ja kaiken näkevät.
Pienet eläimeni, te uhmaatte painovoimaa.
Kun nostan teidät syliin
muuttuu taakka kevyeksi.
//
Ja sitten kokoelman viimeinen aukeama, itkin ennen kuin ymmärsin itkeväni, ja muistin miten lukiessani takakannen esittelyä olin hetken ajatellut (nyt voin sen myöntää), että onkohan tuo nyt ihan vähän liioittelua kuitenkin.
Ei se ollut, ei yhtään.
” Juuli Niemen lumovoimainen runokokoelma särkee lukijansa sydämen – ja parantaa sen. ”
//
Helmi Kekkonen 