love island

’

Odotan jatkuvasti jonkin asian alkavan tai päättyvän. Iso osa ihmisen elämästä on sen odottamista, että jokin päättyy. Päivät ovat sietämättömän samanlaisia, yhtä aikaa liian pitkiä ja liian lyhyitä. En kestä sitä, että aina on jälleen kevät ja silti odotan, että olisi jo tarpeeksi myöhäinen ilta, jotta olisi sopiva käydä nukkumaan.

’

Surullinen nainen, vihainen nainen, eksynyt ja kauhuissaan, väsynytkin, mutta myös hauska nainen, viiltävä ja tarkka, ympäristöään ja itseään millintarkasti havainnoiva, keskellä krapulaa, eilinen ilta ja yö tahmeana katseessa ja lakanoissa, eletty elämä läikähdyksinä mielessä ja sydämessä, kysymysten, tunteiden, pelkojen ja oivallusten katkeamaton virta, miten tätä hullua maailmaa pitäisi tarkastella ja ymmärtää, miten tästä kaikesta voi kukaan koskaan ikinä selvitä,

on varmaan helpompaa olla sekoamatta, jos ei tarvitse olla koko ajan huolissaan.

’

Pidin todella paljon Amanda Palon esikoisteoksesta Outoja kaloja, tätä uusinta rakastin.

Love Island on hallittu pyörre, joka vie mukanaan, kuljettaa sisälle yksityiseen kokemukseen, seinien sisälle ja ihon alle, itkettää ja naurattaa, ravistelee ajatuksillaan. Intiimien havaintojen kautta henkilökohtaisesta tulee poliittista, kokemus omasta paikasta yhteiskunnassa piirtyy osaksi suurempaa keskustelua siitä kenellä täällä on vapaus elää itsensä näköistä elämää ja miksi, ja ennen kaikkea miten?

Onko minun elämäni vähemmän arvokasta vain koska en tiedä olenko koskaan ollut onnellinen ja vietän aikani päiväunieni ja yöunieni välissä seuraten kiiltävien nuorten kiehnäämistä toisissaan? Minulla on minun saareni, jossa elän juuri niin kuin jaksan ja haluan.

Tämä on feminismillä ladattu teos, joka ei nöyristele tai pyytele ääntään anteeksi. Se velloo ja kieppuu säilyttäen silti sellaisen kerronnallisen kirkkauden, jota on ilo lukea. Se näyttää ja osoittaa, hetkittäin myös alleviivaa, ja hyvä niin, koska

olenko minä katkeroitunut? Varmasti olen. Minulla on monta erittäin pätevää syytä siihen.

’

Palo kutsuu lukijan aavistuksen huuruiseen, nahkeaan ja kaoottiseen päivään, josta hetki hetkeltä, lause lauseelta, hioutuu hieno, tärkeä ja koskettava kaunokirjallinen kokonaisuus. Erityisen paljon arvostan teoksen lopetusta, tuollainen vaatii paitsi taitoa, myös rohkeutta,

jää mieleen (soimaan).

Se kaikki oli jo minussa, se ehti minuun huomaamattani eikä lähtenyt pois.

’