’
Yritän järjestää ajatukseni niin kuin monesti teen: muutama vaihtoehto tulevalle toiminnalle, ja mitä niistä voi seurata. Päässä humisee ja sormiin koskee, kun veri pakenee. Mieli ei järjesty. Aikaa kuluu kymmenen sekuntia tai viisitoista minuuttia. Saan kammettua itseni ylös jakkaralta, räpyttelen utuisuuden silmistäni ja kompuroin sängylle hakemaan takkini. Ulkona pakotan sydämeni vaihtamaan asemaa. Pelko vaihtuu suruun vaivattomasti.
’
Pidän siitä miten elämä silloin tällöin kulkee, yllättää.
Viikkojen, ehkä jo kuukausien ajan lukeminen on ollut vaikeaa, olen aloittanut kahdeksan, kymmenenkin kirjaa, hyviä ja tosi hyviä, mutta mikään luettu ei pysy, kerrottu vain lipuu lävitseni, en jaksa keskittyä, tuskin edes ajatella.
Päätän laittaa kaikki kesken olevat sivuun, tyhjentää pöydän, ja seuraavana päivänä minua pyydetään haastattelemaan Amanda Paloa, jonka esikoisteoksen olen pyytänyt luettavaksi viikkoa aiemmin, aloitan kirjan heti BookBeatista koska en malta odottaa ja sitten en maltakaan olla lukematta.
Lyhytproosaa ja proosarunoa sisältävä Outoja kaloja (mikä nimi ja kansi ah!) on tumma, virittynyt ja liikkeessä, kokoajan tapahtuu jotain vaikka mitään ei aina tapahdu. Lyhyiden tarinoiden, hetkien, kertoja, tarkkailija, on alati hieman etäällä, sivussa, mutta pystyy siitä huolimatta (tai juuri sen takia) tekemään uskomattoman tarkkoja havaintoja sekä itsestään että ihmisistä ympärillään.
Ääni on feministinen ja syvästi inhimillinen, olemassaoloa, sen sävyjä ja reunaehtoja hahmottava. Teatterintekijänä tunnetulla Palolla on kirjoittajana ihanan varma ote, etenkin rivien väleihin hienovaraisesti mutta viiltävän tarkasti ladatut merkitykset ovat valtavan hienoja.
Naiset nukkuvat vuoroissa, jotta yöpöydällä lepattava yövalo ei pääsisi sammumaan. He valvovat toistensa unta ja odottavat, että yksi herää ja toinen voi käydä levolle. […] Naiset pyytävät että saisivat lisää silmiä, lisää yövaloja, jotta he voisivat joskus tehdä muutakin kuin valvoa toistensa unta. Ihmiset ympärillä eivät ymmärrä pyyntöä, he sytyttävät naiset kerrallaan tuleen ja kysyvät: tarkoititteko tätä?
Kylmät väreet.
On niin mahtavaa kun joku kirja vain tulee jostain ja yllättää, tarjoaa sellaisen kerronnan muodon, jota on tietämättään kaivannut. Kirkkaan ja eheän, upeasti säröilevän, omaäänisen. Osa teksteistä päättyy aavistuksen päälle liimatun oloisiin, toteaviin selityksiin, mutta tällaisessa kokonaisuudessa se on pientä, ja toiset tekstit tulevat lähemmäs kuin toiset. Yksi itkettää (Juhlat), kolmas naurattaa (Nicholas Sparks), kymmenes saa sydämen hakkaamaan (Synninpäästö), muutamasta en tiedä mitä ajatella ja pidän siitäkin. Osa kerrotusta tuntuu tutulta, osa vieraalta, mutta ennen kaikkea kaikki tuntuu.
Kalat ovat outoja ja hyvä niin, siitä kun voi syntyä jotain tällaista, ainutlaatuista.
’
Amanda Palo on vieraana Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla keskiviikkona 15.9 klo 17 ja minulla on ilo haastatella häntä. Tapahtuma on nähtävissä Akateemisen Facebook-sivulla, mutta myös paikan päälle voi tulla kuuntelemaan!
Helmi Kekkonen 