Held

 

Hän kävelee ympäri asuntoa, sujahtaa nurkan taakse ja sängyn alle, hyräilee ja hengähtelee, kuin valoa, sitä hän on.

Korvissaan kuulokkeet, kuulokkeissaan kuunnelma.

Minä luen Paul Kalanithin kirjaa Henkäys on ilmaa vain, katoan neurokirurgian, surun ja kuoleman sokkeloihin, aina välillä katseemme kohtaavat, hän hymyilee, tulee lähelle, antaa suukon, taas menee.

Omia päiviä, vapaita tunteja, hitaita iltapäiviä. Liukurueita, uimapukuja ja keksejä. Mikko Mallikas, Siiri ja avaruussota.

Hän on valoa ja minä seuraan häntä.

Rakastan niin etten meinaa sitä kestää.

 

Ja rakastan toistakin, häntä kenen kanssa lähden Kööpenhaminaan kolmeksi päiväksi.

Kuljemme kaupungissa kartan kanssa mutta vailla suunnitelmaa, sillä tavalla kuin joskus, vuosia sitten, ihmeellisen vapaina ja raukeina, nukumme päiväunet, lähdemme illalliselle.

Puen ylleni mekon jota en kotona käytä, poissa sitä uskaltaa enemmän, välittää vähemmän.

Kuinka paljon liittyy lapseen ja vanhemmuuteen, kuinka paljon ikään ja töihin ja vastuuseen ja maailmanmenoon, en tiedä mutta huumaannuttavaa olla näin, muutaman päivän ajan leijua, hölmöillä ja syödä aamiaiseksi paahtoleipiä, korvapuusteja ja mustaa kahvia, lounaalla humaltua hieman ja tuijotella kattojen ylitse kaupunkiin.

 

fullsizerender

 

Astua junaan ja löytää itsensä meren rannalta museosta, huoneesta joka on kuin vetten päällä, valoa täälläkin, kaikkialla, yhtäkkiä niin paljon.

Kuudentoista vuodenkaan jälkeen toinen ei lakkaa yllättämästä, naurattamasta ja rakastamasta, lasissa on viinä ja lautasella pastaa, ulkona pakkanen ja viima, meissä tämä lämpö, hän iskee silmää, sitäkään ei kotona tapahdu kovin usein, minua naurattaa, tässä se on, onni.

 

Siinäkin, ettei kaikesta huolimatta harmita lähteä kotiin koska siellä hän odottaa, se toinen, rakkauspakkaus, hihkuvana ja vähän kiukkuisena, halaa ja sanoo ettei päästä koskaan irti.

En minäkään, en heistä.

 

 

 

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”Held

    1. Mulla oli ihan sama tunne, ihanin huone ikinä. Ja siis koko museo ja miljöö, Luisiana, oli ihan mieletön. Siellä oli nyt Louise Bourgeois näyttely joka oli rankka, tilan kauneus helpotti.

      Ja kiitos, joskus voi kirjoittaa näin kevyesti, rauhassa.

      Tykkää

    1. Tää oli meille ihan hetken mielijohde, muistin jossain nähneeni jonkun kuvan tästä huoneesta ja ajattelin et vois mennä ja sit mentiin, vähän krapulaisina ja unisina, junalla pääsi helposti ja paikka ihan mieletön. Joskus on kyllä ihan parasta mennä matkalle ilman yhtään ohjelmaa tai suunnitelmaa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s