Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Meillä on kotona paljon kirjoja ja minä luen paljon kirjoja. Minä luen aamuin, päivin ja illoin. Minä luen kesken työpäivän, minä luen kun televisiosta tulee Pikku Kakkonen. Minä luen bussissa ja kylvyssä. Ja nykyään olen myös lukupiirissä, ja se on kuulkaas aivan mahtavaa.

Ehkä juuri siksi tyttäreni eräs lempileikeistä on tällä hetkellä etsiä hyllystä jokin häntä sillä hetkellä miellyttävä kirja ja kömpiä sen kanssa sohvalle. Leikin nimi on Lukupiiri myös lapsille. Hän saattaa pidellä käsissään Raymond Carverin novellikokoelmaa ja lukea sitä ääneen.

Eräänä ihmeellisenä iltana prinsessa päätti lähteä ulos ja ottaa mukaansa parhaan ystävänsä Simon. Yhdessä he menivät pimeään pimeään metsään ja onneksi heillä oli taskulamput koska niiden valossa he näkivät kauhean, hirrrrrmuisen olion joka oli….tehty tulesta ja jolla oli… iiiisot varpaat. Ja onneksi heillä oli miekka jolla taistella ja kun he olivat taistelleet he olivat kaikki ystäviä ja lähtivät takaisin linnaan jossa oli isot juhlat vain lapsille. Ja se linna… se oli tehty karkista.

Joskus hän valitsee kirjan jossa on värikäs kansi tai jonka kannessa on eläin, toisinaan sen jota hän on nähnyt minun viimeksi lukevan. Useimmiten hän kuitenkin valitsee mahdollisimman ohuen kirjan.

Eräänä iltana hän käveli hyllyn eteen, tarkasteli sitä hetken, alkoi hymyillä, ojensi kätensä ja otti kirjan käteensä.

”Äiti mikä tämän nimi on?”
”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä.”
”Mitä?”
”Feministejä.”
”Ai. Onko se se tasa-arvo jutska?”

En liioittele yhtään kun sanon, että hetki oli vanhemmuuteni tähtihetkiä. Melkein itkin ilosta.

Joo, minä sanoin, se on just se tasa-arvo jutska.

 

Miten tämän nyt sanoisi? Jos sen ymmärtää neljävuotias, sen voi ymmärtää kuka tahansa. Ei. Jokaisen on syytä ymmärtää se.

MEIDÄN KAIKKIEN PITÄISI OLLA FEMINISTEJÄ.

Olen mennyt sekaisin laskuissa sen suhteen kuinka monta kertaa olen tämän sanonut, kirjoittanut, tiuskaissut, selittänyt, huokaissut. Mutta menköön, vielä kerran (ja no, varmaan vielä tuhat kertaa senkin jälkeen):

Feministi on henkilö, joka uskoo sukupuolten yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja taloudelliseen tasa-arvoon.

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä.

Miten yksinkertaista, ja silti, miten aina vain niin monelle niin monimutkaista, epämiellyttävää, vaikeaa, ärsyttävää ja/tai vaivaannuttavaa.

 

Kuten koko aihe. Minunkin lähipiirissäni on paljon ihmisiä, fiksuja, hauskoja, ystävällisiä, hyviä ihmisiä, jotka eivät halua kutsua itseään feministeiksi, keskustella sukupuolesta. Se on yhä tulenarka, herkkä, hankala aihe. Ottaessani esille sanan feminismi nämä samat ihmiset useimmiten sanovat, lähes identtisin sanamuodoin että ”joo, kyllä mä kannatan tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia ja kaikkea sitä mutta miksei sitä kaikkea voi vaan sanoa tasa-arvoksi, miksi sillä pitää olla oma, erillinen sana?”

No, tässä teille kaikille niin yksinkertainen vastaus, että jopa neljävuotias sen ymmärtää:

Olisi epärehellistä olla puhumatta feminismistä. Naisten oikeudet kuuluvat tietenkin yleisiin ihmisoikeuksiin, mutta jos viittaa epämääräisesti ihmisoikeuksiin, kiistää sen, että ongelmia tuottaa nimenomaan ja erityisesti sukupuoli. Se on yksi tapa teeskennellä, ettei naisilta ole kielletty vuosisatojen ajan miehille suotuja oikeuksia. Yksi tapa väittää, etteivät naiset kärsi sukupuolestaan. Yksi tapa väittää, etteivät naiset kärsi sukupuolestaan. Yksi tapa väittää, ettei ongelma liitty nimenomaan naisena elämiseen vaan ihmisenä elämiseen. Vuosisatojen ajan ihmiset on jaettu kahteen ryhmään, ja toista niistä on hyljeksitty ja sorrettu. On vain oikeus ja kohtuus, että tämä tuodaan esiin, kun ongelmaa ratkaistaan.

Olen aivan jumalattoman kyllästynyt kuuntelemaan höpinää siitä, että mitä järkeä tätä nyt on enää jankuttaa, meillähän on jo tasa-arvo. Kun ei ole. Ei Suomessa, eikä varsinkaan kauempana. Olen kyllästynyt kuuntelemaan höpötystä siitä että miksi tämä aihe tekee minut niin helposti niin kiihtyneeksi, miksi olen niin kiukkuinen. En minä ole kiukkuinen. Minä olen vihainen. Meidän kaikkien pitäisi olla, ainakin kaikkien meidän jotka uskaltavat ajatella, että vuonna 2017 näistä asioista ei enää tarvitsisi jankuttaa ja jauhaa. Ettei kukaan enää koskaan missään sanoisi että ”katsos kun miehet ja naiset nyt vaan ovat erilaisia (eikä?! Ihanko totta?!) ja nämä erot nyt vaan ovat niin syvällä meissä ja kulttuurissamme ja niin se vaan on”.

KULTTUURIMME EI MÄÄRÄÄ, MILLAISIA ME OLEMME. ME MÄÄRÄÄMMME, MILLAINEN KULTTUURIMME ON. ELLEI KULTTUURI ANNA NAISILLE TÄYSIÄ IHMISOIKEUKSIA, ME VOIMME JA MEIDÄN TÄYTYY MUUTTAA SITÄ NIIN, ETTÄ SE ANTAA.

Koska se (nyt seuraa yllätyspaljatus) että me olemme erilaisia, ei tarkoita ettemme olisi samanarvoisia.

Perkele.

 

Mutta olen myös toiveikas.

Kiitos sellaisten tyyppien kuten tämä idolini Chimamanda Ngozi Adichie. Ja vaikkapa Minja Koskela ja Emmi Nuorgam. Ja minun äitini ja minun tyttäreni.

Kiitos sen tosiasian, että tämä pieni, valtavan suuri kirja jaetaan kaikille Suomen 9.luokkalaisille. Todellisuus Nigeriassa on toki erilainen kuin Suomessa mutta kirjan ajatus on täysin universaali sen tuodessa yhteiskunnalliset rakenteet näkyviksi, ja ylä-aste on hyvä paikka aloittaa (meidän perheessä vähän sitäkin aiemminkin, hah!).
Ja koska monessa suhteessa suunta on oikea. Naisilla on nykyään paljon enemmän mahdollisuuksia kuin vaikkapa isovanhemmillamme, ja se johtuu pitkälti lakien ja toimintatapojen muutoksesta, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä. Ja ne lait ja toimintatavat ovat muuttuneet kiitos (ja sitten toinen yllätyspaljastus) FEMINISTIEN.

Mutta työ on yhä kesken. Naisilla ja miehillä, tytöillä ja pojilla, meillä kaikilla, yhdessä. Koska kaikista suurin tekijä, kaikista tärkein työkalu matkalla oikeasti tasa-arvoiseen maailmaan on asenteemme ja ajattelutapamme. Lähtien siitä puhummeko poikien ja/tai tyttöjen leikeistä, väreistä, luonteenpiirteistä, unelmista jne., siitä millaisia miehiä pojistamme kasvatamme, millaisia naisia tytöistä. Kuinka paljon vapautta, toivoa, iloa ja rohkeutta valamme kaikkiin lapsiin juuri sellaisina kuin he ovat, sukupuolesta riippumatta. Millaisia satuja ja tarinoita lapsillemme luemme, millaisia esikuvia heille tarjoamme. Miten suhtaudumme työelämään, siihen millaisia arvoja ja piirteitä liitämme hyviin johtajiin, millä keinoin arvotamme onnistunutta työilmapiiriä. Miten suhtaudumme raiskausiin ja väkivaltaan, kysymmekö uhrilta miksi hän oli siellä missä oli vai tekijältä miksi hän teki mitä teki?

Lista sen kun jatkuu ja on pitkä, mutta ei mahdoton. Ja sen toteutumiseen jokainen voi vaikuttaa omalta osaltaan. Puheillaan, teoillaan, katseillaan. Sen sanomisella, että haluaa jokaisen ihmisen olevan yhteiskunnallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti tasa-arvoinen, ja toimimalla niiden sanojen mukaisesti.

 

Adichielle kuka tahansa joka myöntää, että sukupuoli aiheuttaa ongelmia ja niihin olisi löydettävä ratkaisu, että tässä asiassa MEIDÄN KAIKKIEN olisi pyrittävä parempaan KAIKKIALLA MAAILMASSA, on feministi.

Minä olen. Ole sinäkin.

Ja jos olet epävarma, lue tämä kirja. Sen lukemiseen ajatuksen kanssa menee noin tunti. Se maksaa noin 10 euroa. Se on täyttä asiaa, se on keskustelunavaus. Se on mahdollisuus muutokseen, parempaan maailmaan.

 

6 kommenttia artikkeliin ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

  1. Minäkin tulen tästä aiheesta helposti vihaiseksi. Monesti loppuu sanat kesken, kun ei vaan pysty. Erityisesti jos vastapuolella on miehiä, jotka eivät näe ongelmaa tai joilla ei ole minkäänlaista halua muuttaa tilannetta.

    Välillä herään siihen, että kasvatan valkoihoista, länsimaalaista, kaupungissa asuvaa mieshenkilöä. Täytyy panostaa näihin tasa-arvoasioihin. Koska kyllä minäkin haluaisin hänen saavan olla juuri sellainen kuin hän on.

    Tykkää

    1. Mun mielestä on kyllä melkein vielä ärsyttävämpää jos vastaanväittäjä on nainen joka sanoo että en minä ainakaan koskaan ole kohdannut syrjintää tms takia joten sitä ei ole olemassa tai että se on vaan omasta asenteesta kiinni että antaako sen häiritä. Ei. Ole. Että on niin paljon helpompaa vaan olla hiljaa ja kiltti kun haastaa ja vaatia tilaa joka jokaiselle kuuluu.

      Mutta juuri niin, tasa-arvoon täytyy panostaa, joka päivä ja kaikkialla. On hienoa että paljon on jo saavutettu mutta ei sekään ole mikään pysyvä tila, jos nyt vaikkapa katsoo Puolaan tai Amerikkaan. Ihan karmivaa. Mutta kuten sanoin, toivoa on.

      Ja kiitos kun kommentoit 🙂

      Tykkää

      1. Minustakin on kyllä lähiaikoina tuntunut, että myös ihan meidän naisten keskuudessa tässä asiassa on paljon työsarkaa. Juuri tuollainen ”minä en ole kohdannut syrjintää=sitä ei siis ole” tyylinen ajatusmalli nimenomaan naisella tuntuu uskomattomalta. Puhumattakaan siitä, kun minulle läheinen ihminen joutui raiskauksen uhriksi, hänen ystäväpiirissään muunmuassa kommentoitiin tapausta ”noissa yhdenillan jutuissa on riskinsä, kannattaisikohan vähän miettiä”. Juu sehän se pointti onkin. Turhauttaa.

        Kiitos hyvästä kirjoituksesta, pitääpä lukea kirja!

        Tykkää

      2. Ei jumalauta. Just toi. Kannattaisikohan vähän miettiä ihan muita asioita.

        Kiitos kommentistasi, ja joo, suosittelen, se on pieni mutta valtavan suuri. Ja maksaa noin 10 euroa.

        Tykkää

  2. Aamen. Kiitos Helmi tästä ja muistakin kirjoituksista. Ilolla luen ajatuksiasi ja usein löydän niistä myös itseni, siis samansuuntaisia ajatelmia joita en ole osannut sanoiksi muotoilla niin upeasti kuin sinä 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s