Lapsen oikeuksien päivä

 

Istumme bussissa, ulkona vielä hämärän aavistus mutta pahin aamuruuhka jo väistynyt, olemme nukkuneet läpi suojaisan yön mutta hän on yhä hieman unelias, haukottelee ja kyselee kysymyksiä, se on hänen tapansa, karkottaa väsymys kysymyksillä. Tänään niitä on erityisen paljon koska olemme edellisenä iltana katsoneet hetken dokumenttia Borneon orangeista ja hänelle on selvinnyt että ihminen on ollut alunperin apina.

 

Äiti?

Mitä?

Söinkö minä banaaneja silloin kun minä olin apina?

Et sinä ole ollut apina vaan sinun esi-isäsi.

Kuka?

No se esi-isä.

Eikun kuka se oli, vai eikö sillä ollut nimeä?

Ei, tai siis ei niillä ihan ensimmäisillä, siis apinoilla.

No mutta sitten kun ne karvat lähtivät ja tuli sileää ihoa ja kaksi jalkaa katosi niin oliko sillä nimi? Tai siis kenellä oli maailman ensimmäinen nimi?

Sitä on vähän vaikea tietää, tai mahdoton.

No arvaa edes jotain.

Siis arvaa jonkun sun esi-isän nimi?

Niin. Tai keksi. Etkö sä keksi nimiä sun kirjoihinkin?

Joo, mutta se on vähän eri. Niillä esi-isillä on ollut niin erilaisia nimiä. Ehkä.

No ihan mitä vaan. Vaikka Napa-Antero. Olisi ihan mahtavaa tavata mun esi-isä Napa-Antero. Kuinkahan vanha se olisi?

Pari tuhatta vuotta.

No eihän se nyt niin vanha ole, vähän vanhempi kuin mummi tai mummu. Vaan joku kymmenensata vanhempi.

Odota mä tarkistan.

Katson googlesta, että ihmisten suku on alkanut kehittyä yli 2 miljoonaa vuotta sitten, että 30 000 vuotta sitten neandertalinihmisen kuoltua sukupuuttoon syntyi nykyinen tilanne, jossa maailmassa on vain yksi ihmislaji, nykyihminen. Pari tuhatta. Hävettää miten vähän tiedän ja muistan, miten tärkeisiin kysymyksiin minulla ei ole oikeaa vastausta.

Musta on äiti tosi kiva kun sä aina kuuntelet mitä mä puhun ja vastaat mun kysymyksiin.

 

Niin pienistä asioista minun on mahdollista murehtia, niin pienellä lapsi kokee että hän on tärkeä. Minä ja lapseni saamme elää turvassa, kuivina ja puhtaina. Me voimme katsoa dokumentteja Borneon orangeista ja suunnitella joulua. Kun tarvitsemme apua, saamme sitä. Meiltä ei lopu ruoka eikä juoma. Me elämme yltäkylläisyydessä ja rakkaudessa, eikä meiltä mitään puutu.

Minä katson ja kuuntelen häntä, näen miten hän kasvaa ja kehittyy, rakentaa ympärillensä elämää ja maailmaa, oppii ymmärtämään. Hän on utelias ja herkkä, hän saa olla ihan mitä tahansa.

Minä pyrin suojelemaan häntä parhaani mukaan, en vaadi liikoja, en laita hänen kuviaan nettiin. Turvaan hänen yksityisyytensä ja rauhansa niin kauan ja niin hyvin kuin osaan ja voin.

Minun tehtäväni on saatella hänet maailmaan mutta siinä sivussa minun tehtäväni on aikuisena ja hyväosaisena ihmisenä myös yrittää tehdä siitä maailmasta mahdollisimman hyvä ja turvallinen hänelle, ja kaikille lapsille.

 

Tänään on Kansainvälinen Lapsen Oikeuksien Päivä. Tänään, ja ihan jokaisena päivänä. Jokainen meistä voi tehdä jotain, pientä tai suurta, lähellä tai kaukana, mahdollistaakseen vaikkapa yhdelle lapselle paremman huomisen.

Olen ollut monta kertaa mukana tukemassa UNICEFIn toimintaa, ja aion tehdä niin jatkossakin. Monen muun kirjailijan tavoin osallistuin #Pieniä tarinoita-kampanjaan sekä lahjoitin koulutarvikkeet 50 lapselle.  Ja kerron omalle lapselleni vielä illalla uudestaan miten ihmeellisen ihana hän on, juuri sellaisena kuin on.

 

Lapset ovat pieniä ihmisiä, mutta heidän ihmisoikeutensa ovat aivan yhtä suuret kuin aikuisten. 

 

Kuva: Warrick Page / Unicef / Pakistan, 2011