Alias Grace

”You want to go where I can never go, see what I can never see inside me. You want to open up my body and peer inside. In your hand, you want to hold my beating female heart.”

Luin Margaret Atwoodin romaanin Nimeltään Grace (Alias Grace) 17-vuotiaana.

Oli samanlainen marraskuu niin kuin nyt ja aina, pimeä ja sateinen. Tulin usein ajoissa kouluun, hain kahvin ja luin aulassa ennen kun se alkoi täyttyä äänistä ja kasvoista. Tuona kyseisenä viikkona minulla oli repussani Atwoodin romaani. Sateen hakatessa valtavia ikkunoita minä istuin penkillä naulakoiden välissä, vähän piilossa, ja katosin 1800-luvun Kanadaan. En enää muista kuinka monta tuntia jätin väliin vain sen vuoksi etten voinut lopettaa lukemista.

Sittemmin olen lukenut Atwoodilta upean novellikokoelman Poikkeustila sekä romaanit Orjattaresi (The Handmaid’s Tale) ja Sokea surmaaja. Atwood on hieno, rohkea ja viiltävän tarkka kertoja, jonka eräänlainen uusi huippukausi on parhaillaan käynnissä. Tästä on kiittäminen HBO:n minisarjaa The Handmaid’s Tale sekä tätä Netflixissä juuri ensi-iltansa saanuttta Alias Gracea, mutta uskon että aika on muutenkin otollinen.

Feminismi kiinnostaa ja on laajalti esillä, ja Atwoodin on tuntunut löytäneen uusi sukupolvi lukijoita. On yhtä aikaa kiehtovaa ja pelottavaa miten ajankohtaisilta hänen 80-ja 90-luvuilla ilmestyneet kirjansa tuntuvat; mitä se kertoo tasa-arvon todellisesta asemasta ja suunnasta tällä hetkellä?

Paljon on menty eteenpäin mutta monilta osin ja monessa paikassa myös taaksepäin, ja juuri sen vuoksi näissä tarinoissa on hurja voima. Ne näyttävät sen mitä voi tapahtua, ja tapahtuu, silloin kun valta annetaan vain osalle, kun sorto ja alistaminen muuttuu arkiseksi. Siinä missä Handmaid’s Tale on ahdistava ja raaka dystopia yhteiskunnasta jossa naisilta on viety kaikki valta, on Alias Grace hienovaraisempi, psykologinen tutkielma. Se sijoittuu todelliseen miljööseen, 1800-luvun Kanadaan, jossa miesten (väki)valta naisia kohtaan oli kaikkialla läsnä. Kun miehen valta oli ehdoton, naisella ei ollut lain tai yhteisön suojaa pahoinpitelyä tai raiskaamista vastaan. Niistä johtuvat abortitkin johtivat usein kuolemaan.

Tositapahtumiin pohjaava romaani on kertomus nuoresta sisäköstä Grace Marksista, joka tuomitaan kahdesta raa’asta murhasta. Viidentoista vankilavuoden jälkeen hänen tapaustaan alkaa tutkia nuori lääkäri, joka lumoutuu Gracen tarinasta. Surullisen, raadollisen mutta myös kiehtovan tarinan yllä leijuu salaisuuksien ja epäilyksen varjo. Koko elämänsä pelkoa, väkivaltaa ja ahdistelua kokenut Grace on monin tavoin epäluotettava kertoja, joka itsekin tuntuu häilyvän toden ja kuvitelman välillä. Käsikirjoittaja Sarah Polley kertoo New York Timesin haastattelussa, että halusi pitää tämän kaksijakoisuuden tarinan lähtökohtana.

“To be a woman in that time, or any time, there are parts of your personality and responses to things that you’re expected to suppress. So what happens to all that energy and all that anger? What do you do with powerlessness? The idea of having more than one identity, the face you show to the world and the face that’s deep within, captivated me.”

Orajattaresi oli minulle aikoinaan niin rankka lukukokemus, etten ole vieläkään uskaltanut katsoa siitä tehtyä sarjaa. Tämä harmittaa ja vähän myös hävettää, mutta tunnen itseni ja tiedän, että ajan ja paikan on oltava juuri oikea etten murru. Hetken aikaa epäröin myös Gracen kohdalla mutta houkutus oli liian suuri.

Ja nyt, kolmen jakson jälkeen, on mahdollista sanoa, että sarja on aivan järisyttävän hieno. Se on jokaista yksityiskohtaa myöten hiottu kokonaisuus, joka kunnioittaa romaania mutta tuo siihen kuvan kautta upean kerronnallisen lisän. Kun jokaiselle neulanpistolla, askelmalla, katseella ja käden liikkeellä on merkitys, tulee kokemuksesta todella vangitseva, lähes hypnoottinen.

Garcea esittävä Sarah Gadon on omaksunut haastavan ja monisyisen roolin häkellyttävän hyvin ja Polleyn (joka pyysi Atwoodilta kirjan oikeuksia itselleen ensimmäisen kerran jo 17-vuotiaana) käsikirjoitus loistaa hyvässä rytmissä, vahvana ja hienovaraisena.

Alias Grace on ajankohtainen, älykäs, kaunis, julma ja todella koukuttava sarja, joka jättää tilaa katsojan omalle tulkinnalle sekä ajatuksille, kehottaa yhden naisen tarinan kautta muistamaan mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa.

“There’s a line where Dr. Jordan says something like: ‘I wonder how much sublimated rage she must have carried with her, this child harassed on every corner.’ And I wonder, too. I don’t just wonder about a domestic servant in the 1800s. I wonder about women in every single field, every single day.”