mielikuvitustyttö

 

En uskalla tehdä elettäkään

ettei koko hauras maailma särkyisi.

 

Rakastan tätä lausetta yli kaiken. Tunnistan sen niin hyvin, olen elänyt sen monesti, ne sekunnit kun kaikki hyvä ja mahdollinen ja kaunis tuntuu olevan melkein liian lähellä, ei uskalla edes hengittää,

ja juuri se valtaa minut monta kertaa tämän Aino Louhen sarjakuvaromaanin äärellä, ajatus siitä miten haurasta ja voimakasta elämä parhaimmillaan on, miten pienestä kaikki suurin onkaan kiinni.

 

Mielikuvitustyttö voisi olla kuka tahansa, sinä tai minä, ja silti hänessä on jotain ihan omaa, tietenkin, pieniä sävyjä ja vivahteita, kerroksia. Matka lapsuudesta varhaisaikuisuuteen on lempeä, viiltävä ja pakahduttava, yhdistelmä arkea ja satua, hiljaisuutta ja ääntä.

 

 

Louhen kuvat ovat pelkistettyjä ja silti täynnä pieniä yksityiskohtia joihin katse kiinnittyy, selkeät ja kirkkaat lauseet kuljettavat tarinaa leikeistä koulujen pihoille ja kahviloihin, rautatieasemille ja kerrostalojen parvekkeille,

lukiessa on levollinen ja tunteellinen olo,

ajan kulku on niin vääjäämätön, hyvässä ja pahassa.

 

 

Kokonaisuutena kirja valottaa myös juuri niitä kipupisteitä, joiden äärellä moni tyttö kasvaa ja elää. Tyttöys ja naiseus ovat mahtavia ja kiehtovia asioita mutta ainakin itse olen päivittäin keskellä sellaista henkistä ja fyysistä myllerrystä ja herkkyyttä, että tekisi mieli vain laittaa ovi kiinni ja mennä piiloon,

että vaikka kuinka olisin aikuinen, äiti, puoliso, kirjailija, ystävä ja tytär, ja usein omasta mielestäni hauska, ahkera, kaunis, onnellinen ja elossa, minä tunnistan myös sen epävarman ja surumielisen tytön joka ei tiedä miten päin olla ja miksi,

joka ei uskalla tehdä elettäkään ettei koko hauras maailma särkyisi.

 

Aino on ystäväni, ja olen saanut seurata tämän kirjan valmistumista jo useamman vuoden ajan, ja olen sen ilmestymisestä hurjan iloinen ja ylpeä. Lukiessa palasin myös tuttuun ajatukseen siitä, miten paljon lahjakkaita, sinnikkäitä, rohkeita ja upeita naisia minulla on elämässäni,

yksi tekee kiinnostavaa teatteria pienessä kaupungissa ja mahdollistaa sen tekemällä valtavasti muitakin töitä koska se on hänen kutsumuksensa, koska juuri siihen hän uskoo, toinen kuvaa elokuvia ja sarjoja ympäri Eurooppaa, on hurja, älykäs ja hauska eikä koskaan pelkää sanoa ajatuksiaan ääneen, kolmas on selvinnyt mielen murtumisesta ja noussut pintaan syvimmistäkin vesistä, neljäs on tinkimättömän ahkera ja tuottelias ja vastaa aina puhelimeen, viides tietää sanomattakin mitä ajattelen, löytää aina juuri oikeat sanat. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle, ja olen siitä todella kiitollinen.

 

Kaikki naiset elämässäni, olette mahtavia,

ihan tavallisia ja ihmeellisiä, arkisia ja säkenöiviä,

ja meissä kaikissa on palanen mielikuvitustyttöä,

 

ehkä juuri siksi tämän romaanin lukeminen oli niin ihanaa,

kuin olisi ystävän lähellä ollut.