joker

Näin muutama tunti sitten Todd Phillipsin elokuvan Joker.

Tavallaan haluaisin antaa sen kuvien ja tunnelman laskeutua rauhassa, ehkä tarkastella sitä kokonaisuutena tarkemmin, analyyttisemmin,

mutta kun ei, pakko saada sen kuvista jokin ote,

häiritsevät, kipeät, uskomattoman kauniit, maagiset ja surulliset kuvat, jotka tuskin jättävät rauhaan pitkään aikaan,

mietin miten tätä on jossain kuvattu supersankarielokuvaksi, ehkä sitten sitäkin, mutta ennen kaikkea se psykologinen synkkä satu, mielen pimeyksiin sukeltava, erilaisuuden ja ulkopuolisuuden viiltävä kuvaus,

niin hirvittävän yksinäinen elokuva että sydän on särkyä,

ja toisaalta, se on hurja, kauhea, väkivaltainen ja paikoin todella piinaava, kuin äärimmilleen pingotettu kammottava jousi.

Jännite ja piina ei synny ainoastaan Batman-tarinoista tutun Gotham Cityn painostavasta ilmapiiristä, kauhun lietsonnasta ja vuorotellen laahaavasta ja kauniina pauhaavasta musiikista, vaan ennen kaikkea niistä kuvista,

ne ovat väriä, rajoja, sävyjä ja jokaista senttiä myöten niin hallittuja, niin upeita, keskellä järjetöntä psykologista kaaosta ja yhteiskunnallista anarkiaa.

En ehkä koskaan ole nähnyt visuaalisesti näin upeaa elokuvaa.

Enkä näin upeaa pääosasuoritusta.

Koska jos elokuva itsessään on kuin pingotettu jousi, on Joaquin Phoenix siitä seuraava askel. En edes tiedä mikä se voisi olla. Mutta näin kaikille rajoille vietyä, kehollista, katseellista, äänellistä ja jokaista hengenvetoa ja askelta myöten pökerryttävää, kauheaa, surullista ja loistavaa näyttelijäntyötä en tiennyt olevan olemassakaan.

Elokuvan tarinassa ei sinänsä ole mitään erikoista, kaltoin kohdeltujen ja väärin ymmärrettyjen raivoksi purkautuvia kujanjuoksuja on maailma täys, ja käsikirjoitukseen olisi muutenkin suonut jätettävän hieman lisää tilaa ja vähän vähemmän ennalta-arvattavuutta, mutta se mikä tekee Phillipsin elokuvasta erityisen ja ihmeellisen, on sen tyyli, ja etenkin se miten siihen tyyliin luotetaan alusta loppuun,

niin hidas, kirkas, pimeä, kaunis ja outo tämä on,

tosin siitäkään huolimatta en (tälläkään kertaa) ostanut niitä muutamaa silmittömän väkivallan täyttämää hetkeä, ilman niitä tämä olisi ollut jotain täydellisen poikkeuksellista, ainutlaatuisen tyylikästä.

Suosittelen. Ja ehdottomasti vain ja ainoastaan elokuvateatterissa. Helppoa katsottavaa tämä ei ole, ja hyvä niin.