hunger

 

Tekstissä käsitellään seksuaalista väkivaltaa.

 

In these pictures, I get older. I smile less. I am still pretty. When I am twelve, I stop wearing skirts and most jewelry or doing anything with my hair, instead wearing it back in a tight bun or ponytail. I am still pretty. A few years after that, I will cut most of my hair off and start wearing oversized men’s clothing. I am less pretty. In these pictures I stare at the camera. I look hollow. I am hollow.

 

Jos minun pitäisi nimetä ihmisiä joita ihailen, olisi amerikkalainen kirjailija Roxane Gay listan kärkipäässä.

Kun vuosia sitten luin hänen esseeteoksensa Bad Feminist, aloin katsoa maailmaa eri tavalla. Gayn äärimmäisen tarkka, älykäs ja silti lempeä ääni teki lukemisesta paitsi nautinnollista, myös todella kiehtovaa. Tiedättehän, se tunne kun joku osaa juuri oikealla tavalla sanoittaa ne ajatukset ja kokemukset, jotka omassa päässä ovat yhtenä isona solmuna, tärkeitä langanpätkiä siellä täällä, sellaisia joista paikoin saa kunnon otteen, mutta kokonaisuus jää silti liian hankalaksi yksin käsitellä ja ymmärtää.

Naiseutta, kulttuuria, seksuaalisuutta ja politiikkaa käsittelevien tekstiensä kautta Gay sanoitti minulle minun oman feminismini, sen ehdottoman välttämättömyyden, kirkkauden ja monikerroksisuuden, painon ja paikoin myös haurauden. Vaikka hänen oma taustansa ja tarinansa ovat kaukana omistani, minä ymmärsin mistä hän puhui, sain hänen kokemuksistaan ja ajatuksistaan valotusta ja vahvistusta omilleni. Sellainen on harvinaista ja hurjan arvokasta. Kuin olisin läpi päivien keskustellut ja myös väitellyt uskomattoman älykkään ihmisen kanssa.

Kokemus oli niin merkittävä, että hieman arkailin tarttua tähän toiseen teokseen. Hypistelin sitä kirjakaupoissa mutta jätin hyllyyn, pelkäsin että petyn. Jouluna lopulta ryhdistäydyin. Ostan joka vuosi itselleni lahjaksi yhden kirjan (nykyään se saattaa olla ainoa kirja jonka vuodessa ostan) ja tämä tuntui juuri oikealta. Ja se oli. On. Rehellinen, hellä, surullinen ja älykäs, kauas kantava.

 

Kaksitoistavuotias tyttö seuraa koulukaveriaan hylättyyn metsämökkiin. Siellä odottaa joukko toisia poikia. He raiskaavat tytön, moneen kertaan. Illalla tyttö, rikottu lapsi, taluttaa pyöränsä takaisin kotiin, ei kerro kenellekään, ei sano sanaakaan.

With every day that went by, I hated myself more. I disgusted myself more. I couldn’t get away from him. I couldn’t get away from what those boys did. I could smell them and feel their mouths and their tongues and their hands and their rough bodies and their cruel skin. I couldn’t stop hearing the terrible things they said to me. Their voices were with me, constantly. Hating myself became as natural as breathing.

Those boys treated me like nothing so I became nothing.

 

Kaikki muuttuu, murtuu. On aika ennen ja jälkeen. Onnellinen ja turvallinen lapsuus on poissa. Onni ja turva ovat poissa. Selviytyäkseen tyttö yrittää esittää ettei mitään koskaan tapahtunut, ettei sitä päivää metsässä ole olemassa ollenkaan, hän yrittää vain unohtaa, mutta se on mahdotonta, jäljet ovat liian syvät. Selviytyäkseen hän alkaa syödä. Ruoasta saatu nautinto ja lohtu on välitön, ja mitä enemmän hän syö, sitä nopeammin hän katoaa näkyvistä, rakentaa ympärilleen suojan, muurin. Kasvu tytöstä naiseksi on rikottu heti alussa, nyt siitä tulee vielä kipeämpi, monimutkaisempi, etäisempi.

Tämä tyttö ja nuori nainen on niin täydellisen yksin, että sydän on räjähtää.

 

En tiedä miten hän sen tekee, mutta Gay onnistuu kirjoittamaan elämästään niin rauhallisesti ja analyyttisesti, ja silti täydellä tunteella, etten tiedä toista. Hän tarkastelee itseään ja maailmaa ja niiden välistä suhdetta älykkäästi ja herkästi, oman voimansa ja haavoittuvaisuutensa näyttäen. Kertoessaan omasta kamppailustaan menneisyytensä, painonsa ja kehonkuvansa kanssa, hän kertoo myös ajastamme, yhteiskunnasta jossa ihmisen ulkonäöllä on käsittämättömän suuri merkitys. Hän kritisoi (amerikkalaista) kulttuuria ja yhteiskunnallista diskurssia, nostaa esiin ongelmallisia esimerkkejä populaarikulttuurista ja historiasta, sekä yksilön että yhteisön tasolla. Hän tarkastelee omaa ruumistaan ja seksuaalisuuttaan, siihen liittyviä pelkoja, toiveita, haluja ja kipuja hellästi ja vahvasti.

Ennen kaikkea hän kirjoittaa auki omaa selviytymistään, joka on mahdollinen mutta myös ikuisesti kesken.

I don’t want to change who I am. I want to change how I look. On my better days, when I feel up to the fight, I want to change how this world responds to how I look because intellectually I know my body is not the real problem. On bad days, though, I forget how to separate my personality, the heart of who I am, from my body. I forget how to shield myself from the cruelties of the world.

 

Kirja herättää paitsi raivoa, turhautumista ja pettymystä, myös valtavasti toivoa, lohtua, iloa ja armollisuutta. Gayn kerronta on läpi kirjan kirkasta ja avointa, lukeminen tapahtuu kuin itsestään. Se on myös kiinnostava vastine aikamme pohjattomalle totuuden janolle. Kaikkea ei pidä kertoa, kaikkea ei voi kertoa. On olemassa niin intiimejä, niin vaikeita, niin kauheita asioita, ettei niistä voi kertoa, eikä tarvitse.

Riittää kun sanoo, että se tapahtui. Se oli väärin, ja se tapahtui.

When I was twelve years old I was raped and then I ate and ate and ate to build my body into a fortress. I was a mess and then I grew up and away from that terrible day and became a different kind of mess – a woman doing the best she can to love well and be loved well, to live well and be human and good.

 

Bad Feminist on suomennettu, tätä ei, toivon että asia pian korjaantuu, niin hieno teos tämä on. Ehdottomasti upeimpia ääniä aikamme kirjallisuudessa.