Olipa kerran vuosi

 

Vuosi sitten oli juhlat.

Oli, vaikka oli vaikein aika vuodesta, maaliskuun pysäyttämätön kirkkaus ja sen tuoma väsymys.

Kävin kampaajalla ja puin mekon ylleni, olin sillä tavalla onnellinen kun vain juuri ennen oman kirjan julkkarijuhlia voi olla, epätodellisen, kevyen, haikean ja ylpeän onnellinen.

Ja tämä kirja oli vielä niin erityinen, minun kirjoittamani mutta myös minusta kertova, kaikesta siitä mikä on niin herkkää ja monimutkaista, äitiydestä ja minusta sen ytimessä.

Vauvani oli vielä vauva, juuri täyttänyt yksi, otti horjuvia askelia olohuoneen poikki, päälaella pelkkä untuvainen kerros vaaleaa tukkaa, oli ihmeellistä että olin kirjoittanut koko hänen matkansa kirjaksi, ensimmäisistä haaveista, mitä jos sittenkin, jos kuitenkin toinen, aina tähän hetkeen saakka,

olipa kerran myös hän.

 

Ennen juhlia selailin kirjaa, luin siitä pieniä pätkiä ääneen, itketti. Olin niin ylpeä siitä, että olin jaksanut sen kirjoittaa, herätä niin monena aamuna ennen muita, valvoa muiden mentyä nukkumaan, varastaa vartin sieltä, toisen täältä. Olin niin ylpeä, etten ollut missään vaiheessa menettänyt uskoani siihen että tämä tarina on kertomisen arvoinen.

Juhlat olivat pienet ja ihanat. Kahdelta yöllä jäljellä oli vain muutama ihminen. Istuin ikkunalaudalle ja poltin tupakan, olin hieman humalassa ja nauroin kaikelle, kustannustoimittajani otti minusta kuvan.

Aamulla heräsin päänsärkyyn, mietin millainen matka kirjalla olisi, löytäisikö se lukijansa. Ymmärrettäisiinkö siitä se mistä olin halunnut puhua ja kertoa. Ylpeys ja ilo risteili krapulan ja jännityksen rinnalla. Laitoin mekon pesuun ja hengitin syvään.

 

Olipa kerran äiti on vaikeasti määriteltävä, ja silti hyvin yksinkertainen: se on tarina yhdenlaisesta äidistä ja äitiydestä muutaman miljardin muunlaisen äidin ja äitiyden keskellä. Se on tarina suunnittelemattomasta raskaudesta, ja kirjailijasta, jonka suurin huoli vauva-arjessa on se, pystyykö hän enää koskaan kirjoittamaan. Se on tarina lapsen kasvamisesta, uudesta lapsihaaveesta, keskenmenosta ja toisesta, raastavasta raskaudesta. Se on kaikkea, mitä äitiys varmasti pitää sisällään, mutta ennen kaikkea: se on kaikkea, mitä ihmisyys pitää sisällään. Ja se tästä kirjasta tekee maagisen kauniin. Kekkonen ei arvota eikä arvostele. Hän on, ja näyttää olemisellaan, että se on riittävää. Se on tarpeeksi, ja se jos mikä luo lohdullisen tunteen myös siitä, että minäkin riitän. Lapsilla tai ilman, mutta juuri tällaisena. Kirjan suhteen on oikeastaan täysin toissijaista onko itse äiti, samaistuuko äitiyden tunteisiin, sillä ennen kaikkea minulle tämä kirja oli samaistumista ihmisyyteen. Johonkin suurempaan ja universaalimpaan, sellaiseen, johon aivan varmasti voi samaistua, koki sukupuolekseen ja vanhemmuustavakseen minkä tahansa. Se tekee toisen henkilökohtaisesta itselle henkilökohtaista, mutta se tekee siitä myös äärimmäisen poliittista. Sillä mikä muu sanoma voisi olla tässä ajassa poliittisempi kuin se, että kukaan ei ole ehdottomissa mielipiteissään yhtään sen enempää oikeassa kuin kaikki muutkaan?

 

Luin tämän ensimmäisen blogitekstin varmasti kymmenen kertaa. Siinä oli kaikki.

Vuoden mittaan sain ihanaa palautetta, paljon, saan sitä edelleen. Niin paljon toisia äitejä ja naisia, myös isiä ja miehiä, jotka ymmärsivät mistä puhuin, jotka olivat kaivanneet sanoja kaikille tunteille ja kerroksille. Sain myös kritiikkiä, eikö tästä kaikesta ole jo puhuttu ihan tarpeeksi, pelkkää itkua ja oman navan ympärillä pyörimistä, etuoikeutettua ruikuttamista.

Myös heitä, jotka ystävällisesti ihmettelivät miten vanhemmuutta on mahdollista miettiä ja pohtia noin paljon, että heille se vain on, että tässä olen minä ja tuossa lapsi ja yhdessä mennään.

Ja heitä, jotka eivät lukeneet kirjaa lainkaan vanhemmuus vaan ihmisyys edellä.

Vastasin jokaiseen viestiin.

Viimeksi tartuin kirjaani joitain kuukausia sitten kun annoin sen ystävälleni lahjaksi. Se tuntui yhä hyvältä kädessä, näytti kauniilta, omalta. Sen kansi palautti minut aikaan jota en ikinä unohda, viimeisiin loputtoman pitkiin viikkoihin ennen toisen lapsemme syntymää, maapallomahaan jota kannoin tuskaisena mutta ainutkertaisen ihmetyksen vallassa, kuka sieltä saapuisi.

 

Nyt hän on kaksivuotias, upea tyyppi. Hän ja hänen siskonsa langettavat ympärilleen valtavasti valoa, etenkin näinä aikoina, vaikka välillä olenkin taipua jatkuvan metelin ja hälinän alle. Heidän kanssaan ymmärrän, että kaikki jatkuu ja kulkee, heidän leikkinsä ja riemunsa ovat aivan yhtä totta kun kaikki tämä ympärillä oleva huoli ja hämmennys, heidän kanssaan on mahdollista keskittyä olennaiseen, elämään, kertoa tästä hetkestä myös toisenlaisia tarinoita, iloisia ja kauniita.

Koska siitä on kysymys, elämästä ja sen tarinoista.

Jos ajat olisivat toiset järjestäisin tänään uudet juhlat, ilman mitään syytä, joisin viiniä ja polttaisin tupakkaa ja tanssisin ja nauraisin. Mutta koska se ei ole mahdollista istun koneeni ääressä ja kirjoitan uutta kirjaa. Siitäkin olen onnellinen ja ylpeä, jo nyt.

 

(Kirjaa on muuten yhä saatavilla ja Siltalan kaupassa on muutakin ihanaa, käykää katsomassa!)

 

 

6 kommenttia artikkeliin ”Olipa kerran vuosi

  1. Onnea vielä upeasta kirjasta. En ole varmaan mitään kirjaa koskaan suositellut näin paljon eteenpäin kuin tätä. Sain kirjastasi itse pienen vauvan äitinä paljon voimaa. Uutta kirjaa odotellessa. Mukavaa kevättä kaiken tämän mullistuksen keskelle. T. Iida

    Tykkää

  2. Hei Helmi!
    Kirjasi on ihana, sellainen rakas, jonka haluaa omistaa ja joka kestää useamman lukukerran ja pläräystä. Täältä tänään etäkippistys!

    Tykkää

  3. En viiden vuoden äitiyden aikana ole tarttunut yhteenkään äitikirjaan, olen kokenut ne jostain omasta päähänpinttymästä tosi alleviivaksi ja osoitteleviksi, mutta sitten tuli tammikuu 2020 ja havahduin kirjaasi ja sen takakanteen kirjaston Bestseller hyllyllä. Mikään ei olisi voinut olla aidompaa ja suorempaa! Kiitos sinulle että kirjoitit nuo tekstit meille kaikille. Valtavasti tsemppiä näihin aikoihin ja kaikkea hyvää uuden kirjan työstämiseen! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s