Kesä

’

Kirjoittaisin jotain kesästä.

Siitä miten en kirjoittanut sanaakaan kuuteen viikkoon, en lukenut, en katsonut elokuvia. Miten vain olin, nukuin ja hengitin, ihmettelin tyttöjäni, joiden olemuksessa on jokin muuttunut, kulkevat yhä aivan lähellä mutta kevyemmin, välissämme uutta ilmaa ja tilaa, ja miten läheisiä heistä kesän aikana tuli, kuin huomaamattaan tarttuivat toisiaan kädestä, Tukholmassa, Tivolissa ja tuulisilla lautoilla, kuiskivat auton takapenkillä, riitelivät ja sopivat, tuhansia kertoja. Miten vanhemmassa on jo sellaista notkeutta ja tulevia vuosia kohti kurottavaa, että se tekee olon yhtä aikaa kiitolliseksi ja haikeaksi, miten pienempi on aina vain omalakisempi ja hauskempi, miten yhä katson heitä enkä saata uskoa saaneeni aikaan ja syliini jotain niin mahtavaa. Miten ajoimme satoja ja satoja kilometrejä, valvoimme ja nukuimme Kööpenhaminassa pitkään ja löysimme saaren, jonne varmasti palaamme. Miten ihania olivat iltakävelyt, aamu-uinnit, sormille sulavat jäätelöt, juoksulenkit, pyöräretket ja olematon ruutuaika. Miten raskaan kevään jälkeen tällainen raukeus ja ilo tuntui valuvan kaikkialle kehoon ja mieleen, ja miten yhä, joka päivä, kaipasin häntä jota ei täällä enää ole. Miten loman viimeisinä päivinä rakkaan ystäväni romaani ilmestyi, istuimme meren äärellä ja sanoin, ettei kukaan pysty kirjoittamaan kuten hän ja häntä nauratti, mutta niin se on.

Siitä miten hyvä tämä kesä oli, paras vuosiin.

Ajattelin, että voisin taas kirjoittaa. Sanoja ja virkkeitä, jotain sellaista.

’

Sitten aloitin työt, tekstiä syntyy hitaasti, hitaammin kuin ehkä koskaan, mutta työskentely ei silti ole tuntunut mahdottomalta. En kirjoita fiktiota ja rakastan sitä ettei tarvitse keksiä mitään. Kaikki mistä haluan kirjoittaa on jo olemassa, se täytyy vain siirtää tekstin muotoon.

En tiedä koska jaksan aloittaa seuraavan romaanin tai mistä edes kirjoittaisin, mutta kävin kesällä Göteborgissa ja pakahduin siitä, että sain kulkea Läpileikkauksen maisemissa, Cecilian ja Martinin kaduilla, ja tiedän, että jossain vaiheessa jaksan kyllä. Koska on olemassa humahdus, sukellus, jonka vain tietyllä tavalla, tietyssä rytmissä kerrottu tarina saa aikaan, en tiedä miten lakkaisin kulkemasta sitä kohti.

Juoksen taas pidempiä lenkkejä ja kuuntelen tuota romaania uudestaan, pidän siitä vielä enemmän kun ensimmäisellä kerralla.

Lukupinossa on Solvej Ballen Tilavuuden laskemisesta II , Miranda Julyn Nelinkontin, Riikka Pulkkisen Viimeinen yhteinen leikki, Astrid Swanin Noitarakastaja ja Terhi Törmälehdon He olivat suolaa ja valoa syksyn kirjoista odotan eniten Johannes Anyurun Ixellesia ja Jonas Hassen Khemirin Siskoksia, toivon ajan kuluvan mahdollisimman hitaasti, mielessäni palaan toistuvasti noihin päiviin, joista ajattelin kirjoittaa.

En haluaisi kesän päättyvän, haluan olla tässä valossa ja lämmössä.

’