helsinki lit

 

Olin kyllä kuullut huhuja, enkä vain huhuja, vuodatuksia, tunnustuksia enemmänkin, ettei mitään näin ihanaa kirjatapahtumaa ole Helsingissä koskaan ollut, sellaisia haltioituneita huokauksia ja haikeita hymyjä, nyt se on ohi, olisipa näitä ainakin kaksi vuodessa, olin kuunnellut ja nyökytellyt, en oikein edes kehdannut sanoa etten itse ole ollut paikallakaan, en tosissani edes harkinnut, koska paljon ihmisiä, koska kohtaamisia, koska tohinaa, koska kaikkea sitä mitä arastelen.

Tänä vuonna paikalle saapui kuitenkin kaksi minulle poikkeuksellisen tärkeää kirjailijaa, Linda Boström Knausgård ja Tom Malmquist, joilta olen molemmilta lukenut vain yhden kirjan mutta joista kumpikin sinkosi hurjalla voimalla suoraan ihon alle; kumpikin ehdottomasti omalla tavallaan mutta ennen kaikkea kielellisesti poikkeuksellisen kiehtovina, ja tiesin että minun on päästävä paikan päälle.

Ja niin, kuten aika usein, ei mitkään huhut, puheet, kuvat tai tunnustukset vedä vertoja todellisuudelle, koska viime viikonloppu oli aivan mahtava, riemukas ja loistava.

Pitkästä aikaa minä rakastuin kirjallisuuteen ihan päätä pahkaa.

 

Se, että Linda Boström Knausgård ja Märtä Tikkanen ovat kirjekavereita (tietenkin ovat!) ja niin upeita ja säkenöiviä molemmat, lahjakkaan ja voimakkaan miehen rinnalla mutta myös varjossa eläneitä ja kirjoittaneita, omissa teksteissään niin kirkkaita, niin huimaavia.

Että tuota keskustelua vetävä Juha Itkonen antoi naisten todellakin keskustella, kuunteli ja antoi hiljaistenkin hetkien kantaa.

Että ensimmäiset kylmät väreet menivät noin minuutin jälkeen.

Että Pekka Strang oli niin välitön ja karsimaattinen ja osoitti ensi hetkistä alkaen että tämä tapahtuma on juontajaa myöten hiottu ja ajateltu muttei yhtään hillitty tai siloteltu kokonaisuus.

Että minulle täysin tuntematon Andrew Michael Hurley onnistui hurmaamaan täysin.

Että sain vain istua ja kuunnella, ja että niin tekivät kaikki muutkin, keskittyneesti ja lempeästi, paitsi silloin kun nauroivat, kun me kaikki nauroimme.

Että ihmiset ihan oikeasti ostivat kirjoja, silmin nähden ilahtuivat ja liikuttuivat ja innostuivat kirjoista ja kirjailijoista.

Että sellainen tuntuu kirjalijasta aivan käsittämättömän ihanalta.

Että purskahdin itkuun Tom Malmquistin astuessa lavalle, puhumattakaan hänen lukiessaan ääneen juuri sen kohdan jonka olin itselleni merkinnyt hänen kirjastaan rakkaimmaksi.

Että uskalsin mennä pyytämään häneltä omistuskirjoituksen kirjaan jonka ostin toisen kerran vain sitä varten ja sanoin you made me cry but I love you. Fanittamista tapahtuu aikuisiällä aika harvoin, tuskin koskaan, mutta sitten kun se iskee niin järki ilmeisesti katoaa. Ja se on ihan ok. Ja aika ihanaa.

Että sain olla ihan pökerryksissä ja tunteet pinnassa, sillä tavalla estotta kirjallisuuden äärellä kun olen tottunut itsekseni olemaan.

 

Joka hetki olemme yhä elossa.

Malmquistin romaanin nimi kattoi minulle koko tapahtuman. Kirjallisuuden kautta rakentuu sekä yksityisiä että yleisiä kohtaamisia, ja parhaimmillaan juuri sellaisia kuin perjantaina ja lauantaina Savoy-teatterissa, sellaisia joiden äärellä tuntee olevansa elossa ja niin täysin oikeassa paikassa. Mieli ja sydän avoinna, innostuneena, liikuttuneena ja onnellisena.

Eli kiitos Helsinki Lit, olette kultaa. En malta odottaa ensi vuoteen.

 

Kuvassa Tom Malmquist, Kirjakauppa Nide ja kustannustoimittajan olkapää, joskus ei mitään muuta tarvitsekaan.