talvisota

 

Lastenlasten hamsterin pakastaminen oli Maxin ja Katriinan ensimmäinen virhe sinä talvena, mutta ennen avioeroa virheitä tuli vielä monta.

 

On aina jotenkin hykerryttävän ihanaa löytää uusi kirjailija.

Olin toki kuullut Philip Teirin nimen monen monta kertaa ja varsin kehuvissa keskusteluissa, mutta jostain syystä hänen kirjansa olivat lipuneet tietoisuuteni ohitse (näin voi joskus käydä mutta aina se on yhtä hämmentävää koska jotenkin kuvittelen olevani ihminen joka on aina perillä kaikesta). Kunnes sitten luin tämän Helsingin Sanomien arvion hänen uusimmasta romaanistaan Tällä tavalla maailma loppuu ja peli oli selvä.

Jos yhdessä arviossa mainitaan kesä meren rannalla, ydinperheen kulissit, tukahdutetut tunteet ja psykologisesti ladattu, ei mikään mahti maailmassa estä minua tarttumasta kirjaan. Oikeastaan jo pelkkä ydinperheen kulissit saattaa riittää.

 

Tällä kertaa sain kuitenkin ensimmäiseksi käsiini Teirin vuonna 2013 ilmestyneen romaanin Talvisota (Vinterkriget. En äkstenskaproman), ja ah kuinka hieno se olikaan. Älykäs, hauska ja hallittu, parhaalla mahdollisella tavalla suomenruotsalainen, hieman hillitty mutta silti jotenkin riemukkaan elävä.

Romaanin ytimessä on Maxin ja Katriinan avioliitto ja sen pinnan alla sekä pinnalla kytevät säröt, mutta äänen saavat myös heidän tyttärensä, Lontoossa yksin asuva Eva ja perhe-elämää Kirkkonummella viettävä Helena. He ovat kaikki enemmän tai vähemmän yksinäisiä ja suunniltaan, ja heidän väliset siteet ja säikeet sekä risteävät että väistelevät toisiaan; jokaisella on oma kokemuksensa ja omat muistonsa jaetusta elämästä. Minut tunteva tai kirjojani lukenut tuskin yllättyy, että olen tästä aihepiiristä jokseenkin kiinnostunut.

Pidin valtavasti Teirin tavasta kirjoittaa, sellaisesta ytimekkäästä, tyylipuhtaasta ja hellän ironisesta kerronnasta, joka jättää sopivan verran ilmaa rivien väliin. Teir on varmasti taitava novellisti, niin kirkkaina ja kokonaisina osat romaanin luvuista soljuvat. Nauroin monta kertaa oikein kunnolla ääneen ja samaistuin hetkittäin melkein jokaiseen kirjan päähenkilöistä vaikka en pitänyt juuri kenestäkään, kiinnostavaa! Max ja hänen ikääntymisen kriisinsä aiheuttivat lähinnä kiusaantuneisuuden ja myötähäpeän tunteita, mutta minkäs teet, olen muutenkin sitä mieltä että aika monen seitsemänkymppisen miehen olisi parempi lopettaa ruikutus ja nuor(uud)en haikailu ja keskittyä elämiseen ja tekemiseen, haha!

 

Ei tämä silti ihan täydellinen romaani ollut. Loppua kohden intensiteetti jotenkin vaivihkaa karkasi, huomasin omien ajatusteni harhailevan. Kirjan jännite oli kovimmillaan puolessavälissä mikä on aina hieman ongelmallista, loppu tuntuu silloin väkisinkin aavistuksen tylsältä, hiipuvalta. Mutta tämä on semmoista pientä mutinaa ja jupinaa. Kirja oli hurmaava ja hieno, ja tuskin maltan odottaa että pääsen lukemaan sitä Teirin uusinta.

Ja sanonpa senkin, että Teir tuntuu olevan nero mitä tulee kirjojen nimien keksimiseen (tosin en oikein ymmärrä miksi Jaana Nikulan suomennoksesta on jätetty avioliittoromaani pois?). Ja se on oikeastaan aika harvinaista herkkua. Mutta sellaista se on, nimien keksiminen on ihan helvetin hankalaa, nimim. kokemusta on. Olen pari vuotta sitten kirjoittanut aiheesta enemmänkin, käy kurkkaamassa jos romaanien nimet kiinnostaa. Ja ketäpä nyt ei kiinnostaisi!

10 thoughts on “talvisota

  1. Hassua – taas, Helmi! Tai ei oikeastaan, kun meillehän syntyi tämä jonkinlainen Philip-ymmärrys lähes yhtä aikaa, mutta siis mun yöpöytäkirjana on just samainen Talvisota. Ahmittava, sellainen se on, enkä lue nyt sun arviota kunnolla, jotten vaikutu siitä, mutta ymmärsin että kehut kirjaa ja ihastuit. Niin mäkin! Pitkästä aikaa helppoa, konstailematonta kirjoittamista, tarina edellä hyvin maskuliiniseen tapaan, mutta kokonaisuus tykästyttää!

    Tykkää

    1. Great minds jne 🙂
      Ja joo, konstailematon on hyvä sana, juuri sitä tämä kirja on. Ja mietin sitäkin miten hieno taitolaji on kirjoittaa helppoa mutta silti oikein hyvää tekstiä, arvostan!

      Tykkää

  2. Pitääkin tarttua tähän. Kuulostaa kesäkirjalta, semmoiselta kuulaan kesäyön idylliltä, jossa jotain särkyy. Just mietin, mikä sellainen olisi. Joku muu kuin Linn Ullmann, mutta sinne päin. Ehkä se on tää? Kirjan nimi vaan jostain syystä työntää luotan.

    Tykkää

    1. Tähän kannattaa ehdottomasti tarttua, mutta ei kyllä ole kesäyön idylli, kulkee läpi vuoden, siitä nimi, talven aikana särkyy.

      Hah, olisin suositellut sulle Linn Ullmannia, mutta ehkäpä Zadie Smithin uusi Swing Time tai mikä tahansa Jhumpa Lahiri tai sitten se Teirin uusin, se on käsittääkseni juuri kesäinen ja herkempi, vähän vakavampi? Luen sen itse seuraavaksi.

      Tykkää

    1. Oi, Ullmann on niin ihana! Hänen viimeisin, suhteestaan vanhempiinsa kertova autofiktio Rauhattomat on upea, romaaneista suosikkini on ehkä Aarteemme kallis (täydellinen kesäkirja) tai esikoinen Ennen unta.

      Tykkää

  3. Mäkin vähän ihmettelin sitä, että sana ’avioliittoromaani’ olisi pois suomennoksesta, kun melko isolla se tuossa munkin lukemassa kirjassa seisoo. 😄 Sie oot Helmi ko mie. Mulle vois just käydä noin, etten näe mitä muut, ja sitten kyllä kivenkovaa väittäisin, että joku lisäsi sen sanan tohon kanteen lukemiseni jälkeen! 😄 ❤️

    Tykkää

    1. Tää on niin nolo juttu etten kestä 😀 eikä mulla ole aavistustakaan miten se tapahtui. Tekisi mieli poistaa tuo kohta koko tekstistä mutta ehkä se on ihan hyvä muistutus itselle, että silmälasit kannattaa pitää päässä. Mutta ihana jos en ole ainoa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s