He istuvat rannalla, kolme nuorta miestä, poikaa oikeastaan. Uupuneina, nälkäisinä, kylmissään. Aallot paiskautuvat suolaisina ja valtavina, poikien tyhjät katseet tavoittavat miehen joka kävelee vapaaehtoisesti mereen ja jää sinne.
Tältä rannalta on päästävä pois, hinnalla millä hyvänsä.
Christopher Nolan on ehdottomasti yksi lempiohjaajistani. Hän tekee isoa elokuvaa, mikä ei lähtökohtaisesti ole minulle se omin laji, mutta tekee sen niin kiehtovasti ja hallitusti, että olen täysin hänen lumoissaan. Ja tämä uusin, Dunkirk, on todella, todella hieno.
Se kertoo toisesta maailmansodasta, sen ensimetreistä kun Iso-Britannia on jo valmistautumassa varsinaiseen taisteluun, taisteluun Britanniasta, eikä Ranskan rannikolle loukkuun jääneitä neljääsataatuhatta miestä ole mahdollista pelastaa täysin voimin. Mutta enemmän kuin itse sodasta ja taisteluista se kertoo selviytymisestä, ihmisen uskomattoman pitkälle venyvistä voimavaroista pakon edessä. Vajaan kahden tunnin aikana se vyöryttää eteen huikean ja samalla pelkistetyn visuaalisen maailman mutta myös pitkäksi aikaa mieleen jäävän pohdinnan moraalisista kysymyksistä, siitä mitä ihminen on valmis tekemään kun vaihtoehtoja on yksi tai vähemmän.
Tapahtumat kerrotaan kolmesta näkökulmasta: maasta, mereltä ja ilmasta. Musiikki on äärimmäisen virittynyttä ja painostavaa, ja vaikka maisemat ovat upeita on tunnelma lähes klaustrofobinen. Ympärillä levittäytyy painajaismainen kaaos, kuolema kurkkii olan takana ja pilvien raosta.
Nolanin nerokkuus onkin yksityiskohdissa. Massiiviset tapahtumat ovat taka-alalla, edessä on vain tämä hetki, silmänräpäys. Yhdenkään sotilaan taustaa ei kerrota ja silti katsoja pidättää hengitystään heidän puolestaan läpi elokuvan. Täydellisesti hallitut kuvakulmat ja sulava kuvaus vievät keskelle epätoivoa, jolloin lähes vastarannalla näkyvä Englanti tuntuu olevan toisella puolen maapalloa. Kauniit ilmakohtaukset tuovat kerrontaan happea ja näyttävät samalla kokonaiskuvan kaikessa kaameudessaan. Hetkittäin mieleen tuli George Millerin Mad Max: Fury Road, jonka intensiteetti ja fyysisyys kantoivat apokalyptisina alusta loppuun. Tämä oli kuitenkin elokuvallisesti paljon eheämpi. Kiinnostavampi.
Kaikessa armottomuudessaan ja hurjuudessaan elokuvakerrontaa parhaimmillaan.
Helmi Kekkonen 
Kiitos! Kirjoituksesi perusteella uskaltauduin katsomaan tämän ja oli huikaiseva kokemus. Yleensä välttelen sotaelokuvia tai ”isoja elokuvia” mutta tässä oli sen suuruuden lisäksi jotain syvempää, kauneuttakin kauhun keskellä, jotenkin kummasti.. Upea kuvaus ja tapahtumien eri tasot antoivat katsojalle tilaa ajatella. Jännästi onnistuttu yhdistämään näyttävä elokuvallisuus ja yksilön näkökulma. Nolanin leffoista olen kyllä kaikista tykännyt, niissä on se jokin tunnelma tms..
TykkääTykkää
Miten kiva kuulla! Mä menin katsomaan lähinnä Nolanin takia ja osasin odottaa jotain muuta kuin perinteistä sotalokuvaa, mutta upeus yllätti silti. Ja juurikin tuo kauneus, taito kertoa rankkaa tarinaa upeiden kuvien kautta olematta kuitenkaan pateettinen tms. Huippu ohjaaja!
TykkääTykkää
Kiitos suosituksesta. Mulla on tänään kaiken työ- ja perhe- ja arkeenpaluuhärdellin lomassa vapaa iltapäivä, ja aion mennä katsomaan tämän.
TykkääTykkää
Mahtavaa! Kerro sitten mitä pidit! Ja ihanaa vapaahetkeä, ne ovat kultaa 🙂
TykkääTykkää
Kiitos, niin ovat.
No, menin ja katsoin. Ja tässä elokuvan jälkeisessä mykistyksen ja liikutuksen tilassa voisin heittää vaikka tällaisen arvion: paras ja kaunein sotaelokuva, jonka olen nähnyt.
Yksilöiden näkökulma oli uskomaton tehokeino. Niin pienellä, usein pelkillä katseilla, niin suurta.
Sitten mulle iski ristiriita, että voiko tehdä visuaalisesti näin kauniin kuvauksen sodasta. Jään pohtimaan, mitä mieltä olisin tästä asiasta.
(Mutta samalla olen kuitenkin hirmuisen onnellinen siitä, että sain nähdä jotakin noin kaunista ja koskettavaa.)
TykkääTykkää
Ihanaa! Mä mietin tuota kauneutta myös mutta koska se ei kuitenkaan ollut yhtään kaunistelevaa (tai romantisoivaa) se oli mulle ok. Ja enemmänkin.
TykkääTykkää
Joo. Totta. Visuaalinen kauneus sopii silloin kun sisältö ja elokuvan viesti eivät ole tippaakaan kaunistelevia. Kyllä.
TykkääTykkää
Kävin katsomassa vihdoin ja palasin tämän sinun tekstin äärelle.
Ei kyllä äkkiseltään tule mieleen toista tuollaista elokuvakokemusta. Ei sitä oikein osaa kuvailla. Onneksi en ollut yksin niin olimme seuralaisen kanssa molemmat yhtä kokemuksen runtelemia leffan jälkeen. Todella upea. Kaunis. Ihan kauhea. Paljon fyysistä tuntemista ja reagoimista läpi koko elokuvan, tuoliin ei voinut porautua tarpeeksi syvälle tai enempää sen reunalla istua.
TykkääTykkää
Miten ihana että palasit ja kerroit, tämmöisestä tulee niin hyvä mieli, että näistä teksteistä jää joku jälki.
Ja jännä, juuri eilen puhuin tästä elokuvasta yhden ystävän kanssa joka ei ollut sitä nähnyt ja se muistui kovin vahvana mieleen, juuri tuollaisena kuin sanoit, runtelevana ja niin upeana.
TykkääTykkää