Rakkaus on vaikea laji, varsinkin elokuvissa, rakastumisesta puhumattakaan.
Miten kuvata hyvin, tunnistettavasti mutta silti omaperäisesti, se ihana ja kauhea sekamelska mikä syntyy kun kaksi ihmistä kohtaa, viehättyy ja rakastuu?
Michael Showalterin ohjaama The Big Sick vastaa kysymykseen hienosti: tärkeintä on häikäistyminen. Se saattaa tapahtua heti tai vähän myöhemmin mutta kun se tapahtuu sen kyllä tuntee. Mikään ei ole täydellistä mutta silti jokainen pala vain on oudolla, yllättävällä, ihanalla tavalla kohdallaan.
Elokuva perustuu sen käsikirjoittaneiden Kumail Nanjianin ja Emily V. Gordonin todelliseen kohtaamiseen ja tarinaan, ja on ehkä juuri siksi niin hauska, sotkuinen ja suloinen. Kumail (Kumail Nanjiani) on perinteisestä pakistanilaisperheestä oleva stand-up koomikko, joka tapaa terapeutiksi opiskelevan Emilyn (Zoe Kazan) ja ihastuminen on nopea ja välitön. Pari solahtaa toisiinsa vaivattomasti mutta ongelmat alkavat jo puolen tunnin jälkeen. Elokuvan rakenne ei olekaan se perinteisin, ja valovoimaisen ja samaistuttavan parin lisäksi se onnistuu kuvaamaan tarkasti myös (amerikkalaista) nyky-yhteiskuntaa, kahden kulttuurin kohtaamista ja yhteentörmäystä.
Elokuvan ehdoton voima on nimenomaan sen hahmojen epätäydellisyydessä ja siitä syntyvässä yllätyksellisyydessä, jollaista oikeakin elämä on täynnä. On hetkiä kun elokuvien kautta nimenomaan haluaa paeta todellisuutta ja sellaisia joiden kautta haluaa tuntea olevansa osa sitä, ja joskus jokin elokuva onnistuu molemmissa, ja se on ilahduttavaa.
Näin jälkikäteen kuitenkin vähän harmittaa että joku särmä, jokin viimeinen silaus, joka olisi tehnyt tästä viiden tähden elokuvan, jäi puuttumaan. Elokuva oli hyvä, lempeä ja hetkittäin jopa säkenöivä, mutta muutamaa päivää myöhemmin se alkaa jo vähitellen haihtua mielestä. Mutta silti, jos tykkäät Master of Nonesta tai kaipaat iloa tai sinulla on yhtä surkea päivä kun minulla viime torstaina, kun mikään ei suju eikä toimi ja kaikki ärsyttää, suosittelen tätä. Nauroin ja itkin enkä ulos tullessa enää muistanut mikä koko päivässä olikaan ollut pielessä.