35

On hidas, sateinen päivä, on Aurinko sisälläni.

Elokuvan äärellä mietin toistuvasti, että siitä on aikaa kun olen katsonut elokuvaa josta en pidä mutta joka ei ole huono, ei ollenkaan, pariisilaisen kuvataiteilijan rakkauden nälkä vain vyöryy ylitse, kaikki se puhe ja kaikki ne panot, hetkissä on jotain oivaltavaa ja hauskaakin, mutta enemmän turhauttavaa ja kuluttavaa, ehkä minä olen liian helpolla päässyt, liiaksi rakkautta saanut, en tiedä, enkä sitäkään että olenko koskaan oikeastaan tykännyt Juliette Binochesta, hurjan taitava hän on, mutta silti liian viileä, liian etäinen, jollain tavalla samalla tavalla kuin Cate Blanchett.

Lisää sateisia päiviä, töitä, kirjoja, kahvia.

Illalla Jonna Tervomaa Tavastialla, kuin aika sinkoaisi viisitoista vuotta taaksepäin, paitsi ettei kuitenkaan koska hän on muuttunut, kasvanut, on aivan ihana, niin karismaattinen ja viehättävä, uudelta levyltä Oo mun kaa saa itkemään, äänen käheys osuu ja jättää jäljen, pehmeän säröisen,

missä sinä olet ollut, mä näen sinut nyt kuin ensimmäistä kertaa,

ydinyö ja vuosi nolla, jälkeen sodan, jota pitänyt ei koskaan tulla,

olet kuin uuteen uskoon tullut, sanot lähde mun mukaan, me valitaan vain parhaat

On syntymäpäivä, kolmaskymmenesviides.

Olen väsynyt ja vähän apea, omissa ajatuksissani, olen vaikka saan aamiaisen ja laulun ja korteista kauneimman, tällainen minä olen, aika vaikea, ei voi mitään, ehkä enemmän näin vanhetessani, mutta nukumme päiväunet ja ravistelen kaiken turhan yltäni, lähdemme tytön kanssa kaupungille, syömme keksejä kahvilassa joka vuosia sitten oli minulle hurjan tärkeä mutta jossa en enää koskaan käy, syystä jota en tiedä, ja illalla me menemme kolmisin ravintolaan, taas sataa, tietenkin, mutta ajan ja olon lempeys humahtaa ylitse, tämä on hyvä ikä, oikea juuri nyt, nämä minun ihmiseni saavat minut toisinaan sulamaan rakkaudesta.

Yöllä nukun kymmenen tuntia, aamulla he lähtevät ja minä jään, huokaan syvään, yhä välkehtivää onneani.