amsterdam

 

Lähtö on torstaina mutta tunnen sen jo viikkoa aiemmin.

Keskittyminen töihin vaatii tavallista enemmän, uppoudun toisaalle mutta pakotan itseni palaamaan, haluan saada tekstin käsistäni ennen matkaa, olen halunnut saada sen käsistäni jo kauan, edes hetkeksi.

Tämä kirja on toisenlainen, ollut mielessäni vuosia, kieppunut ja häirinnyt, odottanut vuoroaan.

 

Joulukuun pimeät aamut vaihtuvat pimeiksi iltapäiviksi, jotain muutakin ihan varmasti teen kuin luen ja kirjoitan ja nukun mutta ehkei se ole kovin tärkeää, ei nyt,

ja ensimmäistä kertaa elämässäni minä siirrän käsikirjoituksen aikarajaa, tarvitsen vielä yhden päivän lisää, se on vain yksi päivä mutta se tuntuu paljolta, yritän ajatella ettei se merkitse mitään, ei kerro mistään, mutta se on vaikeaa,

ja sitten taas se hetki kun on vaan pakko päästää irti,

”lähetä”.

 

Kone laskeutuu sateiseen kaupunkiin alkuillasta,

saan kustannustoimittajalta ihanan tekstiviestin, sydän alkaa hakata ilosta,

aamulla taivas on kirkas ja hotellin ikkunasta avautuu postikorttimaisema, kanavien rannalla toinen toistaan vanhempia ja kauniimpia taloja,

lähdemme kävelemään, kävelemme hitaasti ja päämäärättä,

ohitamme Anne Frankin talon, en muista päiväkirjasta juuri mitään, viereisessä kirkossa kerrotaan että Anne kuuli kellojen soiton joka päivä, joka päivä yli kahden vuoden ajan, mietin noita hetkiä, ulkona olevaa maailmaa ja sisällä turhaan odottavaa tyttöä, alkaa itkettää, päätän lukea kirjan uudestaan, muistaa enemmän.

 

Päivät ovat pitkiä, hitaita, täysiä. Sataa räntää, lunta ja rakeita, valtavan sateenvarjon alla on kaikki hyvin, paistaa aurinko, kaupunki on eloisa ja kaunis, kauniimpi kuin muistin,

 

 

ei ole kiire minnekään,

viimeisenä iltana tunnen halua jäädä ja lähteä kotiin.

 

Tyttö avaa oven, kiipeää syliin, on siinä hetken ja menee taas, miten nopeasti aika menee, ei vain tämä joulukuu vaan ihan kaikki aika,

ja joskus minusta tuntuu ettei ole mitään muuta kuin sanoja joilla yritän pysäytää sen ajan, kertoa edes jotain.